Yleinen

Fish & chips sekä tartarkastike

Fish & chips – perinteinen englantilainen pikaruoka-annos – valmistui tällä kertaa kotimaisesta hauesta. Olen etsiskellyt hyviä haukireseptejä, tämä kuuluu parhaimmistoon, sillä hauki sopii rakenteensa vuoksi mainiosti uppopaistamiseen.

Ranskalaiset perunat tein Pioneer Womanin ohjeen mukaan – reseptin nimi on Perfect French Fries ja se pitää kyllä paikkansa! Reseptissä perunoita liotetaan ensin kylmässä vedessä tärkkelyksen poistamiseksi ja uppopaistetaan sitten kaksi kertaa, ensin alhaisemmalla ja sitten korkeammalla lämmöllä. En kuorinut perunoita, pesin ne vain huolella, sillä pidän enemmän hieman rustiikkisista perunoista. Ne saavat näyttää siltä, että ne on tehty oikeista perunoista evätkä jauhoista. Olen useinkin tehnyt ranskalaisia ihan uunissa paahtamalla, mutta uppopaistamalla niihin saa kyllä sen oikean rakenteen aivan eri tavalla.

Annos tarjottiin tartarkastikkeen kanssa. Rakastan tartarkastiketta, mutta en ole vielä löytänyt sille sitä täydellistä reseptiä. Kastikkeen kehittely jatkuu, mutta tämä on parasta tähän asti tekemääni ja aika hyvää! Majoneesi on itse tehtyä ja kastiketta maustavat kaprikset, suolakurkut, kevätsipuli, ruohosipuli, persilja sekä sitruunamehu.

Kalan leivitystaikinaan valitsin parhaalta kuulostavia juttuja eri resepteistä ja laitoin siihen kananmunan, jauhoja, suolaa sekä olutta. Kananmuna sitoo taikinaa ja olut antaa makua kalalle. Olutta onkin perinteisesti käytetty nimenomaan englantilaisessa kalan leivitystaikinassa.

Tartarkastike

1 dl majoneesia 
2 rkl kapriksia
5 viipaletta suolakurkkuja
pieni nippu ruohosipulia
pieni nippu persiljaa
2 pientä kevätsipulia varsineen
suolaa 
mustapippuria
puolikkaan sitruunan mehu

Hienonna kaprikset, suolakurkut, ruohosipulit, persiljat ja kevätsipuli. Sekoita kaikki ainekset majoneesiin. Tarkista maku. Laita kastike jääkaappiin tekeytymään vähintään puoleksi tunniksi. 

Fish & Chips

500 g perunoita
suolaa
rypsiöljyä uppopaistamiseen 

500 g haukea fileoituna
1 muna
1 dl jauhoja
suolaa
1,5 dl olutta

Pese perunat huolella ja pilko ne ohuiksi tikuiksi. Laita perunatikut kylmään veteen ja liota niitä vähintään tunti.

Kuivaa sitten perunat huolellisesti, kuumenna rypsiöljy kattilassa 150 asteeseen (käytä lämpömittaria apuna) ja paista perunoita 4-5 minuuttia, kunnes ne pehmenevät hieman. Tässä vaiheessa perunoiden ei ole tarkoitus vielä ruskistua. Nosta perunat sitten paperin päälle valuttamaan ylimääräinen rasva pois.

Sekoita kalan leivitystaikinan aineet. Riko muna kulhoon ja vatkaa sen rakenne rikki. Sekoita sitten jauhot ja suola. Lisää jauhot munan joukkoon ja lisää lopuksi olut. Taikinan tulisi olla melko löysää.

Paloittele hauki muutamaan reilun kokoiseen palaan. Kasta pala kerrallaan taikinaan ja uppopaista rypsiöljyssä 180 asteessa. Kääntele paistamisen aikana, jotta pinnasta tulee tasainen. Laita valmiit kalat uuniin 120 asteeseen, jotta ne pysyvät lämpiminä sillä välin, kun paistat loput kalanpalat ja perunat.

Uppopaista perunat lopuksi vielä toisen kerran rypsiöljyssä, tällä kertaa 200 asteessa. Nyt perunoiden pitäisi ruskistua ja saada rapea pinta. Nosta perunat vielä paperin päälle valuttamaan ylimääräinen rasva pois ja suolaa ne. Perunoiden toinen uppopaistokerta kannattaa tehdä ihan viimeiseksi, sillä perunat ovat parhaimmillaan heti syötyinä. Tarjoa perunat ja kala tartarkastikkeen sekä sitruunaviipaleen kera.

You Might Also Like

4 Kommentit

  • Reply
    Jonna
    3.8.2012 at 06:09

    Hauki on ihanaa näissä ja myös kalapuikoissa. Olen tehnyt haukipuikkoja muutamaan kertaan ja Sami Tallbergin ohjeen perusteella laitoin kuoritaikinaan myös tuoreita yrttejä. Kannattaa kokeilla, ainakin minusta toi hyvää lisämakua.

  • Reply
    Sini
    3.8.2012 at 06:12

    Haukipuikot kuulostavat herkullisilta, varsinkin tuoreilla yrteillä maustettuna! Itse kalastettua haukea olisi vielä yksi file pakkasessa, voisi ensi viikolla testata puikkoja!

  • Reply
    Campasimpukka
    5.8.2012 at 04:29

    Juuri samaa järjestystä minäkin käytän, ensin perunat, sitten kalat ja lopuksi perunat toiseen kertaan 🙂 Noin kerran kesässä pitää viritellä friteerauskeitin tätä käänteisterveellistä ruokaa varten!

  • Reply
    Sini
    6.8.2012 at 04:24

    Järjestys on siis hyväksi todettu! Pitäähän elämästä välillä nauttiakin ja syödä vähän epäterveellisemmin 🙂

  • Kommentoi