Helmikuun Emmi leipoo -resepti ei olekaan tällä kertaa makea, vaan suolainen! Karjalanpiirakat lienevät monelle suomalaiselle tuttu juttu, mutta aika harva niitä osaa tai jaksaa kotona leipoa, vaikka todellakin kannattaisi. Itse tehdyt karjalanpiirakat kun ovat ihan eri makuisia kuin valmiit kaupasta ostettavat. Itse tehdyissä piirakoissa kuori on rapeampi ja maukkaampi kuin kaupan versioissa. Lisäksi täyte on kermaisempi ja tuhdimpi.
Aikaa karjalanpiirakoiden tekeminen toki jonkin verran vie, mutta vaikeaa se ei ole. Vaikein osuus karjalanpiirakoiden tekemisessä on rypyttäminen, mutta juuri omannäköiset rypytykset antavat kotitekoisille karjalanpiirakoille niiden erityisen luonteen! Riisipuuroon kannattaa laittaa reilusti suolaa, jotta karjalanpiirakat saavat hyvän makuisen täytteen. Lisäksi puuro kannattaa ehdottomasti keittää täysmaitoon – muuten näistä tulee liian terveellisen makuisia eli kaipaavat vähän maidon rasvaisuutta. Puuron voi tehdä valmiiksi jo edellisenä päivänä, jolloin varsinainen valmistusaika lyhenee.
Piirakat ovat tietysti ihan parhaimmillaan herkuteltuna heti uunista tulleina ja tulikuumina. Mutta kyllä ne maistuvat myös uudelleen lämmitettyinä ja jos jaksaa kerralla tehdä isomman satsin, ovat nämä hyviä myös pakasteesta sulatettuina. Mikään ei ole parempaa, kuin kiireisenä aamuna napata pakkasesta itse tehty karjalanpiirakka ja lämmittää se. No, ehkä vielä parempaa on tarjota näitä jollekulle muulle – kaikki rakastavat itse vaivalla tehtyjä karjalanpiirakoita! Ovat myös varma juhlien hittiruoka. Karjalanpiirakat kannattaa tarjota joko munavoin tai hyvän juustoviipaleen kera.
Meillä ei suvussa kukaan ole näitä leiponut, joten ihan aloittelijankin on näiden tekeminen helppo oppia. Toki rypytykseen ja taikinan koostumukseen tulee toistojen myötä parempi tuntuma ja siskokin on alkanut leipoa näitä useamminkin. Onneksi, koska silloin meille riittää näitä herkkuja myös!
Aloita keittämällä riisipuuro. Keitä ensin puuroriisiä vedessä, kunnes vesi on lähes haihtunut. Lisää sitten maito ja mausta suolalla (suolaa saa laittaa melko reilusti). Anna keittyä hiljalleen puuroksi. Puuro saa jäähtyä kun teet kuoritaikinan. Tee sitten kuoritaikina. Sekoita ensin vesi, suola ja osa jauhoista. Seuraavaksi lisää öljy ja loput jauhot. Ruis- sekä vehnäjauhojen suhdetta voi muuttaa mieltymyksensä mukaan. Laita uuni lämpenemään 300 asteeseen tai niin kuumaksi kuin sen saa. Tee kuoritaikinasta tanko, ja jaa se pieniin osiin (noin 25 kpl). Jauhoja saa käyttää reilusti, etteivät taikinapalat jää kiinni toisiinsa tai alustaan. Laita odottavat taikinapalat kelmun alle, etteivät ne kuivu. Kauli taikinapalat yksi kerrallaan ohuiksi soikean muotoisiksi levyiksi. Laita noin ruokalusikallinen puuroa päälle. Rypytä taikina sitten piirakaksi. Rypyttämällä näistä saa tekijänsä näköisiä, eli tyyli on vapaa! Itse aloitan kääntämällä reunat keskeltä, ja jatkan etusormeilla rypyttäen ensin ylös ja sitten alapuolen. Paista piirakoita uunissa noin 15 minuuttia (pellillä ilman leivinpaperia, se ei kestä noin kovaa lämpötilaa), kunnes ne ovat saaneet kauniin värin. Voitele vielä voisulalla ja nauti! Karjalanpiirakat
Tulosta resepti
Raaka-aineet
Valmistaminen
Kanelitytön kakkuparatiisi
17.2.2018 at 18:30Vau, ovatpa kyllä täydellisen näköisiä! ♥
Sini
18.2.2018 at 16:49Niin minustakin! 🙂