jälkiruoat/ Yleinen

Viikunahillo ja juustoja

Loppusyksyyn sopiva herkutteluhetki syntyy keittämällä viikunahilloa ja tarjoamalla sen juustojen ja suolakeksien kanssa. Makea viikunahillo ja suolaiset juustot sopivat erinomaisesti yhteen! En löytänyt  tuoreita viikunoita tällä kertaa kaupasta, joten jouduin keittelemään hillon kuivatuista viikunoista. Niitä löytyy kaupoista ympäri vuoden, joten hilloa pääsee keittelemään mihin tahansa aikaan vuodesta. Jos kuitenkin saat käsiisi tuoreita viikunoita, kannattaa hillo tehdä niiistä, jolloin siitä tulee kauniin punaisen väristä ja hieman eri makuista. Kuivatuista viikunoista tehty hillo on enemmän kultaisen sävyistä. Hillo on myös hauska lahjaidea – purkita hilloa pieneen hillopurkkiin ja koristele kauniisti, voit antaa lahjan vaikka juuston ja punaviinipullon kera!

Hillon keittämisessä ei mene kauaa aikaa, mutta vieraat ovat taatusti otettuja itse keitetystä hillosta. Tarjoilujen valmistelu on myös helppoa, kun hillon voi tehdä etukäteen ja vieraiden saapuessa vain iskeä kauniin hillopurkin pöytään muutaman juuston ja suolakeksien kera. Juomaksi sopii glögi (glögikauden voi hyvin aloittaa marraskuun puolivälissä) tai punaviini. Mitä pienemmiksi paloiksi viikunat pilkkoo, sitä tasaisempaa hillosta tulee. Halutessasi voit myös soseuttaa hillon keittämisen jälkeen, jolloin saat tosi tasaista hilloa. Itse pidän sattumista hillossa, joten en pilkkonut niitä liian pieniksi paloiksi. 

Ohjeessa esitetty veden määrä on ohjeellinen – halutessasi hillosta löysempää, enemmän hillokkeen kaltaista, voit lisätä vettä hillon kiehuessa. Vanilja pehmentää hillon makua hauskasti ja sitruuna taittaa hieman viikunoiden makeutta. Vaniljatangon lisäksi hillon joukkon voi laittaa muitakin mausteita, esimerkiksi jouluinen kanelitanko toisi hilloon varmasti mukavasti makua. Sokeria en laittanut kovin paljon, jotta hillosta ei tule liian makeaa, viikunat kun ovat itsessäänkin jo melko makeita. 

Viikunahillo 

400 g kuivattuja viikunoita
4 dl vettä
1/2 sitruuna
1/2 dl sokeria
1 vaniljatanko 

Poista viikunoista kovat kannat ja pilko ne pieniksi. Laita kattilaan pilkotut viikunat, vesi ja sokeri. Raasta (huolellisesti pestyn) sitruunan kuorta kattilaan ja purista sitruunan mehu myös joukkoon. Halkaise vaniljatanko kahtia ja raaputa siemenet kattilaan, heitä myös tangot kattilaan. Kiehauta seos sekoitellen sitä samalla ja anna sen porista matalalla lämmöllä, kunnes se on keittynyt hieman kokoon ja viikunat ovat pehmenneet. Poista lopuksi vaniljatangot, purkita hillo puhtaisiin hillopurkkeihin ja jäähdytä. Tarjoa juustojen kanssa!

You Might Also Like

8 Kommentit

  • Reply
    Jonna
    17.11.2012 at 12:01

    Viikunahillo, miten sen aina unohtaakin, kun miettii sopivaa hilloa juustoille. To do-listalle tämäkin 😉

  • Reply
    Sini
    17.11.2012 at 13:33

    To do -lista alkaa minulla ainakin olla jo nälkävuoden pituinen 😀 mutta suosittelen viikunahilloa, se on tosi hyvää juustojen kanssa!

  • Reply
    Anonyymi
    30.5.2013 at 08:48

    Sain ystävältä purkin viikunahilloa enkä oikein tiennyt minkä kanssa sitä nautitaan mutta täältä selvisi!-juustot ja suolakeksit, kiitos!

  • Reply
    Sini
    30.5.2013 at 09:08

    No hyvä, että selvisi! Herkuttelun iloa! 🙂

  • Reply
    Ritva
    11.11.2015 at 07:51

    Hei,
    Viikunahillo onnistui ohjeella erinomaisesti, mutta miten säilyvyysaika jääkaapissa? Onko vähäisen sokerin vuoksi lyhyt? Miten pitkään se säilyy?

  • Reply
    Sini
    13.11.2015 at 12:43

    En osaa sanoa säilyvyydestä (en enää muista miten vuonna 2012 tehty hillo säilyi), mutta kyllä tuon luulisi ainakin kuukauden verran säilyvän, vaikka sokeria vähän onkin. Minulla ei yleensä ole tapana säilytellä näitä pitkiä aikoja jääkaapissa rajallisen tilan takia. Hilloista on onneksi helppo huomata, jos pintaan kertyy hometta.

  • Reply
    Tiia
    19.12.2017 at 17:26

    Jos käyttää tuoreita viikunoita, niin onko nesteen määrä about sama siinäkin tapauksessa? Ja ei ilmeisesti tarvitse käyttää hillosokeria, tavallinen käy? Kiitos 🙂

    • Reply
      Sini
      2.1.2018 at 08:31

      En ole kokeillut tuoreilla viikunoilla, mutta nesteen määrä lienee suunnilleen sama. Tuoreilla viikunoilla voi lisätä enemmän sokeria, kun kuivatut viikunat ovat makeampia. Tavallinen sokeri käy oikein hyvin, hillosokerissahan on vain lisätty hyytymistä edistäviä aineita. Ennen aikaanhan hillo tehtiin nimenomaan ihan tavallisella sokerilla.

    Kommentoi