salaatit/ Yleinen

Entrecote, bearnaisekastike ja parmesaani-lehtikaalisalaatti

Tein Pipsan Keittiössä -kirjasta inspiroituneena myös parmesaani-lehtikaalisalaattia. En ollut aiemmin edes maistanut lehtikaalia, mutta ihastuin välittömästi sen rapsakkuuteen ja mietoon kaalin makuun. Tämän salaatin tekemisen jälkeen laiton lehtikaalia myös parvekkeelle kasvamaan, siellä se on lähtenyt hyvin alkuun. Ehkä testaan vielä joku kerta kirjasta löytyvää lehtikaalisipsien ohjetta, kuulostaa ihanalta naposteltavalta!
 
Salaatti on hyvin simppeli, mutta tosi maukas ja nopeasti valmistuva lisäke vaikkapa lihalle. Lehtikaalin lisäksi siihen tulee yksinkertainen sitruunakastike ja parmesaaniraastetta – suolainen parmesaani korostaa salaatin hienoa makua, eikä juustofanaatikko tietysti muutenkaan pane juustoa salaatissa pahakseen. Paistoin tällä kertaa salaatin kaveriksi entrecote-pihvit ja sille tein kastikkeeksi klassisen bearnaisen. Bearnaise on voikastike, johon sekoitetaan lopuksi kastikeelle tyypillisen maun antava tuore rakuuna. Sopii erinomaisesti pihvin pariksi! Salaatti taas oli sopivan kevyt lisuke tuhdille pihville ja täyteläiselle kastikkeelle. 
Olen yrittänyt opetella tekemään enemmän kastikkeita, mutta jotenkin niiden tekemisen aloittaminen on aina hankalaa. Tästäkään ei tullut ihan niin kuohkeaa kuin olisin toivonut (minulle käy kastikkeiden kanssa usein näin), joten malttia siihen kastikkeen keittelyyn – kastikkeen pitää vain malttaa antaa kiehua tarpeeksi pitkään. Maku oli kastikkeesa kuitenkin ihana, joten suosittelen kokeilemaan!

Parmesaani-lehtikaalisalaatti

4 lehtikaalin lehteä
1 sitruunan mehu
3 rkl oliiviöljyä
suolaa
pippuria
iso kourallinen raastettua parmesaania

Huuhtele kaali ja leikkaa se ohuiksi suikaleiksi. Laita kaali kulhoon ja lisää sitruunamehu, oliiviöljy, suola ja pippuri. Sekoita salaatti ja lisää parmesaania makusi mukaan (eli paljon!). 

Bearnaise-kastike

3 kananmunan keltuaista
115 g voita
1,5 rkl valkoviinietikkaa
3 tl kiehuvaa vettä
4 rkl hienonnettua tuore rakuunaa
2 rkl hienonnettua salottisipulia
2 rkl valkoviiniä
ripaus suolaa
ripaus pippuria

Laita salottisipuli, valkoviini ja valkoviinietikka kattilaan. Keitä kastikepohjaa miedolla lämmöllä, kunnes se on vähentynyt noin puoleen alkuperäisestä. 

Laita kananmunan keltuaiset kuumuutta kestävään kulhoon ja sekoita tasaiseksi ja lisää sitten niiden sekaan huolellisesti sekoittaen kastikepohja. Aseta kulho sitten kiehuvaa vettä sisältävän kattilan päälle (varo, ettei kulhon pohja kosketa veteen). Sekoita, kunnes kastike saostuu, tässä pitäisi mennä muutama minuutti. 

Ala sitten lisätä sulatettua voita lusikallinen kerrallaan saostuneen kastikkeen joukkoon, koko ajan sekoittaen. Kun olet saanut voin lisättyä, lisää sitten kuuma vesi lusikallinen kerrallaan. 

Sekoita lopuksi kastikkeen joukkoon tuore rakuuna ja mausta kastike suolalla ja pippurilla.

Paista entrecote-pihvit kuumalla pannulla voissa mediumeiksi ja tarjoa lehtikaali-parmesaanisalaatin sekä bearnaise-kastikkeen kera. 

You Might Also Like

2 Kommentit

  • Reply
    Riikka
    7.6.2013 at 09:36

    Mullakin on tuo Pipsan kirja, mutta täytyy nolokseni myöntää, etten ole tainnut testata yhtään kirjan reseptiä. Mä olen ollut viime aikoina aika ihastunut noihin Hollandaise-kastikkeen tuunauksiin: bearnaiseen ja choroniin. 🙂

  • Reply
    Sini
    7.6.2013 at 09:37

    Kirjoista tulee aika harvoin testailtua mitään, olen ottanut oikein tehtäväkseni testailla reseptejä. Kaikki kastikkeet on aika ihania, tulee liian harvoin tehtyä!

  • Kommentoi