Ravintola Meche

Helsingistä tuntuu olevan vaikea löytää kiinnostavaa ravintolaa, joka alkaisi tarjoilla illalliskattausta ennen viittä. Ennen elokuviin menoa piti kuitenkin ehtiä syömään ja löysinkin onneksi ravintola Mechen, joka aukesi jo 16.30. Ravintolassa selvisi, miksi mikään ravintola ei siihen aikaan ole auki – olin koko isossa ravintolassa yksin erään viinilasillisella olevan naisen kanssa. Asiakkaita siis ei näytä olevan vielä noin aikaisin arkisin.

Olen yrittänyt kerran aiemminkin käydä Mechessä, mutta käynti ei sitten onnistunutkaan ravintolan esittämän turhan tiukan menettelytavan kanssa isoille pöytäseurueille – ravintola nimittäin vaatii yli kuuden hengen seurueilta yhtenäisen menuvalinnan ja päätöksen menusta viikkoa ennen ruokailua sekä laskuttaa paria päivää aiemmin vahvistetulla henkilömäärällä. Tietysti tämä varmaan onnistuu joiltain seurueilta, mutta mielestäni tuo tuntui niin tiukkaan rajatulta, että päädyimme sitten isommalla seurueella ihan toiseen ravintolaan. Ilmeisesti ravintolassa ei osata varautua isojen seuruiden vierailuihin muuten kuin tiukkaan rajatuilla ehdoilla. Tällä kertaa kävin kuitenkin syömässä yksin ja päädyin syömään ravintolan baariruokalistalta pari pientä annosta viinilasillisen kanssa. Pääruoat – niin kehuttuja kuin ovatkin – maksavat kyseisessä ravintolassa kolmisenkymmentä euroa, eikä nälkä ollut niin kova. Baariruokalistasta ei mainittu erikseen, mutta huomasin sen tiskin takana liitutaululla. Päivän menu 42 € vaikuttaa myös kiinnostavalta ja melko kohtuuhintaiseltakin (ainakin pääruokien hintaan verrattuna). 

Söin valtavan kulhon ranskalaisia majoneesin kera (5 €) ja sardellileipäsiä (6 €). Alunperin ajattelin ottaa myös jälkiruoan, mutta annokset olivat niin valtavia, että olin täpötäynnä niiden syömisen jälkeen. Alkuun pöytään tuotiin ihanaa lämmintä (ilmeisesti hapanjuureen tehtyä) vaaleaa leipää, jossa oli mukavan pehmeä sisus ja rapea kuori. Leipä tarjoiltiin voinapin kanssa ja sitä oli iiiso pala. Ranskalaiskulho oli jäätävän kokoinen ja itse ranskalaiset ehkä parhaita koskaan syömiäni – pehmeitä sisältä ja rapeita sekä ruskeita päältä. Majoneesi oli selvästi itse tehtyä ja no, sanalla sanoen täydellistä. Ranskalaisten ja majoneesin yhdistelmä on muutenkin kovasti makuuni. Sardellileipäset olivat melko pieniä, mutta niitä kuului annokseen neljä kappaletta. Leivän päällä oli jotain vihertävää tahnaa, keko pieniksi paloiksi pilkottuja tomaatteja, basilikaa ja sardellifileitä. Tomaatti raikasti annosta mukavasti ja leipäsiin oli saatu taiottua hurjan paljon makuja. Hirveän hankala niitä oli kyllä syödä sivistyneesti! Ruoka oli makuuni hieman liian suolaista (no, ehkä annosvalinnatkin vaikuttivat tähän), mutta muuten erinomaisen hyvää. Ruoan kyytipoikana join lasillisen valkoviiniä, “Weiser-Künstler” Rieslingiä (n. 8 €), jossa oli hieman jäännössokeria – se oli hyvän makuista ja sopi ruokiin hyvin. Laseittain oli tarjolla muutamaa viiniä ja pulloittain sitten isompi valikoima. 

Tarjoilija oli huomaavainen ja ystävällinen eikä häntä tarvinnut missään välissä odotella, viinisuosituskin annettiin sujuvasti ja viiniä maistatettiin asianmukaisesti. Myös ruoka tuli kiitettävän nopeasti (olinhan toki ravintolan ainoa syövä asiakas sillä hetkellä). Annoksista olisi voinut kieltämättä kertoa hieman enemmän – nyt jäi esimerkiksi epäselväksi se, mitä pikku leipäsissä ollut soosi sisälsi. Ravintolaa on moitittu joissain arvosteluissa sisustukseltaan kolkoksi, mutta mielestäni se oli kyllä ihan tyylikäs. Tietysti ravintolaan olisi ehkä kaivannut enemmän muita asiakkaita. 

Nautiskellen-blogi siis suosittelee (ainakin pienille seurueille) ja käy varmasti testaamassa myös päivän menun seuran kera joku sopiva hetki!