syksy/ Yleinen

Syksyn makuja ja tunnelmia

Nyt kun syksy on edennyt jo näin pitkälle, on kiva muistuttaa mieliin syksyllä parhaimmillaan olevat maut. Tässä muutama syksyinen maku kuvina! 
Tuoreiden viikunoiden kausi alkaa olla lopuillaan, vielä ne ovat ihanan punaisia ja maistuvat tosi hyvin esimerkiksi kuvan mukaisesti alkupalana tai pienenä välipalana hyvän valkohomejuuston tai vuohenjuuston seurana. Kuvan juustona on kotimainen Verneri-niminen brie. 

Suppilovahverot alkavat olla nyt parhaimmillaan: niitä on paljon ja ne ovat isoja. Pääosan sienistä olen säilönyt, mutta joka sienireissun jälkeen pitää tehdä ainakin yksi ruoka tuoreista sienistä. Kuvissa valmistuu tämän ohjeen mukainen sienikeitto, joka on ihan parasta, kun siihen paistaa vähän hyvää pekonia päälle!

Sienten säilöntämenetelmä on pääosin ollut vanha tuttu kuivaus, koska koen sen helppona säilöntämenetelmänä, joka säilyttää parhaalla tavalla sienten maut ja ison määrän sieniä saa säilöttyä todella pieneen tilaan. Pakastintila on ollut kortilla, joten olen säilönyt sinne nyt enemmän kalaa, marjoja ja mehuja ja jättänyt sienet suosiolla kuivumaan. Sauna on ollut kovassa käytössä valtavana hyötykasvikuivurina, mutta onneksi sienet kuivuvat parissa päivässä, joten saunomaankin on ehtinyt. Sienten lisäksi kuivasin osan omenoista ja niidenkin kuivaaminen onnistui superhelposti. Sauna on myös hienon näköinen, kun siellä roikkuu kuivumassa omenarenkaita sienten lisäksi!

Myös parvekepuutarha on siivottu talvikuntoon: talvelle arat yrtit on siirretty sisätiloihin ja osa jätetty kokeilemaan onneaan talven kanssa, josko joku selviäisi ensi kevääseen asti. Peitin parvekkeelle jäävät kasvit laatikossa vaahteranlehdillä, jos ne suojaisivat kasveja pahimmilta pakkasilta. Ainakin lehdet näyttävät toistaiseksi kauniilta. Aion siirtää laatikon vielä seinänvierustalle, jossa lienee lämpimämpi. Laatikkoon sai vielä toistaiseksi jäädä ruohosipuli ja lehtikaali, joiden pitäisi selvitä vielä hetken aikaa.

Nyt alkaa olla jo niin pimeää iltaisin, että voi hyvin poltella kynttilöitä ja rentoutua teetä juoden viltti harteilla. Syksy on ihanaa aikaa!

You Might Also Like

2 Kommentit

  • Reply
    Jonna
    17.10.2013 at 17:39

    En ole tiennyt, mitä teen uudella saunallamme, kun en ole kovin innokas saunaihminen. Nyt löytyi niillekin kalliille neliöille käyttöä 😉

  • Reply
    Sini
    18.10.2013 at 04:58

    Saunaahan voi käyttää myös varastona tai pyykinkuivatuspaikkana 😉 No eivät ne kyllä silti halpoja neliöitä ole tuollaiseen käyttöön, hyötykasvikuivuri olisi tullut halvemmaksi 😀 Meillä tuo sienten kuivatus täyttää syksyisin saunomisvälit, niin että saunan käyttöaste nousee, se on kiva.

  • Kommentoi