Bistro Sinne

Vietin edellisviikonloppuna ihanan illan Porvoossa. Kävimme ystävien kanssa syömässä Bistro Sinnessä, josta olen kuullut kehuja monelta taholta ja joka onkin siksi pitkään ollut testauslistallani. Porvoossa en ole kuitenkaan hetkeen käynyt, joten nyt kun tarjoutui tilaisuus, varasin heti pöydän. 

Sinnessä järjestetään myös brunsseja, mutta me olimme paikalla illallisaikaan. Iso sali oli täynnä ihmisiä – hyvin eri ikäisiä, isompia ja pienempiä seurueita. Sinne sopii tilana erityisesti isoillekin ryhmille. Ravintola sijaitsee lähellä jokea, uudehkossa kauppakeskuksessa. Ravintolasta oli tehty pienillä jutuilla kotoisa, kivan näköinen ja kiinnostava tila. Esimerkkinä näkymä salista keittiöön, seinällä kasvavat kasvit ja yrtit ja WC-tiloissa käytetty lämpimän sävyinen vaneri. Plussaa myös kauniista, puisista pöydistä. Tykkäsin itse myös kovasti Hay:n tuoleista. 

Meillä ei ollut kiire, joten olimme alun perin ajatelleet syödä kolmen ruokalajin menun, mutta päätimme sitten kuitenkin tyytyä vain pää- ja jälkiruokaan, koska päivän menu ei kuulostanut niin houkuttelevalta kuin muu lista ja lisäksi pelkäsimme ähkyä. Annokset olivat kyllä tosi runsaat, mutta kai sitä olisi voinut vielä kuitenkin alkuruokaakin maistaa… Pöytään tuli kuitenkin paria erilaista leipää voin kera, joten ne korvasivat alkuruokamme. Leivät tosin saapuivat vasta hiukan ennen (nopeaa) pääruokien saapumista, kun olimme niitä erikseen pyytäneet, kun muissa pöydissä kaikilla leipää oli. Leivät olivat erinomaisen hyviä: rapea näkkileipä, joka oli maustettu sopivan miedosti kuminalla, vaalea rapeakuorinen ja tumma, juuri sopivan sitkeä leipä oli selkeästi ajatuksella leivottu. Tuota näkkileipää olisi voinut rouskuttaa vaikka kuinka paljon, vastaavaa pitänee yrittää tehdä kotonakin. 

Seurueemme jakautui pääruokien suhteen kahteen leiriin: puolet söivät Sinnen hampurilaisen (yksi vielä vuohenjuustolla tuunattuna) ja puolet savustettua naudankylkeä. Oma annokseni oli tuo hampurilainen ja kyllä, täytyy myöntää, että se oli yksi parhaimmista koskaan syömistäni. Ainoa miinus annokselle tuli siitä, että aiolia olisi saanut olla ranskalaisten seuraksi enemmän eikä ketsuppia oikeastaan olisi edes tarvittu. Uskomattoman hampurilaiskombon saivat aikaan paikan päällä leivottu ihana höttösämpylä, superlaadukkaasta lihasta tehty pihvi, pekoni, cheddar ja tietysti hyvä bbq-kastike. Taisi siellä joku salaatinlehtikin olla välissä raikastamassa. Erityisesti hehkutuksen ansaitsee tuo pihvi, jonka laadun tosiaan maistoi. En ole ikinä syönyt noin hyvää jauhelihaa. Slurps. Ja nuo ranskalaiset, valtava kulho, juuri sopivan rapeat pinnalta, pehmeät sisältä ja sopiva suola. Ei mitään valittamista, kun aiolikin oli niin herkkua (sekin taisi olla itse tehtyä). 

 
Hampurilaisten rinnalla savustettu naudankylki kalpeni, vaikka sekin oli hyvä annos. Lisukkeena siinä oli sinapilla maustettua perunasalaattia ja kahta kastiketta (punaviini- ja joku kermainen kastike). Itse liha oli mureaa ja mehevää, mutta savulta se ei kyllä kauheasti maistunut. Perunasalaattiin sopi tosi hyvin sinappi ja kastikkeet olivat maukkaita – tosin yksi olisi ehkä riittänyt? Ruokien kanssa otimme pöytään pullollisen Cesarin ripassoa – mainio viini, joka maistui täyteläiselle, mutta ei peitonnut ruokien makua. Viinissä oli ihanan pitkä jälkimaku. Viinilistalla viiniä kehuttiinkin pikku-amaroneksi, ei yhtään huono luonnehdinta. 

Jälkiruokia tulikin sitten pöytään vähän erilaisia! Itse söin mehustettuja mansikoita, mansikkasorbettia ja marenkia. Pelkäsin, että annos olisi liian makea, mutta ei se ollut. Rapea marenki toimi kivana vastaparina raikkaille mansikoille. Ja syötävä kukka! Miten ihanan näköinen! (Okei, kukka ei näköjään näy edes kuvassa, mutta voin kertoa, että kaunis oli!) Huomaan usein valitsevani jälkiruokalistasta nykyään marenkia, vaikka ennen en siitä niin välittänyt. Toinen jälkiruoka-annos oli mustikka-clafoutis, jossa oli mantelipannukakku, mustikoita ja jogurttimoussea. Annos oli sekin kuulemma hyvä, mutta voiton taisi viedä tällä kertaa suklaakakku, suklaamousse ja lakritsijäätelö. Tuo kaunis annos katosi lautasilta silmänräpäyksessä ja joku taisi haaveilla vielä lautasen nuolemisestakin… 

Illan kruunasi tarjoilija, jolta kysyimme jälkiruokia tilatessa, löytyisikö heiltä laseittain jotain beerenausleseä. Tarjoilija mietti tovin, ja totesi, että vain pulloissa, eikä seurueessamme ollut kuin kaksi, jotka olisivat tuota ottaneet. Päätimme sitten, ettemme ota tuota jälkkäriviinipulloa. Tovin päästä tarjoilija kuitenkin tuli takaisin pöytäämme pienen pullon ja parin lasin kanssa, todeten löytäneensä jotain vastaavaa vajaan pullon. Hän maistatti meillä ranskalaista sauternesia (Ch. Suduiraut), joka maistuikin aika lailla samalta kuin auslese. Saimme siis tuota ihanaa jälkiruokaviiniä puolikkaat lasilliset puoleen hintaan (pullon loput). Puolikas lasillinen riitti hyvin ja illasta jäi erittäin hyvä mieli kohtuullisen 50 €:n laskun jälkeen!