alkupalat ja pikkusuolaiset/ leivät ja leivonnaiset/ sesonkiruoat/ talvi

Tarte tatin juureksista

Tarte tatin on yksi lempijälkiruoistani. Tällä kertaa sovelsin tarte tatinin reseptiä suolaiseen piiraaseen ja korvasin tavallisesti tarte tatinissa käytetyt omenat juureksilla. Idean sain täältä. Aiemmin olen tehnyt tarte tatinia ainakin klassisesti omenoista ja myös raparperista, mutta tämä oli ensimmäinen suolainen kokeiluni.

Haudutin juureksia ensin voi-sokeriseoksessa pehmeiksi miedolla lämmöllä ja sen jälkeen kovemmalla lämmöllä pintaa karamellisoiden. Ole varovainen karamellisoidessasi juureksia, sillä ne palavat herkästi sokerin ansiosta – omani ehtivät hiukan kärvähtää reunoilta, mutta onneksi vain hiukan. Juuresten lisäksi piiraan täytteeseen tuli sipulikompottia, joka koostui pieneksi pilkotusta sipulista – sipuli pehmennettiin voin ja sokeriripauksen kanssa. Lopuksi koko komeuden päälle levitettiin voitaikina ja piiras paistettiin vielä uunissa.

Karamellisoidut juurekset maistuvat tavallista aromaattisemmilta – karamellisointi tuo esiin paitsi niiden makeuden, myös muut maun vivahteet. Juuresten mausteena käytin timjamia, mutta muita mausteita piiras ei mielestäni kaipaa. Kokeilin tarjota piirasta myös lämmitetyn vuohenjuuston kanssa, se kruunasi piiraan maun!

Juures tarte tatin

Tulosta resepti
Määrä: 4 Valmistusaika: 1,5 h

Raaka-aineet

  • 500 g porkkanoita
  • 500 g keltajuuria
  • 50 g voita
  • 2 rkl sokeria
  • suolaa
  • 3 sipulia
  • voita
  • 1 rkl sokeria
  • timjamia
  • 100 g jauhoja
  • 200 g voita
  • 1 tl suolaa
  • 4 rkl kylmää vettä
  • (vuohenjuustoa)

Valmistaminen

1

Kuori ja pilko juurekset. Hauduta juureksia voin ja sokerin seoksessa paistinpannulla, kunnes juurekset alkavat hiukan pehmentyä. Lisää sitten lämpöä ja anna seoksen karamellisoitua.

2

Kuori ja pilko sipulit hienoksi. Hauduta sipuleita kattilassa voin ja sokerin kanssa, kunnes seos karamellisoituu ja sipulit ovat pehmeitä. Lisää seos juuresten päälle.

3

Tee sitten taikina. Sekoita jauhojen joukkoon suola. Nypi jauhot ja voi yhteen. Lisää seokseen kylmä vesi ja vaivaa tasaiseksi massaksi. Anna vetäytyä jääkaapissa puolisen tuntia.

4

Kaulitse taikina pyöreäksi, vähän paistinpannua isommaksi ympyräksi ja painele juuresten päälle. Paista piirasta 200 asteessa uunissa noin puoli tuntia. Lisää halutessasi pinnalle vuohenjuustoa.

You Might Also Like

Ei kommentteja

Kommentoi