Pimenevistä syysaamuista tuli juuri hiukkasen parempia, kun paahdoin itselleni ison annoksen syysgranolaa! Olen tehnyt myslini itse jo pitkän aikaa, koska kaupan mysleissä on liikaa sokeria ja erityisesti liikaa rusinoita…
Olen yrittänyt kehitellä erilaisia omenareseptejä, kun sain pari isoa pussillista omenoita. Osa omenoista syötiin sellaisenaan, osa puristettiin mehuksi, osa kuivattiin, osasta tehtiin sosetta ja vielä riitti tähän piiraaseenkin! Omenasosetta…
Säiden viilennyttyä ovat liharuoat alkaneet taas maistua ihan eri tavalla kuin kesällä. Erityisesti vähän pidempää haudutusta vaativat lihat ovat olleet taas keittiössäni suosiossa. Lampaan potka on yksi suosikeistani pidempään…
Äidin luumupuu on tänä vuonna ollut erityisen satoisa, joten minullekin riitti iso kulhollinen tuoreita luumuja. Pikkuruiset, tosi maukkaat luumut katosivat äkkiä naposteltuina ihan sellaisenaan, mutta onneksi ehdin tehdä niistä…
Borssikeitto on yksi venäläisen keittiön peruskeitoista. Nyt on alkanut tehdä mieli tälläisiä hiukan tuhdimman makuisia keittoja. Chorizo (vaikka ei venäläinen makkara olekaan) antaa ihanan pohjamaun muuten pelkästään kasviksista koostuvalle…