juomat/ kevät/ sesonkiruoat

Raparperimehu

Raparperimehu

Raparperikausi on korkattu! Tämän sesongin ensimmäiseksi raparperireseptiksi valikoitui perinteinen raparperimehu. Olen tehnyt aiemminkin raparperista sekä mehua että limonadia. Raparperimehu on ihanan kirpeää ja samalla makeaa. Mehu syntyy yksinkertaisesti keittämällä pilkottuja raparperin varsia vedessä ja makeuttamalla seos sokerilla (tykkään itse käyttää ruokokidesokeria, koska sen maku on tavallista sokeria vähän tummempi). Lisäksi lisäsin nesteeseen myös parin limen mehun tuomaan vähän erilaista hapokkuutta ja vivahdetta mehuun. Kannattaa maistella mehun sokerimäärää omaan makuun sopivaksi, koska raparperien kirpeys voi välillä vähän vaihdella. Raparperia ei kannata missään nimessä kuoria, sillä mehu saa ihanan kirkkaan punaisen värinsä nimenomaan kuoresta. Mitä punaisempia varsia mehuun käyttää, sitä punaisempaa mehua tietysti saa. Halutessaan mehua voi laimentaa hiukan, kuten minä tein, tai nauttia sen voimakkaamman makuisena ihan sellaisenaan.

Raparperimehu

Suunnittelin jo aiemminkin mehun tuunaamista kanelilla tai kardemummalla, mutta niin vain olen pitäytynyt aina ihan perusreseptissä. Yksinkertainen ja raikas mehu on vain niin hyvää! Mehu kannattaa tarjoilla jääpalojen kanssa, sillä se on parhaimmillaan jääkylmänä. Heitin itse sekaan myös limen viipaleita, mutta myös sitruunan viipaleet sopivat mehun koristeeksi. Myös mintunoksat antaisivat mehulaseille aika juhlavan ulkonäön, jolloin mehua voisi tarjota vaikka alkoholittomana alkumaljana illanistujaisissa tai juhlissa. Raparperimehu on kuin kesä lasissa!

Raparperimehu

Aloin tietysti haaveilemaan myös omasta raparperipensaasta (tähän mennessä olen aina varastanut raparperinvarret äidiltä) ja erityisesti hiukan erikoisemmasta punaisesta raparperista, josta saisi tehtyä ihanan kirkkaan värisiä raparperiherkkuja! No, raparperipensas taitaa jäädä toistaiseksi vain haaveeksi, onneksi raparperia kasvaa monen pihassa yli oman tarpeen, joten sitä on helppo saada lahjaksi, vaikkei omaa pensasta omistaisikaan. Raparperi kun tuppaa leviämään aika lahjakkaasti. Myös kaupasta saa usein kauden aikana raparperinvarsia, vaikka välillä niiden metsästäminen vähän haasteelliselta tuntuukin.

Raparperimehu

Raparperimehu

Tulosta resepti
Määrä: 1 l Valmistusaika: 30 min

Raaka-aineet

  • 500 g raparperin varsia
  • 1 l litraa vettä
  • 2 limen mehu
  • 1,5 dl ruokokidesokeria

Valmistaminen

1

Pese raparperin varret huolellisesti ja pilko ne muutaman sentin pituisiksi paloiksi (älä kuori raparpereja).

2

Laita pilkotut raparperit veteen, lisää limen mehu, kiehauta ja anna kiehua miedolla lämmöllä, kunnes raparperit ovat pehmenneet ja luovuttaneet värinsä vedelle.

3

Lisää sokeri. Anna porista vielä kymmenisen minuuttia.

4

Siivilöi sitten raparperin palat mehusta pois, painele kaikki neste massasta talteen. Pullota mehu desinfioituihin pulloihin ja anna jäähtyä. Säilytä jääkaapissa ja tarjoile jääpalojen kera kylmänä!

You Might Also Like

  • Nelli
    30.5.2017 at 15:07

    Toi väri ja nää kuvat <3

    • Sini
      31.5.2017 at 21:24

      Voi kiitos <3