Pari viikkoa sitten vietin ihanan illan ravintola Spisissä White Trash Disease -blogin Natan kutsumana. Illallinen oli Västerbottenostin tarjoama ja mukana oli muita bloggaajia lukijoiden kera, minä olin siis paikalla Natan lukijan ominaisuudessa. Tunnelma oli ihanan välitön ja rento, kamerat napsuivat ennen syömistä ja juttua riitti, vaikkeivät kaikki tunteneetkaan toisiaan. Ravintola oli superpieni, mutta kaunis korkeine tiloineen ja viimeisteltyine yksityiskohtineen: ruoat tarjoiltiin erilaisilta, kauniilta astioilta, äänentoistoon oli kiinnitetty huomiota ja vessastakin löytyi kasa pienenpieniä Unikko-pyyhkeitä, joihin sai pyyhkiä kätensä. Kyllä pienet asiat ovat merkityksellisiä!
Pääosassa illassa oli kuitenkin ruoka ja se olikin ihanaa. Ensin tarjottiin pieni suupala näkkileipää ja hapankaalia. Laseihin kaadettiin Causse Marinesin Présqu’ambullesia. Eikös muuten ole veikeät kuohuviinilasit? Piti ihan tarkistaa pohjasta, että Riedelin lasithan ne olivat. Tämän jälkeen pöytään tuotiin perunaa, porkkanaa, naurista ja persiljajuurta pieninä kuutioina. Jokaisessa palassa oli päällä joku yrtti tai majoneesi, sai arvuutella makuja.
Juuresten jälkeen pöytään kannettiin basilikajogurttia, leivänmuruja ja hampunsiemeniä. Annos näytti hassulta litkulta, mutta maistui yllättävän intensiivisesti basilikalta ja leivänmurut sekä hampunsiemenet toivat annokseen kaivattua tekstuuria. Oikein kiva alku illalliselle!
Ensimmäinen varsinainen ruokalaji oli mallasta, lanttua, omenaa sekä Västerbottenia paistettuna ja pannacottana. Ruoan kanssa oli paritettu Éric Texierin Opale-viini. Supermakea ja ihanan tuhti saaristolaisleipä sekä makea omena sopivat todella hyvin yhteen juuston kanssa. Tämä oli suolaisista ruoista suosikkini! Raikas viognier toi vielä makeat maut hienosti esiin.
Välissä tarjoiltiin muutamaa erilaista paikan päällä leivottua leipää, aivan uskomattoman hyviä. Seuraavaksi tarjoiltiin perunaa, sipulia ja Västerbotten-vaahtoa. Annoksen viini oli Sébastien Riffaultin Akmèniné. Suussa sulava sipuli ja pehmeä peruna olivat hauska yhdistelmä juustovaahdon kanssa. Viini oli aika erikoinen valkoviiniksi, se oli tosi tammista ja maistui pelkältään suoraan sanottuna kauhealta. Mutta se sopi ruoan kanssa erinomaisesti yhteen ja ruoka toi siitä aivan eri maut esiin! Osa viiniin käytetyistä rypäleistä on jalohomeisia, joten ne toivat viiniin jälkiruokamaisen, hiukan makean vivahteen. Viiniä ei suodateta, joten sen väri on melko tumma.
Välissä suunraikastimeksi tuotiin koivunsilmusherbet ja siitepölyä. En ole pitkään aikaan maistanut mitään niin raikasta ja samalla ihanan makeaa kuin tuo sherbet! Nam! Pääruokana tarjottiin possua, kaalia ja sinappia Cambridge Roadin syrahin kera. Pääruoka oli hyvää, mutta ehkä hiukan yllätyksetöntä alun mahtavien, uusien makujen rinnalla. Porsasta oli annoksessa sekä fileenä että kylkenä ja ne olivat kyllä ihanan mureita. Kaaliakin oli monella tapaa, sekin hyvää, mutta aika tavallista. Viini oli hyvää syrahia, mutta samaan tapaan ruoan kanssa hiukan yllätyksetöntä. Sopihan se kyllä porsaan seuraan hyvin.
