Pääsin vihdoinkin käymään paljon kehuja saaneessa ravintola Baskeri & Bassossa. Pöydän sain varattua seurueellemme tarkalleen kuukautta ennen visiittiä – pöytävarauksia kun voi tehdä juuri kuukauden etukäteen. Tehtaankadun päässä sisäpihalla sijaitseva avara ravintola on rosoisen kaunis. Iso ja korkea ravintolasali on täynnä pöytiä. Salin laidalla on avokeittiö, baaritiski ja korkea viinikaappi. Nurkasta löytyy lisäksi pieni kabinettitila. Hieno tila on jätetty osittain raakapinnoille, joka tuo kivaa rentoutta ravintolan tunnelmaan. Avokeittiön puuhia on hauska seurata pöydässä istuessa ja kokit huikkailivat pitkin iltaa keittiöstä pöytiin.
Parhaiten paikasta jäi mieleen ihana henkilökunta: yksi omistajista, Nicolas Thieulon, kertoi viineistä ja ruoista superinnostuneesti ja keittiön puolelta kyseltiin maistuiko ruoka. Seitsenhenkinen seurueemme söi lähes koko listan läpi ja harvoin käy näin: kaikki ruoat olivat tosi hyvin tehtyjä ja onnistuneita. Alkuun söin itse tartarin ja tomaatti-vuohenjuustopiiraan. Tartar oli hyvin tehty laadukkaasta lihasta ja reilu määrä kapriksia kruunasi annoksen. Tomaatti-vuohenjuustopiiraassa olisi saanut olla juustohullun makuun vähän enemmän juustoa, mutta muuten piiraan maku oli oikein hyvä. Pohja oli ihanan rasvainen ja tomaatit juuri ihanan makeita. Piiras oli listassa nimellä Laurin piiras, koska tarjoilijan mukaan Lauri osaa tehdä hyvän piiraan – ja oli ihan oikeassa!
Muut söivät laadukasta burrataa yrttien kera, erikoista mutta maukasta sardiinia ja hasselpähkinää, klassista reilun sitruunaista lohicarpacciota ja erinomaiseksi kehuttua linnunmaksamoussea. Kaikki alkuruoat olivat herkullisia; yksinkertaisesti valmistetut annokset antoivat laadukkaiden raaka-aineiden loistaa. Alkuruokien kanssa joimme hauskaa rieslingin ja grüner veltlinerin yhdistelmää, jossa oli parhaat puolet molemmista. Viini oli kuitenkin sopivan hapokas ja mineraalinen, kiva tuttavuus siis.
Tarjoilija kehui erityisesti välipastaa ja -risottoa täydellisinä ja pidin puhetta hiukan liioiteltuna. Siis siihen asti, kun pääsin itse maistamaan: en ole ikinä syönyt parempaa risottoa kuin tuo simppeli salviarisotto oli! Kerroin keittiöönkin terveisiä, että risotto oli parasta ikinä. Riisi oli juuri ja juuri kypsä, mutta muuten risotto oli valuvaa ja kermaista. Myös pasta (cacio e pepe eli pippuria ja pecorino-juustoa) oli uskomattoman herkullista vähäisiin raaka-aineisiinsa nähden. Näiden jälkeen jäi sellainen olo, että haluaisi nuolla lautasen ja sen jälkeen jäin vain ihmettelemään, miten itse onnistuisin tekemään yhtä hyvää risottoa tai pastaa.
Pääruokani oli simppeli paistettu siika, joka tarjottiin ihanan hummerikastikkeen ja paistettujen tomaattien kera. Yksinkertaisen annoksen erittäin rapeaksi ja optimimeheväksi paistettu siika oli todella hyvä. Kastike oli myös onnistuneen makuinen. Pääruoka jäi kuitenkin väliruokien jälkeen ehkä aavistuksen vaisuksi, vaikka se hyvää olikin. Seurueessamme syötiin myös karitsankieltä ja black angus flank steakia, molemmat laadukasta lihaa ja hyvin tehtyjä, mutta jäivät samoin vähän vaisuiksi alku- ja väliruokien jälkeen. Pääruokien kanssa joimme punaviiniä, tarjoilijan suosittelemaa ranskalaista grenachen ja mourvedren yhdistelmää – maukas viini, mutta ehkä hiukan yllätyksetön.
Jälkiruokana söin suklaisen pot de crèmen, jonka seurana tarjoiltiin vadelmasorbettia. Annos näytti pöytään saapuessaan isolta ja kommentoimme tätä tarjoilijalle, joka tuumasi, että isohan sen kuuluukin olla. Jälkiruoka oli ihanaa, makea ja tuhti suklaa sai oivan vastaparin raikkaasta vadelmasorbetista. Minun mielestäni jälkiruokaa olisi kyllä riittänyt vähempikin määrä, sillä puolet seurueesta ei jaksanut syödä sitä loppuun asti… Aika pieni murhe kuitenkin muuten lähes täydellisellä illallisella!
Jälkiruoan parina join tietenkin tavoilleni uskollisena jälkiruokaviiniä, jonka kanssa annoin tarjoilijalle vapaat kädet. Pöytään kannettiin totuttua isommat jälkiruokaviinilasilliset Moscato d’Astia, johon en ole aiemmin törmännytkään. Kyseessä on siis italialainen kevyesti kuohuva jälkiruokaviini. Alkuun suussa tuntuvat kuplat ja päälle jälkiruokaviinin makeus – aika ihana yhdistelmä. Moscato d’Astille tyypilliseen tapaan viinissä oli vain 5,5 % alkoholia, mutta mielestäni se on vain hyvä ainakin muutaman jo nautitun viinilasillisen jälkeen. Viini sopi oikein hyvin makean suklaisen jälkiruoan pariksi.
Loppulasku oli viiden ruokalajin ja kolmen viinilasillisen jälkeen 75 €, jota pidän kohtuullisena summana näin hyvästä ruoasta ja juomasta. Kokonaisuutena pidin ravintolasta ihan älyttömän paljon ja se kiilasi kärkikahinoihin visiteeraamistani ravintoista. Harvoissa paikoissa onnistutaan tekemään näin hyvää ruokaa näin yksinkertaisesti ja vielä saamaan asiakkaat viihtymään näin hyvin. Kaikki kehut ovat siis ihan ansaittuja ja ainakin minä palaan toistekin!
Ei kommentteja