kesä/ salaatit/ sesonkiruoat

Paahdettu perunasalaatti majoneesikastikkeella

Perunasalaatista on tullut kesäinen klassikkoni, jota syön eri muodoissaan melkein joka viikko. Olen aiemmin tehnyt muun muassa lämmintä parsa-perunasalaattia, ikisuosikkiani kirkasta feta-perunasalaattia ja syksyisempää sieni-perunasalaattia. Yleensä olen suosinut enemmän kirkkaita perunasalaatteja, mutta tällä kertaa teki mieli tehdä perinteisempää majoneesiversiota. Kaprikset sen sijaan kuuluvat niin olennaisena osana perunasalaattiini, että niistä en luopunut. Kapristen lisäksi maustoin salaatin tuoreella kesäsipulilla ja tillillä. En laittanut kastikkeeseen taaskaan määriä, kun en niitä mitannut – parhaan salaatin saat maistamalla kastiketta tehdessäsi sitä. Kastikkeen tulee olla hiukan liian hapokkaan makuista sellaisenaan, jolloin itse salaatista tulee täydellistä. 
Hiukan erilaisen ulkonäön salaatti saa, kun perunat viipaloi lohkomisen sijaan. Viipaloidut perunat kypsyvät helposti paahtamalla ne uunissa, tällöin salaatti saa myös hiukan siistimmän ulkonäön, kun ei ole vaaraa liian pehmeiksi keitetyiden perunoiden mössööntymisestä. Paahtamisella saa myös hiukan ankeammat talviperunat pelastettua hyviksi, vaikka tällä kertaa tein tietysti salaatin uusista herkkuperunoista. Tämä toimii mainiosti savulohen parina tai klassisesti grillatun makkaran (kokeile raakamakkaraa!) kanssa.
Paahdettu perunasalaatti majoneesikastikkeella
 500 g perunoita
oliiviöljyä
2 kesäsipulia varsineen
tuoretta tilliä
1 rkl kapriksia 

majoneesia
sinappia
valkoviinietikkaa
suolaa
pippuria 

Pese ja viipaloi perunat. Sekoita perunoiden joukkoon kulhossa loraus oliiviöljyä ja ripaus suolaa ja paahda perunoita uunissa 200 asteessa, kunnes ne ovat kypsiä (noin 15-20 minuuttia). Hienonna kesäsipulit varsineen ja tilli. Valuta kaprikset. 

Tee sitten kastike sekoittamalla majoneesin joukkoon sinappi, valkoviinietikka, suola ja pippuri. Maista ja tasapainota kastikkeen maku. Sekoita kastike kuumien perunoiden joukkoon. Lisää pilkotut kesäsipulit, tilli ja kaprikset, sekoita ja anna maustua jääkaapissa vähintään puoli tuntia ennen tarjoilua.

You Might Also Like

Ei kommentteja

Kommentoi