salaatit/ Yleinen

Lohi-fenkolisalaatti

Kevään kausiruokapostauksessa oli puhetta raikkaan fenkolin käyttämisestä enemmän ja nyt teinkin siitä erinomaista salaattia. Salaatissa oli fenkolin seurana graavilohta ja paahdettuja perunoita – vähän niin kuin raikas peruna-lohisalaatti siis. Ihan täydellistä ruokaa näin keväälle, kun aurinko paistaa kirkkaasti ikkunasta sisään ja alkaa tehdä mieli syödä jotain raikkaampaa, mutta mitään kovin tuoretta ei vielä kaupasta löydy. Lisäksi salaatin kirkkaat sävyt piristävät mieltä.

Perunat paahdetaan lohkoina uunissa: niille tehdään kevyt mausteseos oliiviöljystä, suolasta ja raastetusta sitruunan kuoresta. Sitruunan kuori tuo perunoihin ihanan raikkaan vivahteen perunoihin. Fenkoli ja punasipuli marinoidaan kevyesti valkoviinietikasta, sokerista ja sitruunan mehusta tehdyssä liemessä. Tämä sekä pehmentää hieman niiden rakennetta että pyöristää molempien makua hiukan pehmeämmäksi. Lisäksi salaattiin tuo hiukan pippurista makua rucola ja raikkautta tuore tilli. Kastikkeeksi tein maut yhteen sitovan mietoa hunajasinappia ja raikasta sitruunaa sisältävän simppelin salaatinkastikkeen.
Lohi-fenkolisalaatti
4 keskikokoista perunaa
1 sitruuna
0,5 dl oliiviöljyä 
suolaa

2 pientä punasipulia
1/2 fenkoli
0,5 dl valkoviinietikkaa
2 tl sokeria
rucolaa
0,5 dl oliiviöljyä
1 rkl mietoa sinappia
suolaa
pippuria
1 pkt (150 g) graavilohta 
tuoretta tilliä

Pese perunat huolellisesti ja lohko ne. Sekoita perunoille kastike oliiviöljystä, yhden sitruunan raastetusta kuoresta ja suolasta. Kippaa perunat kastikkeen joukkoon ja sekoita kastike tasaisesti kaikille perunoille. Paahda perunalohkoja uunissa 200 asteesa noin puoli tuntia tai kunnes ne ovat kypsiä ja saaneet kauniin ruskean sävyn pintaansa. Käännä perunalohkot paistamisen puolessa välissä, jotta lohkot ruskistuvat molemmilta puolilta. 

Kuori punasipuli. Viipaloi punasipuli ja fenkoli mahdollisimman ohuiksi puolirenkaiksi. Tee punasipulille ja fenkolille marinointiliemi valkoviinietikasta, sokerista ja puolikkaan sitruunan mehusta. Sekoita liemi tasaisesti puolirenkaiden joukkoon. Voit laittaa punasipulin ja fenkolin samaan kulhoon ja antaa niiden marinoitua sen aikaa, kun perunat paahtuvat. 

Tee sitten salaatinkastike sekoittamalla oliiviöljyn joukkoon sinappi, puolikkaan sitruunan mehu ja suolaa sekä pippuria. Pese rucola ja laita se kulhoon. Laita kulhoon rucolan joukkoon paahdetut perunat, marinoidut punasipulit ja fenkolit. Kaada seoksen joukkoon kastike ja sekoita.
Annostele salaatti lautasille. Rullaa graavilohi ruusuiksi salaatin päälle, hiennonna hiukan tilliä ja ripottele tilli vielä annosten päälle.

You Might Also Like

2 Kommentit

  • Reply
    Jonna
    17.4.2014 at 18:31

    Yritän juuri miettiä pääsiäissunnuntain menuta vieraille. Tämä voisi olla pienenä annoksena aika kiva alkuruoka. Hieno resepti, kiitos!

  • Reply
    Sini
    21.4.2014 at 07:49

    Tämä toimii varmasti alkuruokana pienempänä annoksena hyvin! Kiitos 🙂

  • Kommentoi