pataruoat/ Yleinen

Chili con carne

Viime aikoina useampikin ystäväni on stressanut tarjoiluista, kun olen ollut menossa kylään. “Mitä ruokaa voi tarjota ruokabloggaajalle?” Olen ollut hämmentynyt näistä kommenteista, sillä vaikka kirjoitankin ruoka-aiheista blogia, syödään meilläkin arkena pääasiassa ihan tavallista ruokaa – sellaista, joka ei blogiin asti päädy. Kuka nyt jaksaisi blogissa aina katsella kuvia tavallisista lihapullista tai makaronilaatikosta, vaikka ne hyvältä maistuvatkin?  Eniten ihmetystä tässä aiheuttaa se, että vaikka olenkin kiinnostunut ruoasta ja arvostan itse tehtyä,…

Jatka lukemista...

alkupalat ja pikkusuolaiset/ Yleinen

Sienipatee

Tein sienisalaatin sijaan tällä kertaa vähän eri tyylistä sienipateeta. Okei, tämä ei varsinaisesti ole patee, koska sehän yleensä kypsennetään vesihauteessa uunissa, mutta patee kuvaa tämän ruoan makumaailmaa aika hyvin. Vuohenjuuston ja ranskankerman yhdistelmä tekee tästä nimittäin aika tuhtia ja tasainen rakenne saa tämän myös tuntumaan suussa pateelta.  Vuohenjuuston ja sienten yhdistelmää en ollut aiemmin testannutkaan, mutta ne toimivat yhdessä aika mainiosti. Rosmariini ja valkosipuli antavat makuun oman säväyksensä. Pateen voi…

Jatka lukemista...

jälkiruoat/ syksy/ Yleinen

Luumugalette

Äidin luumupuu on tänä vuonna ollut erityisen satoisa, joten minullekin riitti iso kulhollinen tuoreita luumuja. Pikkuruiset, tosi maukkaat luumut katosivat äkkiä naposteltuina ihan sellaisenaan, mutta onneksi ehdin tehdä niistä myös tätä ranskalaistyylistä luumugalettea. Galette voi olla ilmeisesti monenlainen piiras, mutta yhteinen nimittäjä niille on rentous. Taikinan voi asetella rennosti: joko pyöreänä suoraan pellille leivinpaperin kanssa, täytteet keskelle ja sitten reunoja hiukan päälle, tai suoraan vuokaan tai pannuun. Minä tein tällä…

Jatka lukemista...

Yleinen

Kalatortillat

Tovi sitten innostuin tekemään pakastimessa majailevasta kuhafileestä meksikolaishenkistä ruokaa. Ainakin muutamassa meksikolaisravintolassa olen törmännyt vähän vastaaviin kalatortilloihin, mutta olen ajatellut, ettei kala toimisi näissä niin hyvin. Viime aikoina olen muutenkin tehnyt kalasta kaikenlaisia tulisempia ja mausteisempia ruokia, joten ajattelin, että miksei tämäkin maistuisi. No maistuihan se! Paneroin kuhafileet taikinassa, jossa oli kananmunia, vehnäjauhoja ja vähän olutta. Olut antaa kalalle hyvän maun ja panerointi tekee paloista ihanan rapeita pinnaltaan. Sooseiksi riittivät…

Jatka lukemista...

juomat/ ravintolat/ Yleinen

Ravintola Kuurna

Pitkästä aikaa positiivisesti yllättänyt ravintolavierailu Helsingissä oli viime viikon visiitti ravintola Kuurnaan. Pikkuruinen ravintola Kruunuhaassa on tunnelmallinen paikka, jossa annokset tehdään sesongin mukaisia raaka-aineita käyttäen liikoja hienostelematta. Olen jo pitkään halunnut käydä Kuurnassa, mutta paikan pieni koko tekee isomman porukan illallisvarauksista hankalia. Tällä kertaa pääsin kuitenkin pienemmän seurueen kanssa vihdoin paikan päälle. Mukavan lyhyt lista kattaa kolme alku-, pää- ja jälkiruokaa vaihtuen kahden viikon välein. Lisäksi liitutaululla oli muutamia päivän…

Jatka lukemista...