juomat/ keitot/ sesonkiruoat/ talvi

Pitkään haudutettu sipulikeitto

Yhteistyössä KitchenTime
KitchenTime-verkkokauppa haastoi yhteistyöhön ja kehittelemään syksyisen reseptin. Sain yhteistyössä valita verkkokaupasta muutaman tuotteen ja kehittelin sitten niiden ympärille reseptin. Ensimmäisenä haaveilin tietysti isosta haudutuspadasta, jollaista minulta ei vielä löydy, mutta ne osoittautuivatkin yllättävän arvokkaiksi, joten valitsin sen sijaan kaksi pienempää Le Creusetin minipataa. Lisäksi valitsin luottotuotteeni, Microplanen karkean raastinraudan (koska tarvitsin toisen!).
Oma klassikkoni syksyyn on sipulikeitto, jossa pienenä koukkuna tällä kertaa pitkä haudutus uunissa. Pehmeät, karamellisoituneet sipulit ja valkosipulilla aateloitujen leipien päälle sulanut reilu määrä juustoa – siinäpä verraton lämmike pimeyteen. Tein sipulikeiton noihin ihastuttaviin minipatoihin hautumaan. Käyttämäni padat olivat alkuruokakokoisille keittoannoksille, mutta tässä voi toki käyttää isompiakin patoja tai laittaa useamman pienen jokaiselle syöjälle. Kuullotin ja karamellisoin sipulit ensin kattilassa, jonka jälkeen sekoitin joukkoon liemen ja laitoin keiton uuniin hautumaan. Se sai hautua sitten uunissa pari tuntia – lopputuloksena ihanan pehmeä, mieto sipulin maku ja huikeasti yhteen sopiva makumaailma.
Sipulit ovat tosi edullisia, joten kannattaa panostaa hyvään liemeen ja laadukkaaseen gruyérejuustoon. Hyviä liemiä saa nykyään valmiinakin ja suosittelen käyttämään tähän jotain laadukasta lihalientä, joka antaa keiton maulle syvyyttä. Lisäksi keitto saa hapokkuutta valkoviinistä. Lopuksi raastoin päälle reilusti juustoa tuolla raastimella, joka on omassa keittiössäni jatkuvasti käytössä.
Sitten seuraa paras osuus: te saatte nyt äänestää parasta reseptiä ja kaikkien äänestäneiden kesken arvotaan tuotepalkintona vohvelirauta, joten nyt kannattaa ehdottomasti käydä kurkkaamassa reseptit täältä ja äänestää omaa suosikkia, jos talviset vohvelikestit kiinnostavat! Äänestysaikaa on viikko. 

Pitkään haudutettu sipulikeitto

500 g sipulia
4 valkosipulin kynttä
2 rkl voita
2 tl sokeria
6 dl lihalientä
2 dl valkoviiniä
tuoretta timjamia
2 laakerinlehteä
suolaa
pippuria
valkosipulin kynsi
vaaleaa leipää
pala gruyérejuustoa

Pilko sipulit ohuiksi renkaiksi ja hienonna valkosipulin kynnet. Kuullota sipulit voissa kattilassa pehmeiksi. Nosta lämpöä, lisää joukkoon sokeri ja anna sipulien karamellisoitua kunnolla. Lisää sitten valkoviini ja anna kiehua hetki. Lisää sitten lihaliemi, yrtit ja mausteet. Sekoita ja annostele uuninkestäviin annoskulhoihin. Anna hautua 175-asteisessa uunissa pari tuntia. Tarkista maku.

Paahda leipäviipaleet, sivele ne valkosipulin kynnellä ja asettele keittokulhojen päälle. Raasta leipien päälle vielä reilusti juustoa ja gratinoi uunissa 225 asteessa hetken aikaa niin, että juusto sulaa ja saa hieman väriä. Anna keiton jäähtyä hetki ennen tarjoilua.

You Might Also Like

Ei kommentteja

Kommentoi