keitot/ syksy/ Yleinen

Borssikeitto

Borssikeitto on yksi venäläisen keittiön peruskeitoista. Nyt on alkanut tehdä mieli tälläisiä hiukan tuhdimman makuisia keittoja. Chorizo (vaikka ei venäläinen makkara olekaan) antaa ihanan pohjamaun muuten pelkästään kasviksista koostuvalle keitolle, eikä sitä tosiaan tarvitse käyttää tähän paljoa. Myös muut kestomakkarat sopivat borssikeittoon. Tämä borssikeitto oli tällä kertaa varsinainen kaapintyhjentäjä, sillä smetanaa lukuun ottamatta kaikki ainekset löytyivät omista kaapeista. Sain myös hyödynnettyä pakastimesta jo aikaa sitten keittämääni lihalientä, joka toikin keittoon…

Jatka lukemista...

pasta/ syksy/ Yleinen

Tattilasagne

Olen kokkaillut tattilasagnea monta kertaa, mutta en ikinä ole jostain syystä saanut sitä onnistumaan ihan täydellisesti. Tällä kertaa se onnistui kuitenkin ihan yli odotusten! Salaisuutena on ruskistettu voi, ranskankerma, pinjansiemenet ja reilu määrä juustoa. Lasagneen voi toki käyttää saatavuuden mukaan muitakin sieniä, mutta tatit sopivat makunsa ja koostumuksensa puolesta tähän erityisen hyvin, joten jos niitä vain on saatavilla, suosittelen niitä! Käytin tällä kertaa tuoreita tatteja, mutta kuivatut käyvät yhtä hyvin.…

Jatka lukemista...

kausiruokaa/ pataruoat/ syksy/ Yleinen

Kokonaisena paistettu sorsa

Sain pari viikkoa sitten yllätyksekseni lahjaksi kokonaisen sorsan. Sorsa oli ammuttu edellisenä päivänä ja siitä oli poistettu vain sisälmykset – kaikki muu oli yhä paikoillaan. En ole aiemmin ikinä valmistanut sorsaa tai muutakaan riistalintua, mutta olen ollut jo tovin kiinnostunut pienriistan syömisestä, joten otin toki haasteen vastaan.  Ensin kynin linnun, koska ajattelin, että liha pysyisi mehukkaampana nahan alla. Tämän jälkeen totesin, että taidan kuitenkin nylkeä linnun, koska pienten untuvien polttaminen…

Jatka lukemista...

kausiruokaa/ keitot/ syksy/ Yleinen

Vaniljalla maustettu kukkakaalikeitto

Erilaisia makuyhdistelmiä pohtiessani törmäsin parivaljakkoon kukkakaali ja vanilja. Pidän kovasti erilaisista sosekeitoista, joten ajatus pehmeästä, vaniljalla maustetusta kukkakaalikeitosta alkoi houkutella. Simppeli keitto rakentuu keitetyn kukkakaalin ja vaniljan ympärille, lisäksi itse keittoon tulee vain sipulia, valkosipulia, vettä, suolaa ja kermaa. Vanilja pyöristää kukkakaalin maun uskomattoman herkäksi ja hienoksi! Sosekeitto kaipaa mielestäni aina jotain pientä ekstraa, tällä kertaa sitä tarjosivat voissa paahdetut kukkakaalin viipaleet ja ruskistettu voi. Paahdettu kukkakaali maistuu hiukan pähkinäiselle…

Jatka lukemista...

alkupalat ja pikkusuolaiset/ syksy

Tattimetsällä ja herkkutatticarpaccio

Kukaan ei varmaan ole uutisten rummutuksen myötä voinut välttyä tiedolta, että nyt on tatteja metsä pullollaan. Tämä erikoisen hyvä tattivuosi johtunee heinäkuun helteiden ja elokuun sateiden sopivasta yhdistelmästä. Minä tietenkin innokkaana sienestäjänä lähdin myös tattijahtiin. Reissu oli varsin onnistunut, sillä aiemmin tuntemattomasta metsästä löytyi herkkutatteja niin, että kori tuli nopeasti täyteen, vaikka valikoikin vain parhaat päältä. Tatteja kannattaa lähteä poimimaan nyt, kun ne ovat vielä pieniä ja kiinteitä – isompina…

Jatka lukemista...