juomat/ Yleinen

Perinteinen sima

Vappu on aivan oven takana, joten sitä varten piti tietysti tehdä simaa. Siman resepti on saatu mummolta – hänen mielestään paras sima tulee, kun sen joukkoon sekoitetaan pullollinen I-olutta ja annetaan sen tekeytyä jääkaapissa viikon verran. Tälläiset perinnereseptit ovat aina jännittäviä ja niitä on mielestäni kiva tehdä. Siman tekeminen on superhelppoa, joten kannattaa kokeilla. Tälläistä tavaraa ei kaupasta saa!

Tein siman jo viikolla jääkaappiin tekeytymään, joten se alkaa nyt olla valmista. Valmiin siman tunnistat siitä, että kaikki rusinat ovat nousseet pullon pohjalta pintaan kellumaan. Mummon simasta tulee aina ihanaa, saa nähdä miten oma versio onnistui! Netissä on kaikenlaisia reseptejä raparperi– ja inkiväärisimoista, houkuttaisi kyllä jotain tuunattuakin versiota kokeilla. Ehkä ensi vuonna!

Ohjeen mukaista määrää varten tarvitset noin 5 litran vetoista pulloa. Huom! Simaa EI kannata tehdä tuollaisiin patenttikorkillisiin lasipulloihin, suosi mielummin muovipulloja. Tämän sain oppia kantapään kautta eilisen simakatastrofin ansiosta. Pulloihin kannattaa jättää vähän laajenemisvaraa. Ihanaa vapun aikaa!

Perinteinen sima

1 sitruuna
3,5 l vettä
250 g fariinisokeria
250 g sokeria
nokare hiivaa
3,3 dl I-olutta

lisäksi 1 tl sokeria ja 5 rusinaa per pullo

Raasta sitruunan kuori suikaleiksi ja leikkaa sen liha paloiksi, laita nämä kattilaan. Lisää kattilaan vesi ja kiehauta seos. Lisää sokerit ja anna seoksen kiehua hetki, kunnes sokerit ovat liuenneet. Anna liemen jäähtyä denlämpöiseksi. 

Sekoita hiivanokare 0,5 dl kylmää vettä ja sekoita seos jäähtyneeseen liemeen. Anna liemen käydä yön yli huoneenlämmössä. 

Siivilöi liemi seuraavana päivänä. Lisää liemeen olut ja sekoita. Laita pullojen pohjalle teelusikallinen sokeria ja 5 rusinaa. Pullota sima ja anna sen tekeytyä jääkaapissa noin viikon. Sima on valmista juotavaksi, kun kaikki rusinat ovat nousseet pintaan. Sima säilyy jääkaapissa valmiina vielä viikon verran. 

You Might Also Like

2 Kommentit

  • Reply
    Jokihaka Kokkaa
    30.4.2013 at 05:25

    Hauskaa vappua! Mä en ole koskaan tehnyt itse simaa, ehkä ensi vuonna..

  • Reply
    Sini
    30.4.2013 at 05:26

    Hauskaa vappua myös sinne! Tämä oli munkin ensimmäinen kokeilu, joka opetti ainakin sen, etten enää käytä lasipulloja siman teossa 😀

  • Kommentoi