salaatit/ syksy/ Yleinen

Sieniperunasalaatti

Olenko jo maininnut, että rakastan perunasalaattia? (Sen ehkä voi päätellä blogin arkistoista löytyvistä perunasalaattiresepteistä) Sen lisäksi rakastan myös sieniä, joten mikäpä sen parempaa kuin yhdistää nämä kaksi? Perunasalaatti kaipaa mielestäni aina jotain ruokaisaa ainesosaa, tällä kertaa siis sieniä. Perunasalaatti jatkaa samaa linjaa aiempien perunasalaattieni kanssa, sillä tässäkin kastike on kirkas – kastikkeeseen on vain tällä kertaa lisätty vähän sinappia. Yleensä laitan perunasalaattiin raakaa punasipulia, mutta tällä kertaa marinoin sen. Ensimmäistä kertaa olen sieniperunasalaattia syönyt brunssilla ravintola Töölönrannassa muutamia vuosia sitten, ja siellä punasipulit oli marinoitu. Marinointi pehmentää ja makeuttaa sipulin makua niin, ettei se peitä sienten ja perunoiden makua! 

Perunoiden paahtaminen perunasalaattia varten on mielestäni ihana idea, sillä tällöin perunat säilyttävät pureskeltavan rakenteensa eivätkä mössöönny tarjottaessa. Paahdettujen perunoiden maku sopii mielestäni erityisen hyvin sieniperunasalaattiin. Perunasalaattiin voi periaatteessa laittaa mitä tahansa sieniä, itse suosin kantarellejä ja suppilovahveroita. Tällä kertaa salaattiin päätyi tuoreita kantarellejä, joita metsä on nyt pullollaan. Sienten ja marinoitujen punasipulien lisäksi laitoin tällä kertaa salaattiin vain kapriksia ja rucolaa antamaan salaatille terävyyttä, jolloin perunoiden ja sienten maut pääsevät parhaiten oikeuksiinsa! Rucola ja punasipuli tuovat kantarellien kanssa annokseen myös hauskaa luonnollista värikkyyttä.

Perunasalaattia kannattaa aina tehdä reilu annos, sillä kokemukseni mukaan kaikki mitä teen, tulee myös syötyä. Kun kuukauden ruokahaasteen aiheena on sienet, eihän sitä mitenkään voi jättää osallistumatta! Hetken kesti miettiä haasteeseen sopivaa reseptiä (blogin arkistoista kun löytyy jo parhaat sienireseptini), sitten tajusin, että tämähän on vielä ollut postaamatta. Ehdottoman ihana syksyruoka! 


Sieniperunasalaatti

500 g uusia perunoita
1 l sieniä, esim. kantarellejä
kourallinen kapriksia
kaksi kourallista rucolaa

2 pientä punasipulia
1/4 dl valkoviinietikkaa
1,5 rkl oliiviöljyä
0,5 dl sokeria
suolaa ja pippuria

1 dl oliiviöljyä
1 sitruuna
sinappia 
suolaa
pippuria 

Kuori sipulit ja leikkaa ne mahdollisimman ohuiksi renkaiksi tai puolirenkaiksi. Sekoita valkoviinietikka, oliiviöljy ja sokeri keskenään. Lisää joukkoon punasipulirenkaat ja jätä marinoitumaan huoneen lämpöön tunniksi. Mausta lopuksi suolalla ja pippurilla.

Pese perunat huolellisesti ja pilko ne sitten sopivan kokoisiksi paloiksi (tosi pieniä perunoita ei välttämättä tarvitse pilkkoa ollenkaan ja pienetkin perunat voi vain halkaista). Levittele pilkotut perunat leivinpaperille, pirskottele niiden päälle oliiviöljyä ja mausta niitä hieman suolalla. Paahda perunoita 225 asteisessa uunissa noin puoli tuntia.

Valmista perunoiden paahtuessa kastike sekoittamalla oliiviöljy, sitruunan mehu, sinappi ja suola sekä pippuri. Heitä perunat kuumina kulhoon ja kaada kastike kuumien perunoiden päälle. Sekoita kastike perunoihin ja anna jäähtyä hieman valmistellessasi salaatin loppuun.

Pilko siistityt sienet suupaloiksi ja paista ne voissa kullanruskeiksi. Mausta suolalla ja pippurilla. Kokoa salaatti: kaada sienet perunoiden sekaan, lisää sipuli, kaprikset ja huolellisesti pestyt rucolan lehdet (halutessasi voit riipiä rucolan lehtiä hieman pienemmiksi). Tarjoa sellaisenaan tai esimerkiksi grillatun pihvin lisukkeena! 

You Might Also Like

2 Kommentit

  • Reply
    Mari
    15.8.2012 at 10:07

    Miten ei ole tullut edes tehdä peruna-sienisalaattia? Tämähän kuulostaa täydelliseltä ja kantarelleja tulee metsästä ja perunamaa pitää syödä tyhjäksi. Tätä taidamme syödä viikonloppuna!

  • Reply
    Sini
    15.8.2012 at 10:09

    Aika harva tuntuu sieniperunasalaattia syöneen, suosittelen kyllä lämpimästi – varsinkin nyt kun raaka-aineet ovat tähän parhaimmillaan! 🙂

  • Kommentoi