Kävin jo monta viikkoa sitten työkaverien kanssa ravintola Murussa syömässä. Olen kirjoitellut täällä samojen omistajien Pastiksesta ja Kaartin Hodarista & Hummerista, mutta Murusta ei ole ollut yhtään juttua, vaikka olenkin siellä jo monta kertaa käynyt. Muru hurmaa ystävällisellä, rennolla palvelulla ja ihanalla tunnelmalla, jonkalaista en Helsingistä oikein muualta ole löytänyt. Tämän päälle vielä huippuhyvä, perinteisestä ranskalaisesta keittiöstä ammentava ruoka, niin ei voi olla kuin tyytyväinen.
Alkuun pöytään kannettiin rapeakuorista, tuoretta leipää tapenaden kera. Olisin voinut syödä tuon koko korillisen yksin, mutta hillitsin itseni, niin muillekin jäi vähän… Alkuun join kuohuvaa, jonka nimen onnistuin jo unohtamaan. Jotain cavaa se oli, erittäin hyvää sellaista. Osa porukasta joi alkoholitonta Lehtikuohua, josta pitivät niin paljon, että meinasivat tyystin vaihtaa alkoholillisen version siihen.
Pääruoaksi puolet seurueesta tilasi päivän kalaa, joka oli siikaa. Rapeakuorisen siian seurana taisi olla parsaa ja gnoccheja. Puolet seurueesta (minäkin) taas tilasi karitsaa kahdella tapaa. Karitsaa oli lautasella kareena ja ylikypsänä niskana, lisäksi korvasieniä, hernepyrettä ja jumalaista kastiketta. Olisin voinut nuolla lautasen, niin hyvä liha-annos tuo oli! Karitsan kanssa suositeltiin tuota kuvassakin näkyvää Crozes-Hermitagen Silene-nimistä syrahia – aivan erinomainen viini karitsa-annoksen pariksi. Juuri sopivan pehmeä, tumman marjainen ja ryhdikäs, mutta kuitenkin niin, ettei se jyrännyt karitsan herkkää makua alleen vaan antoi sen loistaa. Pitänee maistella ranskalaisia syraheita vaihteeksi enemmänkin! Viiniä ei luonnollisestikaan löydy Alkon valikoimista.
Jälkiruoissa seurueemme jakautui useampaan osaan: yksi tilasi limepossetin, jonka kanssa tarjoiltiin mansikkasorbettia, yksi tilasi suklaafondantin vuohenmaitojäätelöllä ja minä päädyin kauden makuihin valitsemalla raparperiannoksen.
Limeposset oli kuulemma tosi raikas, suklaafondant taas juuri niin tuhti ja syntinen kuin sen kuuluukin. Raparperiannos marenkeineen oli hyvä, mutta ehkä hieman yllätyksetön. Tuo keksi oli lisäksi vähän turha ja aika kuiva. Cappuchino toimi annoksen parina hienosti.
Kokonaisuutena Muru on ihana paikka, jossa ruokalista vaihtuu usein eikä siihen ehdi kyllästyä. Ruoka tehdään huolella ja sen maistaa annoksista. Viinisuositukset ovat usein älyttömän hyviä ja suositellut viinit osuvat sekä omaan makuhermooni että ruoan kanssa yksiin paremmin kuin olisin voinut toivoakaan. Hinta-laatusuhde on erinomainen tässä ravintolassa. Pöytää voi olla välillä vaikea saada, mutta toisaalta välillä voi päästä helpostikin (arkisin). Kannattaa käydä, jos paikka on vielä testaamatta!
4 Kommentit
Campasimpukka
6.7.2014 at 10:17Minulla on kahden kerran kokemukset Murusta ja kumpikin kerta oli enemmän kuin hyvä, ei tule mieleen mitään negatiivista ja vaikka viime kerrasta on melkein vuosi jo, se on mielessäni ihan ykköspaikka Helsingissä!
Sini
10.7.2014 at 19:35Tulee kyllä itsekin käytyä ihan liian harvoin, kun aina haluaa muka testata jotain uutta. Pitäisi pysyä vaan vanhoissa hyväksi havaituissa, ainakin Muru on joka kerta ollut ihana!
Jonna
15.7.2014 at 20:10Minulle yksi Murun jutuista on ollut palvelu. Edelleen se on erinomaista, mutta Niciä on kyllä ikävä.
Sini
20.7.2014 at 15:11Palvelu kyllä erottaa Murun muista.