lisukkeet/ sesonkiruoat/ talvi/ uuniruoat

Hasselbackan perunat

Huh hei, maaliskuu on ollut yhtä haipakkaa, mutta vihdoin pääsin myös blogin pariin. Oi että olen nauttinut tästä silmiä särkevästä kevätvalosta, joka näissä kuvissakin näkyy! Hasselbackan perunat olivat trendiruoka joskus kultaisella kahdeksankymmentäluvulla, mutta talven aikana olen ihastellut niitä niin kauniissa ruokakuvissa, että pakko oli kokeilla itsekin. Ainakaan minä en ollut aiemmin tehnyt näitä, mutta yllätyin tekemisen helppoudesta ja perunan saamasta uudesta makuvivahteesta. Lisäksi näistä tulee yllättävän upean näköistä tarjottavaa, vaikka syntyvätkin tosi iisisti. Joskus sitä ihmettelee, miten tuiki tavallisesta perunastakin saa aikaiseksi jotain näin erilaista ja ihanaa. Tällä saa myös taiottua nuutuneista talviperunoistakin herkkua, sillä perunan ohuet viipaleet paistuvat uunissa rapeaksi ja silti sisus jää pehmeäksi – tekstuurien vastakohdat viehättävät kovasti. Voilla valelu antaa perunalle ihanan pähkinäisen maun. Perunat voi maustaa pelkästään suolalla, voilla ja juustolla ja niistä tulee silti ihanan makuisia. Minä maustoin perunat tällä kertaa valkosipulilla ja tuoreella rosmariinilla, jotka antoivat pähkinäisyyden lisäksi vielä ekstraulottuvuutta maulle.

Perunat pestään huolellisesti (voit myös kuoria ne halutessasi, mutta minun mielestäni näistä tulee paremman makuisia ja kauniimman näköisiä kuorineen!) ja niihin tehdään veitsellä viiltoja niin ohuesti kuin vain onnistuu. Tämä onnistuu parhaiten asettamalla peruna puulusikkaan, jolloin viilloista tulee juuri sopivan syviä niin, että pohja jää kiinni, mutta peruna pääsee kypsymään ohuista viipaleista rapeammaksi. Työnsin perunaviipaleiden väliin ohuita valkosipuliviipaleita, jotka antoivat perunoille miedon valkosipulisen vivahteen. Viipaloidut perunat sivellään voilla ja pinnalle ripotellaan suolaa ja juustoa. Juustona käytin parmesaania, mutta mikä tahansa hyvin sulava, voimakkaan makuinen juusto kelpaa. Rosmariini kannattaa lisätä vasta valmiiden perunoiden päälle. Nämä toimivat oikein mainiona lisukkeena vaikkapa pihville!

Hasselbackan perunat

Tulosta resepti
Määrä: 2 Valmistusaika: 1 h

Raaka-aineet

  • 6 perunaa
  • 1 valkosipulin kynsi
  • voita
  • suolaa
  • juustoraastetta
  • tuoretta rosmariinia

Valmistaminen

1

Kuumenna uuni 200 asteeseen. Pese perunat huolellisesti. Aseta perunat sitten yksi kerrallaan puukauhaan ja tee niihin vieri viereen ohuita viiltoja (viillot eivät saa ulottua ihan perunan pohjaan saakka). Aseta perunat uunivuokaan. Viipaloi valkosipuli ohueksi ja työnnä valkosipuliviipaleet perunaviipaleiden väleihin.

2

Sulata voi ja valele perunat voilla, ripottele pinnalle vielä suolaa. Paista uunissa 20 minuuttia.

3

Valele perunat uudelleen voilla ja ripottele pinnalle juustoraaste. Paista toiset 20 minuuttia. Koristele valmiit perunat rosmariinilla.

You Might Also Like

  • Sofia
    13.3.2017 at 14:31

    Oih, mikä kiva idea upottaa valkosipuli viipaleita hasselbackaan! Ensi kerralla teen ehdottomasti näin 🙂

    • Sini
      13.3.2017 at 19:24

      Heh, valkosipuli sopii väliin kyllä tosi hyvin ☺️