juomat/ yleistä

Luova workshop – ruokakuvausta ja hakukoneoptimointia

ruokakuvaus, workshop, mocktail, vohveli

Vietin viime viikonloppuna lauantain erittäin inspiroivassa seurassa – nimittäin Luova workshopissa, jota emännöivät Jenni Häyrinen, Saara Atula ja Veera Rusanen. Viime kevään ruokakuvauskurssilta sain paljon ajattelun aihetta, mutta tämä workshop osui vielä tuota edellistäkin osuvammin juuri omiin tarpeisiini. Päivän aikana ehdimme käydä läpi niin ruokakuvausta, hakukoneoptimointia, Instagramia kuin Pinterestiäkin.

Vaikka ruokakuvaus on viime aikoina sujunut hyvällä flowlla, joku siinä tuntuu koko ajan olevan vielä hiukan pielessä – ehkä omaan luovaan työhön suhtautuu aina vähän turhan kriittisesti. Workshopissa sain taas lisää luottoa omaan tekemiseen ja pieniä viilausvinkkejä kuvaamiseeni. Tärkeimmät opit workshopista ruokakuvauksen suhteen itselleni olivat, että kuvaan voi jättää tilaakin eikä kaiken tarvitse näkyä kuvassa kokonaan. Aina ei tarvitse käyttää ja täyttää koko kuva-alaa, vaan kuvan pitää myös hengittää – omat kuvani helposti ovat liian täyteen ahdettuja. Kaiken ei tarvitse myöskään näkyä kuvassa kokonaan, vaan elementtejä voi rohkeasti rajata kuvan reunoille ja niiden yli.

ruokakuvaus, workshop, mocktail, vohveli

Jäin myös workshopin jälkeen miettimään erityisesti sitä tarinaa, jota haluan kuvillani kertoa. Oma kuvaustyylini on aika koruton ja paikoitellen vähän turhan tarkkakin, mutta toisaalta yksinkertaisuus voi olla myös valtti! Tykkään kuitenkin yhdistää kuviin myös luonnon ja raaka-aineiden elementtejä varsinaisen ruoka-annoksen lisäksi, tähän haluaisin kuvauksessa jatkossa panostaa. Erityisesti olen kiinnostunut ajatuksesta kuvata ruokia sesonkien mukaan – talvella vähän tummempia sävyjä ja näin keväällä kirvelevän kirkasta valoisuutta. Jäin myös pohtimaan omaa kuvausbrändiäni, joka kaipaa kyllä kirkastusta ainakin omassa mielessäni.

ruokakuvaus, workshop, mocktail, vohveli

Käsittelimme kuvaamisen osalta paljon myös valoa ja valotusta, mutta näitä olen osannut hyödyntää omassa kuvaamisessani jo aika hyvin. Valokuvaushan on nimensä mukaisestikin paljon kiinni valosta, joten tätä aihetta voisi kyllä käsitellä loputtomiin. Joka tapauksessa vallitsevan valon hyödyntäminen on olennaista, lisäksi ruoka on yleensä enemmän edukseen hiukan pehmeämmässä valaistuksessa. Kuvasimme vohveleita ja mocktaileja, jotka saimme itse stailata valtavalla määrällä kuvauksellisia raaka-aineita. Myös studion iso propsimäärä sai pään pyörälle – olisipa kotonakin sellainen valikoima astioita ja muuta kuvaustavaraa. Juomien valokuvaaminen on ollut alkuvuonna itselläni erityisesti keskittymiskohteena, joten mocktailin kuvaamisessa sain muutaman kullan arvoisen vinkin. Juomia kuvatessa taka- tai sivuvalo on usein paras ja juomat pääsevät parhaiten oikeuksiinsa matalalta tulevan valon kanssa – kannattaa siis laskea sälekaihtimet puoleen väliin. Juomia kuvatessa voi kuvaa myös ylivalottaa kevyesti, jolloin juoma hohtaa kauniisti!

ruokakuvaus, workshop, mocktail, vohveli

Workshopissa todettiin myös, että hyvä ruokakuva pitää aina rakentaa jollain tavalla, eli se ei muodostu itsestään. Tämä oli itsellenikin hyvä muistutus, vaikka nykyään useimmiten suunnittelenkin kuvan tyylin ja elementit jo etukäteen. Ruokakuvausosuudesta jäi minulle paitsi varma olo oman kuvaustavan suhteen, myös paljon kehitettävää ja ennen kaikkea intoa soveltaa oppimaani myös käytännössä.

ruokakuvaus, workshop, mocktail, vohveli

Workshopin toinen puoli käsiteltiin Instagramia ja Pinterestiä markkinoinnin ja hakukoneoptimoinnin kannalta. Erittäin hyödyllistä, tiukkaa asiaa! En ole koskaan oikein hoksannutkaan, kuinka tärkeää hakukoneoptimointi onkaan. Alkuun muutimme molemmista tilit yritystileiksi, jolloin saa analytiikan käyttöön. Päätin myös alkaa hyödyntää molempien osalta joutohetket junassa, autossa tai muuten odotellessa, jolloin saa jaettua sisältöä kuin huomaamatta.

ruokakuvaus, workshop, mocktail, vohveli

Instagramin osalta teinkin heti workshopin jälkeen hiukan muutoksia: blogin tili löytyy sieltä nykyään nimellä @nautiskellen ja siellä keskitytään yksinomaan blogin aihepiireihin eli ruokaan ja juomaan. Kävimme läpi hashtagien merkitystä, aktiivisuuden tärkeyttä ja postaustahtia. Minä en ihan joka päivä aio postailla, mutta melko usein nyt kuitenkin. Erityisen kiinnostavana koin Instagramin analytiikan. Yllätyin myös vähän siitä, kuinka suunniteltua Instagramin käytön pitäisi markkinointimielessä olla: minä kun olen pitänyt sitä enemmänkin kanavana jakaa satunnaisia kännykkäräpsyjä aiheesta tai sen vierestä. Suosituimmat instagrammaajat kuitenkin suunnittelevat postauksiaan huolella, miettivät milloin on paras aika julkaista ne ja miten niihin saisi mahdollisimman paljon tykkäyksiä. Huh, aika paljon kehitettävää vielä minulla tässä! Jatkossa saatan heitellä Instagramin puolella myös sellaista sisältöä, mitä ei blogin puolelta löydy.

ruokakuvaus, workshop, mocktail, vohveli

Pinterestin osalta kävimme läpi erilaisia tapoja nostaa blogia esiin, muun muassa rich pinien, pin it -nappien ja hakusanojen avulla. Olen käyttänyt Pinterestiä jo pitkään visuaalisena hakukoneena, mutta en ollut ymmärtänyt käyttää sitä niinkään blogin markkinointikanavana. Erityisesti tämä Pinterest-osuus sai pään ihan pyörälle kaikista mahdollisuuksista!

Saitko vinkkejä parempiin ruokakuviin? Kiinnostaako hakukoneoptimointi? Osaatko ottaa Instagramista ja Pinterestistä kaiken hyödyn irti?

You Might Also Like

2 Kommentit

  • Reply
    Mallaspulla
    1.4.2017 at 09:14

    Sulla todella on valonkäyttötaito kuvissa jo kohdallaan! Tosi kauniita kuvia sait aikaan 🙂

    • Reply
      Sini
      1.4.2017 at 15:14

      Voi kiitos, itse niitä tarkastelee aina niin kriittisellä katseella 🙂 tietysti studiolla oli myös mahtava valoisuus jo valmiiksi, joten mikäs siinä oli kuvatessa…

    Kommentoi