aamiaiset

Aamiaisella ja vadelma-chiahillo

Ystävänpäivänä, tuona ihanana sunnuntaina tein kerrankin kunnon aamiaisen. Rakastan rauhallisia, tuhteja aamiaisia, mutta olen harvoin kotona viikonloppuisin niin, että ehtisin kunnon aamiaista väsäillä. Siksi nautinkin erityisesti silloin, kun mitään kiirettä ei ole.

Kunnon aamiaisen tärkein osa on hyvä kahvi: aamiainen ei ole mitään ilman kunnollista kahvia. Niinpä viikonloppuisin laitamme perkolaattorin puhisemaan ja odottelemme rauhassa kahvin valmistumista. Kahvistani pidän tummapaahtoisena ja sekaan laitetaan viikonloppuisin lämmitettyä punaista maitoa (arkisin käytän luomukevytmaitoa). Koska näin talvella C-vitamiinia ei voi saada liikaa, aamiaiseen kuului myös viipaloitu, kerrankin juuri sopivan kypsä mango ja fileoituja veriappelsiinilohkoja. Mehuna oli tuorepuristettu omenamehu, joka on oma mehusuosikkini. Saaristolaisnappien päälle laitettiin juustoa, kurkkua ja keskeltä sopivan pehmeiksi keitettyjä munia. Tämän aamiaisen jälkeen nälkä tuli seuraavan kerran vasta pitkällä iltapäivällä.

Olen tänä talvena ollut erityisen onnellinen pakastimeen säilömistäni marjoista: mikään ei piristä kiireisiä arkiaamiaisia niin kuin jogurtin sekaan sujautetut itse kerätyt vadelmat tai lakat. Olen todennut, etteivät pakastemansikat kulu meillä (niiden rakenne muuttuu ikävän pehmeäksi pakastaeessa, mielestäni muut marjat kestävät pakastamista paremmin), joten olen panostanut vadelmiin, lakkoihin ja mustikoihin. Tämä oli erinomainen päätös ja marjoja on riittänyt hyvin, vaikka niitä syödäänkin useamman kerran viikossa.

 

Jogurtti kuuluu omaan perusaamiaiseeni ja tällä kertaa tein jogurtin päälle vadelma-chiahilloa pelkkien marjojen sijaan. Olin syksyn herkkulakossa (tämä varmaan näkyi blogissakin minimaalisena sokerin määränä) ja jatkan keväänkin vähennetyllä herkkumäärällä (tämä on toistaiseksi ollut vaikeampaa kuin sokerin välttäminen kokonaan!). Pyrin välttämään sokeria, mutta välillä jogurtin päälle on kiva lusikoida hilloa. Siksi tein sokeritonta vadelmahilloa, jonka sakeutin chia-siemenillä. Chia-siemenet sekoittuvat vadelmien kivien kanssa niin, että hillo maistuu pelkästään vadelmille. En makeuttanut hilloa millään, koska vadelmat olivat mielestäni tarpeeksi makeita sellaisenaan, mutta halutessaan hilloon voi lisätä vaikkapa hunajaa. Hiukan lisämakua hillo sai vaniljasta. Hillo oli tosi hyvää, ihan vadelmahillon makuista, mutta vain ilman sokeria. Hillopurkin jämät on kiva kaivella arkiaamuja helpottamaan.

Vadelma-chiahillo

Tulosta resepti

Raaka-aineet

  • 3,5 dl pakastettuja vadelmia
  • 3 rkl chiasiemeniä
  • puolikkaan vaniljatangon siemenet
  • (hunajaa makeutukseen)

Valmistaminen

1

Sulata jäiset vadelmat ja murskaa ne kevyesti haarukalla. Sekoita ainekset keskenään ja anna hyytyä jääkaapissa vähintään puoli tuntia. Tarjoa esimerkiksi jogurtin kera.

You Might Also Like

Ei kommentteja

Kommentoi