sesonkiruoat/ talvi

Kalatortillat punakaalisalaatilla

Kalatortillat punakaalisalaatilla
Yhteistyössä Philips & Verkkokauppa.com

Kalatortillat punakaalisalaatilla piristävät mieltä pelkästään kirkkailla väreillään, puhumattakaan raikkaasta maustaan. Kala on paistettu Philipsin Airfryerillä. Laite käyttää paistamisessa ilmaa, jolloin öljyä voi käyttää vähemmän. Kun minulta kysyttiin, haluanko testata laitetta, ajattelin, etten tarvitse yhtään ylimääräistä laitetta keittiön kaappien perukoille pölyttymään. Uteliaisuus vei kuitenkin voiton. Ajattele nyt: itse tehtyjä, superrapeita ranskalaisia! Laitteella on lisäksi parin kuukauden tyytyväisyystakuu, jos sitä ei tulekaan käyttäneeksi.

Ensimmäiseksi päädyin kuitenkin testaamaan laitteella ranskalaisten sijaan kalatortilloja, joissa rapeat kalan palat käärittiin tortillojen sisään upean punaisen punakaalisalaatin ja mausteisen guacamolen kanssa. Jos vertaa tavallisen uppopaistamisen rapeaan pintaan, en minä ainakaan onnistunut ihan yhtä rapeaa tällä saamaan aikaiseksi. Plussaa kuitenkin siitä, että öljy ei roisku ympäri keittiötä ja likaantuvat osat voi pestä tiskikoneessa. Laitteeseen saa myös lisävarusteita, ainakin grillipannu olisi varmaan aika kätevä (tuon saa muuten nyt laitteen ostaessaan kaupan päälle).

Tortillojen täytteeksi tein siis kananmunassa ja jauhoissa kieriteltyä turskaa (tämän voi korvata myös esimerkiksi kotimaisella hauella). Pinnaltaan rapea kala täydentyy kirpakalla ja raikkaalla kaalisalaatilla sekä reilulla korianterilla maustetulla guacamolella. En ole itse kovin usein punakaalia käyttänyt, mutta tuo ihana väri kyllä houkuttaa ostamaan uudemmankin kerran, sillä kaali on pelkästäänkin tosi kauniin väristä. Tässä ruoassa ei kannata limessä tai korianterissa säästellä, sillä ne antavat tälle ruoalle maun ja sielun. Ruoan tulisuutta voi kukin syöjä säätää jalapenoviipaleiden määrällä. Ranskalaiset ovat vielä testaamatta, joten seuraavaksi kokeillaan niitä!

Kalatortillat punakaalisalaatilla

Kalatortillat punakaalisalaatilla

Tulosta resepti
Määrä: 4 Valmistusaika: 1h

Raaka-aineet

  • 400 g vaaleaa kalaa (esim. turskaa tai haukea)
  • 2 kananmunaa
  • 2 rkl jauhoja
  • 8 kpl maissitortilloja
  • puolikas punakaali
  • 1 punasipuli
  • tuoretta korianteria
  • 1 rkl valkoviinietikkaa
  • 3 rkl oliiviöljyä
  • 3 kypsää avokadoa
  • 1 pieni tomaatti
  • 1 chili
  • 1 valkosipulin kynsi
  • 3 limeä
  • suolaa
  • jalapenoa

Valmistaminen

1

Pilko kala hiukan pienemmiksi paloiksi. Riko kananmunat kulhoon, sekoita joukkoon jauhot ja suola. Dippaa kalapalat kananmunaseokseen ja asettele Airfryerin ritilälle. Paista kaloja Airfryerillä noin 25 minuuttia 200 asteessa.

2

Kalojen paistuessa valmista salaatti ja guacamole. Viipaloi punakaali ja punasipuli. Sekoita joukkoon korianteri. Tee kastike valkoviinietikasta ja oliiviöljystä. Sekoita kastike salaatin joukkoon.

3

Pilko avokadot, tomaatti, chili ja valkosipuli. Sekoita ainekset keskenään guacamoleksi ja purista joukkoon limen mehu. Tarkasta maku ja lisää tarvittaessa limeä, chiliä tai korianteria.

4

Lämmitä tortillat ja täytä kalalla, salaatilla ja guacamolella. Lisää annosten päälle jalapenoa makusi mukaan.

You Might Also Like

Ei kommentteja

Kommentoi