pasta/ Yleinen

Sienitäytteiset ricotta-pinaatticannelonit

Olen jo jonkin aikaa suunnitellut tekeväni ruokaa canneloneista, noita italialaisista pastaputkeloista. Jamielta löytyi hyvä pinaatti-ricottacannelonien ohje, johon tungin vielä lisäksi sieniä (olen nyt niin ahkerasti yrittänyt keksiä uusia sieniruokia, että tungen niitä joka paikkaan!). Lopputuloksesta tuli melkoisen onnistunut! 

Cannelonien täyttämisessä menee vähän kauemmin kuin esimerkiksi lasagnen kokoamisessa, mutta toisaalta kastikkeiden keittely tuntui tässä sujuvan nopeammin.  Cannelonipaistoksesta tulee aika hauskan makuinen, kun cannelonien sisällä on täyte, niiden alla tomaattikastike ja päällä vielä eräänlainen valkokastike ja kasa sulanutta mozzarellaa. Ei ehkä mitään terveys– tai pikaruokaa, mutta superherkullista!

tä ruokaa varten joutuu tosiaan tekemään kolme erilaista kastiketta. Ensin tehdään cannelonien täyte, johon tulee pinaattia, ricottaa, parmesaania ja sieniä. Sitten tehdään tomaattikastike. Lopuksi tehdään vielä muunnos valkokastikkeesta, johon tulee siis ranskankermaa, anjoviksia ja parmesaania. Valkokastike ei siis ole ihan perinteinen, eikä sitä kuumenneta ollenkaan, vaan ainekset vain sekoitetaan. 

Paistokseen tulee siis kolmea eri juustoa, siinäpä ruoka minun makuuni. Reseptin mukaisesta annoksesta tulee noin neljän hengen ateria, riippuen tietysti syöjien nälkäisyydestä. Paistos on kuitenkin aika tuhtia, enkä ainakaan minä jaksanut syödä kuin 2 tai 3 putkiloa kerralla. Paistos on muuten aika hyvää vielä uudelleen lämmitettynäkin!

Sienitäytteiset ricotta-pinaatticannelonit

1 valkosipulin kynsi
kourallinen tuoretta meiramia tai oreganoa
voita ja oliiviöljyä paistamiseen
1 pkt pinaattia
200 g ricottajuustoa
kourallinen parmesaania
2 dl kuivattuja sieniä

1 valkosipulin kynsi

1 tlk säilyketomaatteja
suolaa ja pippuria
2 rkl sokeria
kourallinen tuoretta basilikaa

10 canneloniputkea

2,5 dl ranskankermaa  
2 anjovisfilettä
kourallinen parmesaania

1 pallo mozzarellaa   

Viipaloi ensimmäinen valkosipulin kynsi ja laita se paistinpannulle miedolle lämmölle voi-oliiviöljyseokseen paistumaan meiramin tai oreganon kanssa. Kun valkosipuli on läpikuultavaa, lisää pieneksi pilkottu pinaatti. Paista pinaattia viitisen minuuttia, kunnes enin neste on haihtunut. Laita sitten pinaattiseos jäähtymään. 

Laita paistinpannu takaisin levylle, lisää toinen hienonnettu valkosipulin kynsi, säilyketomaatit ja tomaattipurkillisen verran vettä. Mausta seos suolalla, pippurilla ja parilla ruokalusikallisella sokeria. Anna tomaattikastikkeen porista miedolla lämmöllä 10 minuuttia. Lisää lopuksi kastikkeen sekaan pienemmiksi revityt basilikan lehdet.

Liota kuivattuja sieniä vedessä 15 minuuttia, paista ne sitten nopeasti pannulla voissa ja mausta suolalla ja pippurilla. Sekoita sitten jäähtyneen pinaattiseoksen joukkoon ricotta, paistetut, jäähdytetyt sienet ja kourallinen raastettua parmesaania. Lusikoi massa canneloniputkien sisään. 

Kaada tomaattikastike uunivuokaan ja asettele täytetyt cannelonit kastikkeen päälle. Tee valkokastike sekoittamalla ranskankerma, hienonnetut anjovisfileet ja kourallinen raastettua parmesaania. Mausta seos suolalla ja pippurilla ja löysennä sitä vedellä, kunnes saat rakenteesta sopivan juoksevaa. Lusikoi valkokastike cannelonien päälle. Pirskottele kastikkeen päälle oliiviöljyä ja lisää viipaloitu mozzarellapallo koko komeuden päälle. Paista paistosta uunissa 180 asteessa noin 20-25 minuuttia tai kunnes se on saanut kauniin ruskean sävyn pintaansa.

You Might Also Like

4 Kommentit

  • Reply
    Jokihaka Kokkaa
    1.4.2013 at 06:54

    Näyttääpä herkulliselta, varmasti vaivan arvoinen! Mä en ole tehnyt canneloniputkista mitään.. jotenkin ne on tuntunut työläiltä.

  • Reply
    Sini
    1.4.2013 at 12:18

    Yllättävän nopeasti nuo putkilot täytti – ne kun on sen verran isoja kuitenkin! Kannattaa siis testata, aika kiva yhdistelmä, kun niihin saa täytteen sisälle ja kastikkee päälle!

  • Reply
    Riikka
    3.4.2013 at 11:52

    Mun on pitänyt tehdä jo ikuisuus pinaatti-ricottacanneloneja. Täytyy nyt kyllä ottaa itseään niskasta kiinni! 🙂

  • Reply
    Sini
    3.4.2013 at 11:54

    Niin täytyy, koska nämä oli tosi hyviä! 🙂

  • Kommentoi