Browsing Tag:

kuukauden raaka-aineet

Yleinen

Kesäkuun raaka-aineet

Kesäkuun raaka-aineet ovat uudet perunat ja nokkonen. Kesäisin ruoanlaitto yksinkertaistuu ja suurin osa ruokalajeista koostuu lähinnä uusista perunoista ja kalasta tai lihasta tai vaihtoehtoisesti sesongin kasviksista koostuvasta salaatista. Mitään raskasta…

Yleinen

Toukokuun raaka-aineet

Toukokuun raaka-aineiksi oli vaikea valita vain kahta tällä hetkellä niin runsaasta valikoimasta. Vaikea valinta tuli kuitenkin tehtyä ja tässä kaksi suosikkiani ovat. Parsan lisäksi toinen kovasti odottamani kevään raaka-aine…

Yleinen

Huhtikuun raaka-aineet

Huhtikuu on hujahtanut yllättäen jo loppupäähän ja kuukauden raaka-aineiden esittely on jäänyt viime tippaan. Tässä kuussa olen ollut aika aktiivisesti menossa, joten siksi kuukauden raaka-aineitakin on vain yksi –…

Yleinen

Maaliskuun raaka-aineet

Kuukauden raaka-aineista kertova sarja jatkuu tänään maaliskuun raaka-aineilla. Ensimmäisenä raaka-aineena nostan maaliskuussa esiin lampaan. Pääsiäinen osuu tänä vuonna maaliskuulle ja lammas on erityisesti pääsiäisajan herkku. Minä tosin syön lammasta…

Yleinen

Helmikuun raaka-aineet

Ajattelin aloittaa uuden postaussarjan, jossa esitellään kuukauden raaka-aineet. Ajatuksena on esitellä muutama kuukauden aikana sesongissa oleva raaka-aine, jotka kiinnostavat tai ovat erityisesti esillä. Sarja on tavallaan jatko-osa aiemmin kirjoittamalleni…