pastat ja risotot/ sesonkiruoat/ syksy

Sienirisotto

Kunnollinen italialainen risotto on yksi herkullisimmista annoksista mitä voi olla! Kun puhutaan risotosta, unohtakaa ne kuivat 90-luvun alun risotot, joissa oli tavallista riisiä, tonnikalaa ja herne-maissi-paprikapakastetta. Kunnollinen risotto on pehmeä, kermainen ja valuva ja sen päälle on raastettu runsaasti parmesaania. Ei tietoakaan mistään kuivasta ja mauttomasta!
Kunnollisen risoton tekeminen vaatii muutaman vaiheen, mutta suurin haaste siinä on keskittyä täysin puoli tuntia risottoon: vain rakkaudella hämmennetty risotto on sellaista kuin sen pitää olla ja siihen pitää keskittyä täysin hetken aikaa. Mutta se kyllä palkitsee maullaan! 
En ole laittanut tähän reseptiin kovin tarkkoja mittoja – en yleensäkään pidä (leipomista lukuun ottamatta) mittaamisesta keittiössä, mutta erityisesti risoton tapauksessa mittojen antaminen on hankalaa, sillä jokainen pitää hieman erilaisesta risotosta. Yhden mielestä parmesaania pitää olla paljon, toisen mielestä vähemmän. Yksi pitää kypsemmästä riisistä risotossa, toisen mielestä purutuntumaa pitää jäädä reilummin. Sen vuoksi tässä on annettu vain ainesosat, kokeile rohkeasti millaisena sinä pidät omasta risotostasi! 
Risotto on myös mukavan monipuolinen ruokalaji, sillä sen joukkoon voi laittaa sieniä, äyriäisiä tai pelkkiä kasviksia. Keväisen parsarisoton sesonki on nyt parhaimmillaan! Myös yrttiä vaihtamalla risotosta saa eri makuista, toisaalta valkoviinin sijaan voi käyttää vermuttia tai jopa punaviiniä, tai arkisemmin jättää viinin kokonaan pois. Risotto on myös mainio lisuke lihalle sellaisenaan.
Risoton tulee olla löysää ja valuvaa, kermaista. Sen valmistuksessa ei kuitenkaan käytetä kermaa, vaan kermaisuus tulee riisistä: kun riisiä hämmentää tarpeeksi, sen tärkkelys irtoaa ja muodostaa nesteen kanssa kermaisen rakenteen. Parmesaani ja nokare voita viimeistelevät risoton maun!
 
Sienirisotto
sipuli
muutama valkosipulinkynsi
loraus oliiviöljyä
risottoriisiä
valkoviiniä
vettä
lihaliemikuutio
tuoretta yrttiä, esimerkiksi timjamia
kuivattuja sieniä, esimerkiksi herkkutatteja
parmesaaniraastetta
nokare voita
Kuumenna kattilassa vettä ja lisää sen joukkoon lihaliemikuutio. Hienonna sipuli ja valkosipuli. Kaada reilu loraus oliiviöljyä kattilaan tai syvälle paistinpannulle ja heitä sipulit sekaan. Kuullota sipuleita miedolla lämmöllä, kunnes ne ovat pehmenneet ja muuttuneet läpikuultaviksi. Kaada sitten joukkoon risottoriisi ja nosta lämpöä kovemmaksi. Anna myös riisin kuullottua läpinäkyväksi, tässä menee minuutti tai pari. Kaada sitten riisin joukkoon valkoviini. Hämmennä seosta, kunnes viini on imeytynyt riisiin ja antanut riisille makunsa. 
Jatka risoton tekemistä tämän jälkeen niin, että kaadat joukkoon lihalientä desi kerrallaan ja annat sen imeytyä riisiin koko ajan seosta hämmentäen. Hämmentämisen tarkoituksena on saada riisin tärkkelys tekemään risotosta kermaista. Maistele risottoa välillä; tarkoitus on saada riisi kypsäksi niin, ettei sen purutuntuma häviä kokonaan. 
Kun riisi on kypsää ja kermaista, nosta kattila tai paistinpannu pois liedeltä. Sekoita risoton joukkoon hienonnettu yrtti, reilu kourallinen parmesaaniraastetta ja nokare voita. Laita kansi päälle ja anna risoton makujen tasaantua pari minuuttia. Tämä on tärkeä vaihe risoton valmistuksessa! Annostele risotto lautasille ja asettele pinnalle paistettuja sieniä ja tuoretta hienonnettua yrttiä. Raasta pinnalle vielä reilusti parmesaania ja herkuttele heti!

You Might Also Like

3 Kommentit

  • Reply
    Anonyymi
    24.4.2012 at 16:28

    Risotto on kyllä niin ihanaa, erityisesti sieni- ja artisokkaversiot ovat minun mieleeni 🙂

    annemi

    http://www.lily.fi/palsta/52-weeks-deliciousness

  • Reply
    sini
    25.4.2012 at 16:54

    Sienirisotto on minun ikuisuussuosikkini, pitäisi varmaan ensi kerralla tehdä myös artisokkarisottoa, kuulostaa sen verran hyvältä yhdistelmältä 🙂

  • Reply
    sini
    12.7.2012 at 12:41

    Risoton tekemiseen vielä sellainen huomio, että risottoriisinä kannattaa ehdottomasti käyttää arborio-lajiketta! Kaupassa myydään kyllä muitakin risottoriisejä, mutta niillä ei välttämättä ole mitään tekemistä oikean risottoriisin kanssa!

  • Kommentoi