grilliruoat/ kesä/ leivät ja leivonnaiset/ sesonkiruoat

Kasvisburgerit

Minulla on ollut jo muutaman vuoden kokkauslistallani älyttömän hyvät kasvisburgerit. Yleensä kastikkeet, sämpylät ja muut täytteet kyllä onnistuvat, mutta murheenkryyniksi on muodostunut hyvä kasvispihvi – jostain syystä ne eivät ikinä onnistu toivotulla tavalla. Nyt tajusin, että sen pihvinhän voi jättää väliin ja korvata grillatuilla kasviksilla! Inspiraatio tarttui täältä. Tästä taisikin tulla uusi luottoreseptini kesälle, kun lämpimällä säällä ei aina tee mieli syödä lihaa.

Grillaamalla kasviksiin saa upean maun ja tekstuurin, kunhan grillaa ne tarpeeksi kuumalla ja tarpeeksi vähän aikaa. Testasimme purilaisia muutamalla eri kasviskombolla, mutta paras yhdistelmä olivat mahtavan lihaisat, iso portobellosienet, parsat ja munakoisot. Lisäksi meillä oli myös fenkolia (joka näkyy kuvissakin), mutta jostain syystä sen anismainen maku ei tässä toiminut niin hyvin. Kasvisten lisäksi sämpylöiden väliin iskettiin paksut siivut voimakasta cheddaria, joka on oma hampurilaisjuustosuosikkini, valkosipulimajoneesia ja karamellisoitua sipulia.

Sämpylöiksi leivoin Muru-kirjan melko työläitä briosseja, kun kerrankin oli aikaa leipoa, vaikkei se mitään lempipuuhaani olekaan (kestää liian kauan saada ruoka pöytään!). Briossitaikina on tarkoituksella reilu, eli siitä saa ison annoksen sämpylöitä. Kun kerran aloittaa leipomaan, kannattaa samoin tein tehdä runsaampi setti. Briossit olivat hyviä, mutta ehkä tuo resepti olisi toiminut vielä paremmin (alkuperäisen ohjeen mukaan) vuokaleipänä eikä sämpylöinä. Sämpylät olisivat voineet olla vähemmän voisia ja vähän kuohkeampia, mutta silti näistä tuli aika herkullinen setti kevyempien kasvisten seuraan. Jos haluat oikaista, voit käyttää myös valmiita, hyviä sämpylöitä itse tehtyjen tilalla – silloin burgerit ovat pöydässä supernopeasti.

Kasvisburgerit

Tulosta resepti

Raaka-aineet

  • 1/4 pkt hiivaa
  • 0,7 dl maitoa
  • 8,5 dl vehnäjauhoja
  • 6 kananmunaa
  • 4 rkl sokeria
  • 1 tl suolaa
  • 300 g huoneenlämpöistä voita
  • voiteluun kananmuna
  • 1 pkt parsaa
  • 4 isoa portobellosientä
  • 1 munakoiso
  • oliiviöljyä
  • suolaa
  • pari sipulia
  • voita
  • sokeria
  • 4 paksua viipaletta voimakasta cheddaria
  • 1 valkosipulin kynsi
  • majoneesia

Valmistaminen

1

Liota hiiva maitoon. Lisää jauhot, kananmunat, sokeri ja suola. Alusta taikinaa (mielellään koneella) noin 10 minuuttia, kunnes taikinassa on hyvä sitko. Lisää voi taikinan joukkoon nokareittain ja vaivaa, kunnes taikina on tasainen. Kohota taikinaa liinan alla kylmässä yön yli.

2

Muotoile kylmästä taikinasta sämpylöitä ja kohota vielä kaksi tuntia huoneenlämmössä. Voitele sämpylöiden pinnat munalla ja paista 175-asteisessa uunissa 20-30 minuuttia, kunnes sämpylät ovat kauniin ruskeita.

3

Valmistele kasvikset grillausta varten katkaisemalla parsoista puumainen tyvi pois, poistamalla portobelloista jalat ja viipaloimalla munakoisot. Suolaa munakoisoviipaleet ja itketä niitä parikymmentä minuuttia, pyyhi sitten kosteus pinnalta pois. Mausta kasvikset kevyesti oliiviöljyllä ja suolalla ennen grillausta. Viipaloi samalla valkosipulin kynsi ja sekoita se majoneesiin. Viipaloi sipulit ja karamellisoi ne paistinpannulla paistamalla niitä ensin voissa pehmeäksi ja lisäämällä sitten sokeri - sipulit saavat paahtua pehmeiksi tovin aikaa.

4

Grillaa kasvikset juuri ja juuri kypsiksi niin, että ne saavat tumman pinnan. Sienet kypsyvät hiukan kauemmin, joten laita ne ensimmäisenä grilliin. Lämmitä grillissä nopeasti myös halkaistut sämpylät ja sulata sämpylän päälle juustoviipaleet. Kokoa lopuksi burgerit: sämpylän ja juuston päälle ensin valkosipulimajoneesi ja karamellisoitu sipuli, sitten grillatut kasvikset. Nauti heti!

You Might Also Like

Ei kommentteja

Kommentoi