alkupalat ja pikkusuolaiset/ kevät/ leivät ja leivonnaiset/ sesonkiruoat

Parsapizza

Parsa, pinot gris ja parsapizza

Innostuin tietysti parsakauden avauksesta niin, että piti päästä itsekin kokkailemaan parsasta jotakin. Kevään ensimmäiset sesongit tuntuvat aina jotenkin erityisiltä pitkän talven jälkeen, kun tuntuu ettei mitään tuoretta ole ollut tarjolla pitkään aikaan. Syön joka kevät tosi paljon parsaa ja välillä tuntuukin, että kaikki parsareseptit jo kokeiltu tai että ne jotenkin toistavat itseään. Tällä kertaa kuitenkin tuli oikein mainio luomus eli parsapizza. Parsan suikaloiminen antoi makuun ihan uuden ulottuvuuden ja katsokaa nyt, miten kaunis parsapizzasta tuli! En ole aiemmin kokeillut parsaa suikaloituna, mutta parsa on tosi helppo suikaloida. Lisäksi parsat kypsyvät suikaloituina nopeammin ja maistuvat ihan erilaiselta suikaloituina tavalliseen verrattuna. Suikaloituja parsoja voisi käyttää myös perinteiseen parsapiiraaseen tai vaikkapa marinoida sellaisinaan salaatiksi. Pitää testata ainakin tuota salaattia vielä tämän kevään parsakauden aikana.

Halusin jättää parsan maun pääosaan, joten pidin muut täytteet hyvin yksinkertaisina: vain hyvä pizzataikina ja laadukasta mozzarellaa, suikaloidut ja viipaloidut parsat, ripaus suolaa ja loraus oliiviöljyä. Käytin pizzaan sekä suikaloitua että viipaloitua parsaa, jotta pizza sai hiukan erilaisia tekstuureita. Laitoin juustot suoraan pizzapohjan päälle ja kokosin keon parsaa juustojen päälle. Uunissa tämän pizzan ei tarvitse olla kauaakaan, kunhan lämpötila on tarpeeksi kova. Parsapizza eroaa hiukan yleensä suosimastani parsapiiraasta ja parsojen suikaloiminen antaa pizzalle heti aika juhlavan ja jollain tapaa herkän keväisen ulkoäön. Parsapizza näyttää paljon hankalammalta tehdä kuin mitä onkaan ja onkin siksi hyvä tarjottava vieraille, ovat varmasti vaikuttuneita. Parsaizza yllätti maullaan muutkin kuin minut, sillä myös (mies)vieraat kehuivat kovasti pizzaa, vaikka siinä ei perinteistä tomaattikastiketta tai lihaa ollutkaan. Kannattaa siis välillä tarjoilla vieraille muutakin kuin sitä mitä he odottavat!

Parsa, pinot gris ja parsapizza

Parsapizza

Tulosta resepti
Määrä: 4 Valmistusaika: 1 h

Raaka-aineet

  • 2 dl vettä
  • 25 g hiivaa
  • 5 dl jauhoja
  • 1 tl suolaa
  • loraus oliiviöljyä
  • 2 nippua parsaa
  • 2 palloa mozzarellaa
  • suolaa

Valmistaminen

1

Valmista ensin taikina: lämmitä vesi kädenlämpöiseksi ja liota siihen hiiva. Lisää sitten jauhot ja suola. Vaivaa taikinaa noin 10 minuuttia, kunnes siihen muodostuu sopiva sitko. Lorauta hieman oliiviöljyä taikinan päälle ja kohota sitä vähintään puoli tuntia.

2

Esilämmitä uuni ja pelti 250 asteeseen.

3

Kaulitse taikina ohueksi ja murusta mozzarellapallot pinnalle.

4

Huuhtaise parsat ja napsauta niistä kovat kannat pois. Halkaise ohuemmat parsat pitkittäin, leikkaa paksummista nuput pois ja raasta varret suikaleiksi.

5

Asettele parsaviipaleet ja -palat pizzan päälle, lorauta parsojen päälle vielä hiukan oliiviöljyä ja mausta ripauksella suolaa.

6

Siirrä pizza kuumalle pellille ja paista sitä uunissa alalämmöllä noin 10 minuuttia, tai kunnes juusto ruskistuu ja pohja kypsyy.

You Might Also Like

2 Kommentit

  • Reply
    Sofia
    17.4.2017 at 23:35

    Ah, ihana yksinkertaisuus!

    • Reply
      Sini
      22.4.2017 at 11:11

      Välillä yksinkertainen on parasta! 🙂

    Kommentoi