Yleinen

Tahmakanaa aasialaiseen tyyliin

Farangin karamellipossu on ollut yksi blogini suosituimmista postauksista, ja onhan se superhyvää, vaikkakin aikaa vievää. Sovelsin saman tyylistä ohjetta kanalle, kun törmäsin tähän helpolta kuulostavaan kanaohjeeseen. Ällistyin itsekin, kuinka helposti kanalle sai tehtyä tälläisen ihanan marinadin. Marinadiin tarvitaan muutamaa erilaista ainesosaa, mutta ainakin minulta suurin osa löytyi kaapista. Valmiista kanasta tulee nopeasti ihanan makeaa ja tahmaista. 

Alkuperäisen ohjeen mukaan kanoja piti marinoida vähintään kahdeksan tuntia, mutta minä annoin kanafileiden olla marinadissa ehkä puoli tuntia ja ihan hyvää tuli. Pidemmästä marinointiajasta ei kuitenkaan ole haittaakaan! Alkuperäisessä ohjeessa kanana on käytetty luullista kanaa, mutta minä pidän enemmän fileistä, joten tein annokseni niistä. Alkuperäisessä ohjeessa kanat myös marinoidaan ensin, sitten ylimääräinen marinadi kaadetaan pois, kanat paistetaan uunissa, marinadi keitellään kasaan ja sekoitetaan kanoihin paistamisen loppuvaiheessa. Minä oioin vähäsen ja paistoin kanat pannulla marinadin kanssa, jolloin se keittyi kasaan samalla ja antoi makua kanoille, paljon näppärämpi valmistusmetodi.
Tämä oli vähän tälläinen lyhennetty versio karamellipossun kastikkeesta, mutta toimi erittäin hyvin arkiruokana. Tarjoilin kanan riisin kanssa ja viimeistelin annokset valtavalla määrällä tuoretta korianteria ja kourallisella seesaminsiemeniä. Korianteri toi annokseen sen kaipaamaa raikkautta ja seesaminsiemenet narskuivat mukavasti hampaissa.  



Tahmakanaa aasialaiseen tyyliin

3 valkosipulin kynttä
pieni pala inkivääriä

1/4 dl balsamiviinietikkaa
1/4 dl hunajaa
1/4 dl ruokokidesokeria
2 rkl soijaa
pippuria
2 maustamatonta kanafilettä
jasmiiniriisiä
1 tl (paahdettuja) seesaminsiemeniä
kourallinen tuoretta korianteria

Hienonna valkosipulin kynnet ja raasta inkivääri. Sekoita kulhossa hienonnettu valkosipuli, raastettu inkivääri, balsamiviinietikka, hunaja, ruokokidesokeri, soija ja pippuri. Laita kanafileet muovipussiin ja kaada marinadi perään. Anna kanojen marinoitua vähintään puoli tuntia jääkaapissa. Halutessasi voit antaa kanojen olla marinadissa yön ylikin.
Kuumenna paistinpannu ja lisää kanat marinadissaan pannulle. Kypsennä fileitä keskilämmöllä vartin verran, kunnes ne ovat kypsiä. Kastike saa kiehua kasaan samalla, varo vain koskettamasta sitä käsin, sillä sokeri tekee kastikkeesta polttavan kuumaa. 

Keitä riisi pakkauksen ohjeen mukaan. Paahda halutessasi seesaminsiemenet. Annostele lautaselle riisiä ja kanafile kastikkeineen, ripottele päälle seesaminsiemeniä ja tuoretta korianteria. Nauti heti!

You Might Also Like

4 Kommentit

  • Reply
    Jokihaka Kokkaa
    18.10.2013 at 08:00

    Taidanpa testata viikonloppuna.. Näyttää herkulliselta!

  • Reply
    Sini
    18.10.2013 at 08:26

    Testaa ihmeessä, oli yllättävänkin hyvää 🙂

  • Reply
    Jonna
    18.10.2013 at 17:42

    Juuri tällaisia nopeita arkiruokia ainakin meillä kaivataan. Farangin possu on järjettömän hyvää, mutta ei sitä kovin montaa kertaa vuodessa tehdä. Oikoreitti kelpaa siis oikein hyvin.

  • Reply
    Sini
    20.10.2013 at 17:15

    Arkeen sopivia nopeita ruokia ei kai koskaan ole liikaa. Farangin possua olen muutaman kerran tehnyt, mutta ei sitä tosiaan kovin usein jaksa. Tämä on aika hyvä korvike 😉

  • Kommentoi