matkailu/ ravintolat/ Yleinen

Muistoja Prahasta

Vietin yhden viileän viikonlopun Prahassa nyt syksyllä. Tässä hieman (ruoka)muistoja kuvien muodossa ja tiedoksi muutamia hyviä ruokapaikkoja muille Prahaan matkaaville. 

Tsekissä hinta-laatusuhteeltaan parasta ruokaa saa pubeista, joita löytyy joka nurkalta. Vanhan kaupungin ravintoloita kannattaa pääosin välttää kovempien hintojen ja töykeän palvelun takia. Lisäksi kannattaa noudattaa ravintolan valinnassa vanhaa, hyväksi todettua taktiikkaa: vältä ravintoloita, joiden ruokalista on pitkä kuin nälkävuosi tai joiden ruokalistassa annokset on esitelty kuvin. Lisäksi kannattaa välttää tyhjiä ravintoloita. Prahassa on hirmuinen määrä turisteja – millään muulla reissulla en ole törmännyt sellaiseen ongelmaan, että kaikki kiinnostavat ravintolat olisivat aivan täynnä! Pöytävarauksia kannattaa siis tehdä! Esimerkkinä tälläisestä ravintolasta, johon emme lauantai-iltana mahtuneet sisään, on Little Whale. Kiinnostavan kuuloinen ruokalista! 

Kävimme ensimmäisenä iltana italialaisessa Grossetossa Vinodrahyssa lähellä hotelliamme. Saman ketjun ravintoloita löytyy muualtakin Prahasta, ja näitä voi suositella lämpimästi: hieman kalliimman puoleinen paikka, mutta erinomaiset italialaiset pizzat, pastat ja gnocchit! Täältä sai paikallisten viinien lisäksi myös italialaisia viinejä, nam! Iso ravintola oli perjantai-iltana aivan täynnä ja meteli oli melko kova, mutta tunnelma oli kohdillaan ja palvelu hyvää.



Toinen lähellä oleva paikka (josta saimme suosituksen hotellista), oli paikallisten suosima pubi Mlsnej kocour. Nettisivuilla ei ole menua englanniksi, mutta paikan päältä löytyi. Listalla oli täyttäviä pubiannoksia aika monipuolinen valikoima: ribsejä erinomaisella glazella, pihvejä, burgereita… Hinnat olivat superedulliset ja vatsa tuli täyteen!

Nähtävyyksiä kierrellessämme teimme reissun Prahan linnaan ja siitä ylös Petrinin kukkulalle. Matkan varrella kävimme lounastamassa Strahovin luostarin vierellä olevassa paikassa nimeltään Klášterní pivovar Strahov eli luostarin panimossa. Paikasta sai todella halvalla pieniä lounasannoksia – itse söin olueen keitettyä sipulikeittoa (tätä voisi testata kotonakin, sillä vaikka en olekaan niin suuri oluen ystävä, se toi mukavaa tummaa makua keittoon!), joka oli kuorrutettu paahtoleivällä ja sinihomejuustolla. Lisäksi täältä sai perinteistä gulassia ja makkaralautasta. Hinta-laatusuhteeltaan mainio paikka! 

Itse en juo olutta, mutta seurueemme kyseiseen juomaan viehtyneemmiltä henkilöiltä sain pari vinkkiä Prahan parhaista oluenmaistelupaikoista: Zly Casy ja Pivovarsky Dum. Ensimmäinen, hieman syrjässä sijaitseva paikka ei ollut erityisen viihtyisä, mutta olutvalikoima oli hieno. Jälkimmäinen sen sijaan on sijainniltaan keskeisempi ja tarjoaa oluiden lisäksi myös ruokaa ja muita juomia. Paikka vaikutti olevan aina täynnä. Viininautintoja sen sijaan Prahasta sai hakemalla hakea, sillä melkein joka kuppilassa myydään vain muutamaa samaa tsekkiläistä viiniä, joiden makua ei erityisemmin voi kehua (poikkeuksena tähän tuo aiemmin mainittu italialaisravintola).

Lisäksi kävimme muutamassakin eri kahvilassa, joista saa Prahassa tosi halvalla kahvia ja ihania, valtavan kokoisia kakkupaloja (näistä ei ole jostain syystä tullut napattua kuvia eikä painettua nimiä mieleen, mutta kahviloiden vitriinien perusteella voi päätellä jo paljon niiden laadusta, enkä ainakaan itse törmännyt yhteenkään huonoon kahvilaan). Praha on kaunis kaupunki, joten suosittelen sinne matkaamista lämpimästi!

You Might Also Like

2 Kommentit

  • Reply
    Jokihaka Kokkaa
    4.12.2012 at 14:51

    Kerran olen käynyt Prahassa, kiva kaupunki tosiaan.. Aikaa visiitistä on kyllä vierähtänyt enemmän kuin haluaisin muistella. Hassua sinänsä että muistan syöneeni siellä yhden parhaimmista pizzoista ikinä.. tai sitten se hyvä olut kultaa muistot!

  • Reply
    Sini
    5.12.2012 at 06:09

    Joskus yllättävistä paikoista löytyy hyviä ruokia – parempi puoliskoni on syönyt parhaan pizzansa Berliinissä, joka ei sekään taida olla varsinainen pizzakaupunki 😀 Voihan sillä hyvällä oluellakin olla tosin oma osansa asiassa 😉

  • Kommentoi