juomat/ pasta

Spagettia ja lihapullia tomaattikastikkeessa

Samalla kun keittelin pizzaa varten tomaattikastiketta, päätin keittää sitä tupla-annoksen ja käyttää pizzasta ylijääneet lihapullien ja spagetin seuraksi. Voi että, suosittelen tekemään niin, sillä tästä tuli niin hyvää! Vastaisuudessa aion keitellä tomaattikastiketta aina isomman setin! Kotoa löytyvä Arvovaltainen Tuomaristokin hyväksyi tämän ruoan, sillä talouden toinen osapuoli hämmästeli ruokapöydässä, että nyt tarjottiin kyllä tavallista parempaa ruokaa! Meillä ei ihan tyhjästä kehuta ruokaa, joten tämän täytyi olla tosi herkullista. Tee siis tätä ja päivästä tulee heti parempi – varsinkin jos otat ruokajuomaksi lasillisen punaviiniä, joka parantaa tietysti jokaista arkistakin päivää! 

Tomaattikastikkeeseen upotetut lihapullat ovat ihanan tuhtia ja turvallista syksyruokaa. Parasta sen punaviinilasillisen kanssa! Meillä tämän kanssa nautittiin chiantia, joka onkin juuri sopivan kevyt punaviini tomaattipohjaisille ruoille. Lihapullien resepti osui silmään Hesarin sivuilla (omassa versiossani näyttää olevan HIEMAN enemmän kastiketta, no se oli niin hyvää!). 

Spagettia ja lihapullia tomaattikastikkeessa

oliiviöljyä
4 valkosipulin kynttä
1 sipuli
2 tlk paseerattua tomaattia tai tomaattimurskaa
2 rkl tomaattipyrettä
kourallinen tuoretta basilikaa
1 rkl sokeria
loraus punaviiniä
suolaa
mustapippuria

400 g sika-nautajauhelihaa
1 muna
kourallinen tuoretta persiljaa
3 valkosipulin kynttä
pala parmesaania raastettuna
suolaa
mustapippuria

1 pkt (tuore)spagettia

Kuumenna oliiviöljy paistinpannulla. Kuullota sipulit ja valkosipulit öljyssä. Lisää loput kastikkeen aineet, kiehauta ja anna hautua kannen alla miedolla lämmöllä noin tunti. 

Sekoita lihapullien ainekset keskenään ja muotoile taikinasta pullia. Laita pullat tomaattikastikkeen joukkoon, kiehauta ja anna kastikkeen hautua kannen alla vielä puolesta tunnista tuntiin, kunnes lihapullat ovat sisältä kypsiä. 

Keitä spagetti ohjeen mukaan suolatussa vedessä. Kauho kypsän spagetin päälle kastiketta ja lihapullia. Ota annoksen kylkeen lasi punaviiniä ja herkuttele!

You Might Also Like

4 Kommentit

  • Reply
    Jonna
    2.12.2012 at 13:45

    En yhtään ihmettele talouden toisen osapuolen kehuja. Heti tuli täälläkin vesi kielelle.

  • Reply
    Sini
    2.12.2012 at 14:11

    🙂

  • Reply
    Jii ja Nti Papu
    2.12.2012 at 16:53

    Meilläkin tehtiin tänään lihapullia tomaattikastikkeessa! Ohjeena kylläkin oli oma Vanetine's pasta, hiukan eri maustein ja tuore yrtein.

    Tämmöiset sörsselit varmasti vain paranevat mitä kauemmin saavat porista… namnamnam 🙂
    Nti Papu

  • Reply
    Sini
    2.12.2012 at 17:31

    Heh, mikä sattuma! Ja kyllä, mitä kauemmin porisee, sitä paremmalta maistuu 🙂

  • Kommentoi