Syyskuun raaka-aineiksi valikoitui elokuun tapaan sienet (ovathan sienet minulle syksyisin aika tärkeä osa ruoanlaittoa), mutta tällä kertaa vain yksi eli suppilovahvero. Hyvän sienivuoden siivittämänä kannoimme pari ämpärillistä suppilovahveroita kotiin ja niistä piti heti tietenkin päästä myös kokkaamaan (säilömisen lisäksi). Koska sieniä tuli kerralla niin paljon, ajattelimme aluksi, ettei niitä tarvitse enää tuon enempää. Nyt kun muutama sieniruoka on tullut kokattuakin, päätimme sittenkin hakea niitä vielä vähän lisää, jos vain löytyy. Niin hyviä ruokia suppilovahveroista tulee!
Suppilovahvero on sieni, joka on ensimmäisellä kerralla aika hankala bongata – itsekin olen ensimmäisillä kerroilla kävellyt täsmälleen keskelle isointa koskaan näkemääni esiintymää, ennen kuin huomasin suppilovahverot. Mutta kun näet yhden, näet taatusti toisenkin. Tällä kertaa kaksi ämpärillistä löytyi yhdeltä isolta alueelta. Joillain alueilla sienet olivat kuivaneet, joten tänä vuonna kannattaa etsiä kosteampia sienipaikkoja.
Suppilovahverot ovat yleensä tosi puhtaita ja pidän kovasti niiden pehmeästä, miedosta, umamisesta mausta. Ne sopivat mielestäni erityisen hyvin keittoihin, pastoihin ja risottoihin. Nyt olen suunnitellut myös sieniliemen kehittämistä. Ensimmäisenä teen kuitenkin joka vuosi ensimmäisistä suppilovahveroista keittoa, joka vuosi samalla reseptillä. Tuo keitto on ensimmäisiä uusia sienireseptejä, joita koskaan testasin kotona opittujen lisäksi, joten sillä on sikäli erityinen asema mielessäni. Puhumattakaan siitä, että se nyt vain on todella herkullista! Seuraavaksi tiedossa siis keittoresepti!
Ei kommentteja