kesä/ salaatit/ Yleinen

Kirkas feta-perunasalaatti

Kun pari vuotta sitten tajusin, että perunasalaattia voi tehdä myös kirkkaana – siis ilman majoneesia tai kermaviiliä – minusta tuli suuri perunasalaatin ystävä. Majoneesiin tehty perunasalaatti on usein melko raskasta, mutta kirkkaalla kastikkeella salaatista saa paljon raikkaampaa. Perunasalaatista olen tehnyt monia eri versioita, mutta täksi vapuksi grilliruoan seuraksi päätyi kirkas feta-perunasalaatti. 

Kirkkaan perunasalaatin kastike syntyy oliviiöljystä, sitruunamehusta, valkoviinietikasta, suolasta ja pippurista. Kastiketta voi soveltaa oman makunsa mukaan esimerkiksi lisäämällä siihen muita mausteita tai käyttämällä sitruunamehun sijaan limemehua, mutta periaatteena on se, että oliiviöljyä on aina kolme kertaa hapon – eli tällä kertaa sitruunamehun ja valkoviinietikan – määrä.

Muut tärkeät ainesosat minun perunasalaatissani perunoiden lisäksi ovat punasipuli ja kapris. Molemmat antavat salaatille makua ja kapris tuo salaattiin lisäksi ihanaa suolaisuutta. Kuvasta kuitenkin huomaa, että punasipuli pääsi tällä kertaa unohtumaan – salaatti maistui kyllä silti! Yleensä laitan salaattiin myös jotain ruokaisampaa ainesosaa, joka tällä kertaa oli siis feta. Muita toimivaksi todettuja ruokaisampia ainesosia ovat erilaiset sienet ja chorizo. 

Käytin tällä kertaa vapun salaattiin espanjalaisia uusia perunoita – ne ovat parempia kuin kotimaiset vanhat perunat, mutta kyllä perunasalaatti pääsee kunnolla oikeuksiinsa vasta kotimaisten uusien perunoiden kanssa. Perunasalaatti kuuluu kuitenkin vappuun, ja tämä versio maistui kyllä vieraille niin hyvin, ettei mitään jäänyt jäljelle. 

 
Kirkas feta-perunasalaatti 

500 g perunoita
200 g fetaa
muutama kourallinen rucolaa
pieni purkki kapriksia
2 pientä punasipulia

0,5 dl sitruunamehua
1 rkl valkoviinietikkaa
reilu 1,5 dl oliiviöljyä
ripaus suolaa
mustapippuria

Keitä pestyt perunat suolatussa vedessä. Älä anna perunoiden kypsyä liian pehmeiksi – niiden tulisi pysyä vielä kasassa sen jälkeen, kun olet pilkkonut ne suupaloiksi. Tee perunoiden kiehuessa kastike. Sekoita ainekset keskenään ja muista maistella seosta koko ajan! Sovita sitruunamehun ja mausteiden määrä omaan makuusi. Sitruuna saa kuitenkin maistua kastikkeessa reilusti, sillä perunat imevät osan sitruunan mausta itseensä, eikä se maistu valmiissa salaatissa niin runsaasti. 

Kun perunat ovat kypsiä, käsittele ne. Mikäli perunoissa on paksu kuori, kuori ne. Uusiin perunoihin kuoren voi hyvin jättää. Pilko perunat kuumina suupaloiksi. Kumoa pilkotut perunat kulhoon ja kaada kastike niiden joukkoon vielä, kun ne ovat kuumia – tällöin perunat imaisevat kastikkeen maut itseensä jäähtyessään. 

Kun perunat ovat jäähtyneet hieman, lisää muut aineet: huolellisesti pesty ja pienemmäksi revitty rucola, valutetut kaprikset hiennonnettuina, punasipuli puolirenkaiksi pilkottuna ja feta murusteltuna. Sekoita ja anna makujen tasaantua jääkaapissa vähintään puoli tuntia. Tarjoa vaikka grilliruoan seurana!

You Might Also Like

6 Kommentit

  • Reply
    Anonyymi
    2.1.2014 at 22:23

    Ihana ohje, kiitos! Tätä tehtiin mun ja siskojen juhlissa nyt kolmatta kertaa, tää on tosi herkullista aina vaan! 🙂

  • Reply
    Sini
    5.1.2014 at 08:21

    Kiva, jos maistui! 🙂

  • Reply
    Anonyymi
    10.4.2014 at 06:42

    kuulostaa hyvältä. kuinka monelle ohje on? mitähän kerrointa käyttäisin 20-30 henkilölle? ajattelin tarjota paistettujen muikkujen lisukkeena.

  • Reply
    Sini
    10.4.2014 at 06:48

    Riippuu vähän siitä, onko tarjolla muutakin vai pelkästään perunasalaattia. Esimerkiksi muikkujen lisukkeena ko. annoksesta riittää varmaan noin neljälle nälkäiselle. 20-30 kertoisin annoksen ehkäpä viidellä tai kuudella. Tämä riippuu toki sitten aika paljon siitä, kuinka nälkäisiä vieraat ovat. Minä teen yleensä vähän reilumman annoksen, jos vieraita on tulossa paljon, koska määriä on silloin aika vaikea arvioida. Perunasalaattihan säilyy kyllä aika hyvin jääkaapissakin, joten jämät voi sitten syödä itse seuraavana päivänä 🙂

  • Reply
    Anonyymi
    6.1.2015 at 18:08

    Kiitos ohjeesta, erittäin maistuvaa pottusalaattia tuli vanhoilla perunoilla. Nam 🙂

  • Reply
    Sini
    23.1.2015 at 11:29

    Kiva kuulla!

  • Kommentoi