Olen jo jonkin aikaa suunnitellut tekeväni ruokaa canneloneista, noita italialaisista pastaputkeloista. Jamielta löytyi hyvä pinaatti-ricottacannelonien ohje, johon tungin vielä lisäksi sieniä (olen nyt niin ahkerasti yrittänyt keksiä uusia sieniruokia,…
Laitan aika paljon arkiruokana lohta, mutta vanhat lohireseptit ovat viime aikoina alkaneet tympiä – tuntuu, että viime aikoina kaikki lohi on syöty wasabin kanssa. Tässä reseptissä olikin sitten jotain…
Pastasalaatti on tuhti ja täyttävä salaatti, jota on helppo tehdä kerralla isompikin setti. Tämä salaatti saa makua kastikkeena toimivasta itse tehdystä pestosta, jota kannattaa laittaa salaattiin reilusti! Pastan lisäksi…
Nämä ihanan simppelit, mutta kuitenkin hienon makuiset leivät maistuvat ihanilta alku- tai välipalana tai miksei aamiaisenakin. Ja valmistuvat hetkessä! Kuten muissakin yksinkertaisissa resepteissä, myös tässä raaka-aineiden laatu korreloi suoraan…
Sipulikeitto lämmittää ihanasti pakkaspäivinä. Teen yleensä sipulikeiton valkoviinipohjaisena, mutta tällä kertaa halusin testata Prahan reissulta mukaan tarttunutta ideaa tehdä keitto olutpohjaisena. Muuten resepti noudattelee samaa hyväksi havaittua kaavaa kuin…