aamiaiset/ jälkiruoat/ Yleinen

Vispipuuro

Vispipuuro on suomalaisen ruoan klassikko. Jossain vaiheessa ainakin minä olin kovin kyllästynyt tuohon marjaisaan puuroon, mutta viime aikoina olen ihastunut kuohkeaan puuroon uudelleen. Mikä tahansa, missä on marjoja, on nykyään suosikkiani. Teen yleensä puuron puolukoista, joita pakastimesta löytyi nytkin monta pussia. Tähän voi käyttää muitakin marjoja, mutta kirpeä puolukka sopii aika ihanasti kuohkeaan vaahtoon. Käytin tällä kertaa Nallen Manna mannasuurimoita ja paketista tuli heti lapsuus mieleen. Mummo tapasi keittää minulle puuroa aina juuri noista suurimoista, kun minä istuin keittiöjakkaralla odottelemassa.

Olennainen osa vispipuuron valmistusta on antaa sen vispautua kuohkeaksi tarpeeksi pitkään. Mikään hetken vispaus ei riitä, vaan parasta puurosta tulee silloin, kun sen antaa vispaantua yleiskoneessa puolisen tuntia. Silloin puurosta tulee ilmavan kuohkeaa ja sen väri vaalenee hennon vaaleanpunaiseksi. Tämän niksin olen oppinut puolison mummulta, joka antaa puuron vatkautua tosi pitkään ja saakin siitä aina ihanan höttöisää (varmasti myös sokerin määrä siinä puurossa on melkoinen). Puuron voi tarjota arkisesti maidon tai juhlavammin kerman kera. Kerman kanssa tarjoiltuna tästä tulee oikeastaan enemmän jälkiruoka kuin aamupala. Kokeilepa kermaa ensi kerralla, kun teet vispipuuroa! Minä tykkään myös laittaa annosten päälle jäisiä puolukoita tai puolukkahilloa, sillä ne lisäävät hiukan happamuutta makean puuron vastapainoksi. 

Vispipuuro

Tulosta resepti

Raaka-aineet

  • 4 dl puolukoita
  • 8 dl vettä
  • 1 dl sokeria
  • suolaa
  • 1,5 dl mannaryynejä
  • maitoa/kermaa
  • puolukoita

Valmistaminen

1

Annostele puolukat ja vesi kattilaan. Kiehauta ja anna kiehua kymmenisen minuuttia. Halutessasi voit siivilöidä marjojen kuoret pois, jolloin puurosta tulee sileämpää. Minä en halunnut tuhlata marjojen parhaita osia, joten jätin kuoret joukkoon. Lisää sitten seokseen sokeri, suola ja mannaryynit vispaten. Anna puuron hautua miedolla lämmöllä kymmenen minuuttia kypsäksi. Anna puuron sitten jäähtyä hiukan.

2

Vatkaa puuro kuohkeaksi yleiskoneessa, käytä tähän vaiheeseen reilusti aikaa. Tarjoa puuro maidon tai kerman ja puolukoiden kera.

You Might Also Like

6 Kommentit

  • Reply
    Merja
    21.2.2016 at 19:16

    Ihania kuvia! Minä kuulun kuohkean sijaan lohkeilevan puolukkapuuron koulukuntaan :). En vain olen onnistunut vielä ratkaisemaan sitä lapsuuden lohkeilevan puuron reseptiä… kokeilut jatkuu.

  • Reply
    Sini
    22.2.2016 at 06:52

    Kiitos 🙂 Ahaa, kyllähän puuro aina vähän lohkeilevampaa on, kun jääkaappikylmänä tarjoilee ja ehkä mannaryynien isompi määrä auttaa…?

  • Reply
    Tuplaespresso
    22.2.2016 at 15:25

    Onpa ihanan kesäinen annos :)Pitääkin tarkistaa mitä marjoja meillä on pakkasessa.

  • Reply
    Sini
    24.2.2016 at 07:52

    Kesäistä tässä harmaudessa tarvitaankin 🙂

  • Reply
    Maaria Jäske
    25.2.2016 at 13:03

    Tästä tuli todella hyvää 🙂 kiitos reseptistä!

    http://pienikeittiotoolossa.blogspot.fi/2016/02/vispipuuro.html?m=1

  • Reply
    Sini
    29.2.2016 at 07:54

    Hei kiva kuulla! Parasta, kun reseptit pääsevät käyttöön! 🙂

  • Kommentoi