Välijuustona oli tietysti Västerbottenia, jonka kanssa tarjoiltiin kurkkua ja pähkinöitä. Jälkiruokana oli vielä vehnää popattuna ja mannapuurona, Marabou-suklaata ja pullataikinajäätelöä Robert & Bernard Plageoles Mauzacin kera. Jälkiruoka maistui aivan pullataikinalta ja oli ehkä kekseliän ja erikoisin koskaan syömäni jälkiruoka. Erittäin hyvää, jäi todella mieleen. Tuon jälkiruoan takia voisin palata Spisiin vaikka heti! Jälkiruokaviini oli makeaa ja ihanaa, sopi jälkiruoan pariksi mainiosti.
Varsinaisen jälkiruoan jälkeen tarjoiltiin kahvin kanssa vielä omenamarmeladia, lakua ja tyrni-valkosuklaatoffeeta, hauskasti jättikokoisten legojen päältä. Omenamarmeladi maistui ihan pehmeältä, itse tehdyltä kettukarkilta. Suosikkini oli kuitenkin tuo tyrni-valkosuklaatoffee – ylimakea herkkusuupala.
Lopuksi maistoimme vielä älymakeaa Causse Marinesin Hystérietä, jota tarjoilija kehui maailman makeimmaksi viiniksi. Viinissä oli yli 600 g jäännössokeria litrassa! Siis makeaa kuin mikä, hennosti rusinaista, mutta kaikessa makeudessaankin maistuvaa. Ehkä hiukan liikaa makeaa tuli tuona iltana nautittua. Spis oli tunnelmaltaan ihana paikka ja ruoat olivat pääosin tosi erilaisia kuin mitä muualla on tarjolla. Oli ihana maistella erilaisia makuja, joita ei varmaan olisi kaikkia edes keksinyt kotona tehdäkään. Kaiken tuon syömisen jälkeen oli täysi olo, mutta annoskoot olivat kyllä aika pieniä pääruokaa lukuun ottamatta, joten kannattaa kyllä ottaa tuolla pitkän kaavan mukainen menu.
Osa seurueesta siirtyi vielä illallisen jälkeen naapuriin Gastrobar Emoon jatkamaan juttua, juomaan samppanjaa, maistelemaan baarimenua läpi ja fiilistelemään euroviisuja. Taittingerin samppanjaa sai aika edullisesti ja päätimme tilata pöytään koko baarimenun, jotta pääsisimme maistelemaan ruokia. Koko menun hinta on 20 euroa, ja siihen kuuluu 6 eri pikkuannosta. Lista on hiukan muuttunut siitä, kun kävimme, mutta pöytään kannettiin ainakin perunalastuja, ilmakuivattua ibericopossua ja parmesaania. Tykkään kovasti tavasta tilata jotain pientä syötävää viinin kera.
Kävin tuolla viikolla siis sattumalta kaksi kertaa Emossa ja erityisesti tuo baaripuoli oli tosi viihtyisä ja yllätti edullisella hintatasollaan. Jos siis haluat lasillisen ja jotain pientä hiukopalaa, suuntaa ihmeessä tuonne! Kiitos vielä illasta Natalle ja muulle porukalle!
2 Kommentit
Jii ja Nti Papu
1.6.2014 at 05:46Mukava idea nuo erikoiset ja erilaiset lautaset, nättiä on. Lego aika vitsikäs veto, oliko sen sisällä vielä joku ylläri? Kiitos myös tuosta Emon hintataso -vinkistä. 🙂
Nti Papu
Sini
2.6.2014 at 09:29Nuo lautaset toivat kyllä kivaa vaihtelua, joka kerta sai odottaa, että millaiseltakohan lautaselta tällä kertaa ruoka tarjoillaan. Lego oli hauska myös, mutta ei sentään sen sisällä ollut mitään enää! Tuo Emon hintataso yllätti minut positiivisesti, mielestäni aika kohtuullista saada kuusi naposteluannosta 20 €:lla. Lisäksi maut olivat näissä kyllä kohdillaan!