Pari viikkoa sitten koitti odotettu ilta, kun kävin ystävieni kanssa pitkän kaavan mukaan syömässä ravintola Olossa. Olisimme syöneet viikonlopun Polku-menun, mutta salissa, jossa sitä tarjoillaan, oli yksityistilaisuus, joten valitsimme sitten pisimmästä Matka-menusta lyhennetyn version Retki-menun. Tilasimme kymmenen hengen seurueelle menun etukäteen, joten varsinaisen ravintolaillan aikana saimme istua vain suoraan pöytään herkuttelemaan. Juomat päätimme vasta paikan päällä.
Alkuun pöytään kannettiin heti istuuduttuamme kivipedillä oksien seassa pieniä perunan näköisiä palleroita, jotka paljastuivat linnunmaksapalleroiksi. Palleroiden rakenne oli aika hauska, helposti hajoava, joten ne piti heittää kerralla suuhun. Jännittävä aloitus illalle. Seuraavaksi tarjottiin fermentoituja ruiskeksejä vuohenjuustolla. Ohuen ohuet keksit maistuivat hiukan lapsuuden mössösipseille, sulivat suuhun. Jälkimakuna tuli ruis. Vuohenjuustotahna oli ihanaa.
Suupalat jatkuivat: seuraavaksi saimme merileväkekseihin käärittyä mateenmätiä, vuolukermaa ja suolakurkkuhyytelöä. Aivan mainio, mädin raikkauden ja kerman täyteläisyyden yhdistävä suupala, jonka esillepano oli huikean hieno!
Sitten mallaskeksin päällä verikreemiä, puolukkaa ja mustaherukkaa. Mallaskeksi maistui voimakkaasti maltaalta ja veren sekä marjojen yhdistelmä toimi erinomaisesti, vaikka en yleensä mikään veren ystävä ruoassa olekaan. Viimeisenä suupalana ilmakuivattua ankkaa ja timjamiemulsio. Ankka oli täydellisen voimakkaan makuista ja ihanan suolaista, timjami korosti hyvin ankan makua.
Annoimme sommelierille vapaat kädet suositella viinejä menulle – yksi valkoinen, yksi punainen ja yksi jälkiruoalle. Aloitimme valkoviinillä, joka oli Chateau de Gauren chardonnay. Yleensä välttelen chardonnayta sen liian tammisuuden vuoksi, mutta tässä viinissä oli sellaista moniulotteisuutta, hapokkuutta ja raikkautta, ettei tammisuus jäänyt vallitsevaksi mauksi. Viini toimi myös tosi hyvin kaikkien ruokien parina – suosikkinani tuo leipä ja valkosipulikeitto, joiden maut viini toi erinomaisesti esiin. Hieno etiketti viinissä muuten!
Varsinaiset annokset aloitettiin emmer-mannapuurolla, jossa oli lisäksi huikean hienon makuista sienilientä ja mallasta. Lapsena (mummon keittämä) mannapuuro oli suosikkiani, mutta en ole sitä vuosiin edes syönyt – nyt oli heittämällä paras koskaan syömäni mannapuuro! Erikoinen yhdistelmä pehmeän kermaista puuroa, voimakasta ja maanläheisen makuista sienilientä ja toista voimakasta eli mallasta toimi todella kauniisti. Lautanenkin oli upea.
Huikeus jatkui seuraavassa annoksessa: upean raikas lohi, karviaisvinegretti, porkkana ja piparjuurikerma muodostivat niin herkän ja kauniin makuisen annoksen kukkineen ja helmineen, että oksat pois. Erityisesti raikkaan lohen ja vinegretin yhdistelmä sytytti.
Ruokailun alkupuolella pöydässä kohosi leipätaikinat pienissä vuoissa ja ne napattiin jossain vaiheessa ruokailua uuniin paistumaan. Ja voi mikä leipä! Suloinen kuin mikä, mutta se maku, joka tuossa juureen leivotussa leivässä oli… Olisin voinut syödä koko illan vain tuota! Leivän pariksi katettiin kirnuvoita ja paahdettua valkosipulikeittoa. Myös tuo keitto oli älyttömän hyvää – pehmeäksi hautunut valkosipuli ja täydellisen kermainen rakenne… Kyllä kelpasi leipäpalalla kaapia kulho puhtaaksi. Toisen leivän olisin kyllä voinut syödä!
Seuraavaksi lasiin kaadettiin punaviini, Loimerin Terassen pinot noir. Viime aikainen ihastukseni pinot noireihin sai tietysti ihastumaan tähän kevyeen ja hapokkaaseen punaviiniin. Seuraava ruokalaji oli haukea, savustettua perunaa, raastettua keltuaista ja kalalientä. Hauki oli hyvää, mutta jäi kyllä kaiken tähän mennessä syödyn varjoon. Haukea oli myös muihin annoksiin verrattuna melkoisen iso pala, joten annoksen loppupuolella alkoi vähän jo kaiken ilotulituksen jälkeen tympiä.
Seuraavana karitsatartar, kuusenkerkkiä ja maitokalvo. Itse tartar oli upea: raikas liha ja hyvät mausteet, jota raikas kuusenkerkkä korosti. Sen sijaan tuota maitokalvoa en ihan ymmärtänyt, koska se ei maistunut mitenkään kovin voimakkaalta ja suutuntumakin oli vähän outo. Sen olisi mielestäni voinut jättää poiskin. Viimeisenä suolaisena ruokana oli vasikkaa, kaalia ja kaalilientä. Reilusti lihaa ja hyvä kastike, mutta myös tämä annos jäi valitettavasti noiden aiempien hienojen annosten varjoon.
Lopuksi tilasimme jälkiruokaviiniä, sommelierin valinta oli Errázurizin late harvest. Mainio, herkän kaunis jälkiruokaviini, joka upposi ainakin minuun. Varsinaisena jälkiruokana tarjottiin selleriä, karamellisoitua etikkaa ja rapeaa maitoa. Kuulostaa ehkä hassulta yhdistelmältä, mutta oli juuri täydellinen kombo makeaa ja kirpeää. Ja jälkiruokaviini, voi että nuo loistivat yhdessä! Harvoin on noin hyvää paria jälkiruoan ja viinin välillä. Lopuksi vielä palsternakkakimara pieniä makeita: valkosulkaa-palsternakkavaahtokarkkeja, sitkeitä palsternakkakaramelleja ja puffetjäätelö palsternakasta. Hyviä kaikki, vaikkakin jäivät tuon varsinaisen jälkiruoan varjoon. Eikä olisi voinut kuvitella, että ne on palsternakasta tehty.
Laskin, että söimme 14 eri annosta, joka on huikea määrä. Suurin osa annoksista oli huikean hyviä, mutta mahtui joukkoon niitä ihan ok -annoksiakin. Kaikki oli hyvää, mutta ei ihan kuitenkaan pysynyt tuossa huikeassa linjassa. Menu maksoi 69 euroa, joka oli mielestäni ruoista sopiva hinta. Toinen mokoma tuli päälle sitten vielä viineistä, kahvista ja vedestä (joka maksoi muuten 7 euroa, melko kallis vesi). Ei ehkä ihan joka kuukausi tule käytyä, mutta suosittelen kyllä tuota makumatkaa kaikille edes kerran. Minulle tämä oli ensimmäinen Michelin-tähden ravintolan vierailu. Oli joukossa sellaisiakin makuja, että ilta oli mielestäni täysin hintansa arvoinen!
Ei kommentteja