salaatit/ syksy/ Yleinen

Kurpitsasalaatti linsseillä, pekonilla ja pinaatilla

Olen tänä syksynä kiinnostunut ruokasesonkien noudattamisesta aiempaa enemmän. Tämän seurauksena olen tutustunut kurpitsaan, joka on ennen ollut tuntematon vieras keittiössäni. Söin yhtenä päivänä lounaaksi lämpimän salaatin, joka sisälsi kurpitsaa, linssejä ja sieniä. Innostuin lounaasta niin, että kehittelin vastaavan salaatin myös kotona. Salaatista tulikin napakymppi! 
Näin syksyisin tälläinen lämpimänä tarjoiltava salaatti maistuu paljon paremmin kuin kylmä ja tämä salaatti on lisäksi melko täyttäväkin. Salaatista löytyy siis belugalinssejä, suppilovahveroita, pekonia, pinaattia, punasipulia ja paahdettua myskikurpitsaa. Sienet, kurpitsa ja linssit ovat omiaan syksysalaattiin eikä salaatista tosiaan puutu makua!
Myskikurpitsa on se hassun näköinen, toisesta päästä ohut ja toisesta paksu kurpitsa, paremmin ehkä tunnettu englanninkieliseltä nimeltään butternut squash. Ylipäänsä kurpitsat tuntuvat Suomessa olevan vähän harvinaisempia kuin Yhdysvalloissa, jossa niitä käytetään syksyisin todella paljon. Ehkä nyt on suomalaistenkin aika tutustua kurpitsoihin? Myskikurpitsan maku on mukavan makea, hieman ehkä bataatin tyylinen, mutta miedompi. Myös kurpitsan käsittely on samantyylistä kuin bataatin, sillä sitä on melko hankala leikata raakana. Iso veitsi, varovaisuutta ja vähän voimaa, niin kurpitsan saa kyllä pilkottua. Kurpitsa kypsyy kuitenkin paljon nopeammin kuin bataatti, ja muutamien testailujen jälkeen olen tykästynyt kurpitsan paahtamiseen uunissa. Sitä ei tarvitse esikeittää ja isotkin lohkot kypsyvät kohtuu nopeasti. Kurpitsan pinta paahtuu mukavan makeaksi ja sisältä ne pehmenevät ihanan pehmeiksi. Kurpitsa on myös kauniin oranssi ja tuo ruokaankin mieltä virkistävää väriä. Mikäli et ole vielä tutustunut kurpitsaan, suosittelen sen nyt tekemään!

Kurpitsasalaatti linsseillä, pekonilla ja pinaatilla

1,5 dl kuivattuja suppilovahveroita
1 pieni myskikurpitsa 
oliiviöljyä
suolaa
3 dl belugalinssejä
1 pkt hyvää pekonia
suolaa
pippuria
1 rasia pinaattia
1 punasipuli
oliiviöljyä

Liota kuivattuja suppilovahveroita kiehautetussa vedessä vähintään 15 minuuttia.
Pilko kurpitsa lohkoiksi (sitä ei tarvitse kuoria). Asettele kurpitsaviipaleet uunivuokaan, lorauta niiden päälle hieman oliiviöljyä ja mausta ne suolalla. Paahda 200-asteisessa uunissa noin 20 minuuttia tai kunnes kurpisat ovat kypsiä ja kauniin ruskeita. 
Keitä linssit suppilovahveroiden maustamassa, suolatussa vedessä pakkauksen ohjeen mukaan kypsiksi, mutta varo keittämästä niitä ihan mössöksi. 
Pilko pekoni pieniksi paloiksi ja punasipuli ohuiksi renkaiksi. Paista pekoni pannulla ruskeaksi, lisää sitten suppilovahverot ja mausta suolalla ja pippurilla. Pese pinaatti ja lisää se pieneksi hetkeksi pannulle pekonin ja sienten sekaan. Pinaatti saa vain päästää ylimääräiset vedet pois, älä paista sitä liian kauaa. 
Kun pinaatti on valmis, kokoa annokset: lusikoi lautasille keko linssejä, lisää sieni-pekoni-pinaattiseos ja lorauta päälle hieman oliiviöljyä. Lisää sitten punasipulirenkaat ja paahdetut kurpitsat. Tarjoa lämpimänä!

You Might Also Like

3 Kommentit

  • Reply
    ssiiri
    24.10.2013 at 18:45

    Hmm, olen aina ennen kuorinut kurpitsan. Pehmeneekö kuoret ihan syötäviksi vai jätetäänkö ne lautasen reunalle?

  • Reply
    Sini
    24.10.2013 at 19:02

    Kyllä ne lautasen reunalle jätetään – laiska kokki ei vain jaksanut kuoria niitä etukäteen, kun kypsästä kurpitsasta kuori irtoaa paljon helpommin. Ja näyttää nätiltä 🙂

  • Reply
    ssiiri
    25.10.2013 at 17:44

    Okei, kiitoksia 🙂

  • Kommentoi