Yleinen

Kasvisliemi

Olen jo jonkin aikaa haaveillut liemien keittämisestä itse – enhän muutenkaan käytä juurikaan eineksiä, miksi sitten liemikuutioita tai fondeja? Liemien keittäminen on prosessina helppoa, mutta toki liemeen pitää saada pakattua paljon makua. Tämän kasvisliemen resepti löytyi Helsingin Sanomien sivuilta. Liemi on osa tutustumisen arvoista kastikekoulua. Koska oma kastikkeidentekotaitoni on melko puutteellinen, päätin aloittaa kastikkeiden tekemisen harjoittelun liemien keittelystä. Tämä kasvisliemi olkoon pohjana tuleville kasvisliemilleni – liemeen laitettavia kasviksia sekä mausteita ja niiden määriähän voi muutella loputtomiin ja näin luoda omia, maistuvia liemiä. Vähemmästäkin sitä innostuu!

Syksy ja sateiset, pimeät illat ovat osaltaan olleet inspiroimaan liemien keittelyyn, onhan nyt erinomainen liemenkeittelyaika. Pakastin keittämäni kasvisliemen jäähdyttämisen jälkeen, joten vastaisuudessa minulla on tarvittaessa kasvislientä käytettävissä. Talven aikana aion keitellä myös lihalientä, kunhan saan käsiini sen keittämiseen sopivaa luullista lihaa. Lihaliemen keittäminen on ainakin tuon kastikekoulun mukaan hieman hitaampi prosessi – siitä juttua sitten myöhemmin. 

Kasvisliemi

10 cm pala purjoa
1 porkkana
pala selleriä
pala fenkolia
pari pientä sipulia
3 herkkusientä
1 laakerinlehti
1 oksa timjamia
1 oksa persiljaa
1 rkl valkoviinietikkaa
3 dl valkoviiniä
1,5 l vettä
1 tl suolaa

Kuori vihannekset ja pilko ne isohkoiksi paloiksi. Laita kaikki aineet kattilaan ja kuumenna, anna porista hiljalleen noin 40 minuuttia. Siivilöi liemi ja käytä heti tai pakasta halutessasi. Liemi säilyy myös jääkaapissa ilmatiiviissä astiassa muutaman päivän. 

You Might Also Like

2 Kommentit

  • Reply
    Jonna
    5.11.2012 at 18:27

    Ihanan ahkeraa. Olen ollut ihan liian laiska tähän hommaan. Lopputulos on varmasti palkinnut. Noista aineksista keitettynä tuota lientä voisi syödä ihan paljaaltaan!

  • Reply
    Sini
    6.11.2012 at 09:02

    Heh, no kyllähän tämä minullakin oli to do -listalla ihan luvattoman pitkään. Liemestä tuli kyllä tosi maukasta, mitä nyt suolaa olisi ehkä voinut olla vähän enemmän!

  • Kommentoi