juomat/ keitot

Sinisimpukat valkoviinissä

Olen suuri erilaisten äyriäisten ja kalojen ystävä, mutta en kuitenkaan ole koskaan uskaltautunut kotona tekemään sinisimpukoita. Nyt rohkaistuin ja totesin sen olevan todella helppoa ja ennen kaikkea nopeaa, sinisimpukat kun kypsyvät muutamassa minuutissa eikä sipulin, valkosipulin ja persiljan pilkkomiseenkaan saa kovin kauaa aikaa kulutettua.  

Sinisimpukoiden kanssa kannattaa kuitenkin olla tarkkana, jotta välttyy ruokamyrkytykseltä. Asiantunteva kalatiskin myyjä käy tuoreet simpukat läpi eikä myy kuolleita simpukoita. Vaadi kaupassa palvelua tässä asiassa! Simpukat käydään vielä läpi ennen keittämistä; ne pestään kylmällä vedellä, niiden parrat poistetaan ja sellaiset simpukat, jotka eivät sulkeudu kopauttamalla niitä vaikkapa pöydän kulmaan heitetään pois. Lisäksi simpukat tarkistetaan vielä keittämisen jälkeen – jos simpukka ei ole keittämisen aikana avautunut, se heitetään pois. Näin varmistetaan, ettei käy köpelösti!

Simpukat ovat nyt sesongissa ja maksoivat tarjouksessa alle kuusi euroa kilo – melko edullista, sanoisin. Keittelin tällä kertaa simpukoita vain itselleni, niitä oli päivälliseksi noin 800 g ja se olikin sopiva annos. Simpukoiden seuraksi tein nopeasti valmistuvan ja superherkun aiolin (valkosipuli, se vaan on niin hyvää), johon dippailin tuoretta patonkia. Patongilla saa myös näppärästi kaavittua simpukkakattilan pohjilta maukkaan liemen parempiin suihin.

Valmistin simpukat tällä kertaa hyvin perinteisesti merimiehen tapaan, eli keitin ne valkoviinissä, jonka joukossa oli salottisipulia ja valkosipulia. Lopuksi lisäsin liemeen vielä persiljaa ja nokareen voita. Suolaa liemeen ei tarvitse lisätä, sillä simpukat ovat itsessään jo tarpeeksi suolaisia. 

Simpukat on helppo syödä suoraan kattilasta käsin. Mielestäni helpoin tapa on napata kuorista kiinni, vääntää ne irti toisistaan ja toista kuorta apuna käyttäen irrottaa simpukan liha kuoresta. Sitten vain kuoreen simpukan liha ja kauhaisu lientä – slurps! Kannattaa varata jokaiselle ruokailijalle lautasliina ja astia simpukan kuorille.

Keitin simpukat siinä samassa viinissä, jota join simpukoiden seurana. Simpukkaviiniksi sopivat esimerkiksi Muscadet- tai Muscat-viinit. Valitsin viiniksi tällä kertaa ainoan Alkon valikoimista löytyvän Muscadet-viinin eli ranskalaisen La Sancive Muscadet Sèvre et Maine Sur Lien. Viinin herkkyys ja mineraalisuus sopikin simpukoiden kanssa erinomaisesti yhteen!

Valkoviinissä keitetyt sinisimpukat leivän ja aiolin kera

1 kg tuoreita sinisimpukoita
pari nokaretta voita
1 salottisipuli
2 valkosipulin kynttä
3 dl valkoviiniä
kourallinen tuoretta persiljaa

1 kananmunan keltuainen
1 rkl sinappia
2 dl rypsiöljyä
suolaa ja pippuria
2 tl etikkaa
1 valkosipulin kynsi

hyvää vaaleaa leipää

Valmista ensin aioli. Sekoita keltuainen ja sinappi kulhossa. Lisää sitten joukkoon öljy ohuena nauhana koko ajan vatkaten. Vatkaa, kunnes seos muuttuu majoneesiksi. Lisää lopuksi suola, pippuri, etikka ja hyvin pieneksi hienonnettu valkosipulin kynsi. Laita aioli simpukoiden tekemisen ajaksi jääkaappiin maustumaan. 

Puhdista simpukat: huuhtele ne kylmällä vedellä ja vetäise niiden mahdolliset parrat napakalla kiskaisulla irti. Tarkista sitten simpukat kopauttamalla avoinaisia pöydän kulmaan – mikäli simpukka sulkeutuu, se on elossa. Heitä kaikki kuolleet simpukat pois. 

Hienonna sipuli ja valkosipulin kynnet. Kuullota sipuleita sitten hetki miedolla lämmöllä voissa. Lisää sipuleiden joukkoon sitten valkoviini ja kuumenna liemi kiehuvaksi. Lisää joukkoon simpukat ja anna niiden kiehua kannen alla vajaan viitisen minuuttia. Kaikkien simpukoiden ei tarvitse peittyä liemeen, sillä päällimmäiset kypsyvät höyryssä. Voit ravistella kattilaa keittämisen aikana, jotta lämpö jakautuu tasaisesti. Simpukat ovat kypsiä, kun ne ovat avautuneet.

Kun simpukat ovat valmiit, nostele ne reikäkauhalla tarjoiluastiaan. Heitä pois kaikki simpukat, jotka eivät ole avautuneet keittämisen aikana. Lisää liemeen hienonnettu persilja ja nokare voita. Kaada liemi sitten kypsien simpukoiden päälle. 

Tarjoa sinisimpukat aiolin ja hyvän vaalean leivän kanssa!

You Might Also Like

2 Kommentit

  • Reply
    Jonna
    28.10.2012 at 11:09

    Aika mahtava ateria itselle, suurinta mahdollista hemmottelua!

    Olen ihan samaa mieltä kanssasi, tässä asiassa pitää vaatia ja saada palvelua. En itse osta ikinä simpukoita paikasta, jossa ne joutuu ostamaan kuin sikaa säkissä eli edellytän kyllä, että myyjä tarkastaa jokaisen simpukan. Onneksi näin useimmiten alkaa olla.

  • Reply
    Sini
    28.10.2012 at 16:29

    Heh, tuo toinen puolisko kun ei niin välitä simpukoista niin piti yksin ollessa tehdä 🙂 ja pitäähän sitä itseäkin välillä hemmotella. Kyllä tuo palvelu tuntuu pikkuhiljaa olevan taas arvossaan, kunhan sitä vain osattaisiin vaatia enemmän!

  • Kommentoi