keitot/ leivät ja leivonnaiset

Ranskalainen illallinen – sieniquichet, bouillabaisse ja tarte tatin

Pyysin ystäviä kylään ja tarjosin heille ranskalaisen illallisen! Jostain syystä ranskalainen keittiö on alkanut kiehtoa tämän talven aikana erityisen paljon. Jotenkin ajatus siitä, että hyvistä raaka-aineista tehdään yksinkertaista ruokaa, sopii omaan ruoanlaittofilosofiaani.
Alkuruoaksi päädyin tekemään pienet sieniquichet. Quichet onnistuivat erinomaisesti ja olivat ehkä parasta sienipiirakkaa, jota olen koskaan tehnyt (olen sentään elämäni aikana ehtinyt muutaman kerran sienipiirakkaakin tehdä). Inspiraationa toimi alkusyksyinen käynti ravintola Sunnissa, jossa mehevän quichepalan päälle oli laitettu kasa rucolaa. Jalostin ideaa sitten vielä niin, että tein jokaiselle ruokailijalle oman, pienen quichen. Tämä siksi, että sain annokset helposti ja kauniisti esille. Quichejen täytteeseen valikoitui tällä kertaa herkkutatteja ja suppilovahveroita sekä tietenkin sipulia. Täytteen nestemäinen osuus oli tällä kertaa (teemaan sopivasti) ranskankermaa ja kuohukermaa, joiden täyteläiset maut sopivat todella hyvin yhteen sienten kanssa mehevöittäen quicheja. Lisämakua quichet saivat tuoreesta timjamista ja täytteen sekaan raastetusta gruyéresta. Timjami ja sienet ovat ihana makupari! 

Sieniquichet
Pohja:
100 g voita
2 1/2 dl vehnäjauhjoa  
1 tl suolaa
2 rkl kylmää vettä
Täyte:
sieniä
2 sipulia
2 valkosipulin kynttä
200 g ranskankermaa
1,5 dl kuohukermaa
2 munaa
2 dl raastettua gruyéreä tai muuta juustoa
timjamia
suolaa ja pippuria 
rucolaa
oliiviöljyä
pähkinäöjyä
suolaa

Ohjeesta tulee kuusi pientä quichea tai yksi isompi. Valmista ensin voitaikina. Paloittele huoneenlämpöinen voi kulhoon, lisää jauhot ja suola ja nypi seos tasaiseksi. Lisää sitten seokseen kylmä vesi ja sekoita se tasaiseksi. Kääri taikina kelmuun ja laita jääkaappiin lepäämään vähintään puoleksi tunniksi. 

Valmista taikinan levätessä täyte. Hienonna sienet ja sipulit ja ruskista ne pannulla voissa. Sekoita keskenään muut täytteen ainekset ja sekoita lopuksi myös hieman jäähtyneet sienet ja sipulit joukkoon. 

Kaulitse taikinasta pieniä, vähän vuokia isompia ympyröitä ja painele taikinat vuokiin. Lisää täyte jokaiseen vuokaan ja raasta vielä pinnalle vähän gruyérea. Paista piirakoita uunissa 200 asteessa noin puoli tuntia tai kunnes ne ovat ruskistuneet pinnastaan. Anna piirakoiden jäähtyä hetki ja irrota ne sitten varovasti vuoistaan ja laita tarjolle lautasille. Sekoita hyvin pestyyn rucolaan oliiviöljyä, pähkinäöjyä (tätä melko reilusti, jotta se maistuu!) ja ripaus suolaa. Annostele rucolaa piirakoiden päälle ja tarjoile heti! 

Pääruokana tarjosin bouillabaissea, maalaisleipää ja rouillea. Bouillabaissen ja rouillen reseptin löydät täältä. Tein tällä kertaa rouillesta vähän vähemmän valkosipulista, jotta vieraiden ei tarvitsisi vaivaantua haisevasta hengityksestä. 


Jälkiruoan virkaa toimitti vaniljajäätelön kanssa tarjottu tarte tatin, joka kerää aina pisteitä: ei kai voi mennä pahasti pieleen, jos jälkiruoka sisältää omenoita, paljon voita ja karamellisoitua sokeria? Kaikki tuntuvat kuvittelevan tarte tatinin olevan vaikea tehdä, mutta kun sitä on kerran kokeillut ja tajuaa miten se tehdään, on sen tekeminen todella helppoa ja nopeaa. Haastavin vaihe on koko komeuden kääntäminen nurin, sillä minulla se tuppaa aina menemään jostain kohti myttyyn eikä sitä varsinkaan silloin ole kauneudella pilattu. Syntisen hyvä maku korvaa kuitenkin puutteet ulkonäössä! Tarte tatinista ei ehditty ottaa kuvia ennen kuin se päätyi parempiin suihin, mutta teen sitä uudelleen joku kerta ja silloin lupaan laittaa kuvia ja reseptin tänne! 

Kuva: Alko
Valitsin myös viinit ranskalaiseen teemaan sopiviksi. Ensin joimme Paul Zinck Riesling Prestigeä, joka on yksi suosikeistani ja varma ratkaisu, kun tarjolla on kalaa ja äyriäisiä. Yleensä olen enemmän kuivan valkoviinin ystävä, mutta tämä puolikuiva toimii hapokkuutensa ansiosta hyvin. Riesling pelasi hyvin yhteen myös tuhdin sieniquichen kanssa. Toisena viininä (jota käytin myös bouillabaissen liemeen) oli Les Fumées Blanches Sauvignon Blanc, joka on taas edullisin maistuva sauvignon blanc mitä olen maistanut. Tämä viini on kuiva, ja sopii myös sitruksisen makunsa ansiosta kalaruoan kanssa. 


Toteutin koko menun vähälaktoosisena, mikä ei vaatinut suuria muutoksia: pääruoka oli jo itsessään laktoositon, mutta alkuruoan täytteen maitotuotteet, jälkiruoan jäätelön ja voin ostin joko vähälaktoosisena tai laktoosittomana.


Upeista kuvista kiitos kuuluu ystävälleni Jarkolle!

You Might Also Like

Ei kommentteja

Kommentoi