alkupalat ja pikkusuolaiset/ jälkiruoat/ suolaiset leivonnaiset/ Yleinen

Kahvilla ja pähkinöillä maustettu suklaakakku ja kinkkuvoileipäkakku

Meillä juhlittiin syntymäpäiviä ja päätin pitkästä aikaa leipoa! Tein suolaiseksi tarjottavaksi kinkkuvoileipäkakkua ja makeaksi kahvilla ja pähkinöillä maustettua suklaakakkua. Tottakai halusin tehdä pyöreitä vuosia täyttävälle paremmalle puoliskolleni juhlia varten voileipäkakun, vaikka se onkin aina aikamoinen homma, sillä se on joka kerralla kuitenkin ihan tosi herkullista. Yritin tehdä reilun kokoisen kakun (sama vaiva siinä on kuitenkin), mutta koko kakku hävisi viimeistä palaa myöten vieraiden suihin jo juhlapäivänä. 

Tykkään tehdä voileipäkakun vain yhdellä täytteellä, jolloin se valmistuu vähän nopeammin, koska ei toista täytettä välistä kuitenkaan erota. Voileipäkakkuun kannattaa valita hyvää savukinkkua, joka nostaa kakun maun heti uudelle tasolle. Lisäksi täytteeseen antaa reilusti makua sinappikurkkusalaatti. Käytin kakkuun sekä ruis- että tavallista paahtoleipää. Suosittelen täyttämään kakun jo edellisenä päivänä, jotta maut ehtivät tasaantua ja kakku mehevöityä. Koristeluiden tekeminen sen sijaan kannattaa jättää tarjoilupäivään. Kuorrutteeseen laitoin ranskankermaa ja majoneesia – tuhti mutta toimiva yhdistelmä. Koristeluissa testasin tällä kertaa kevyttä ilmettä ja kinkkuruusukkeet sekä herneenversoköynnös tekivätkin kakusta aika ilmavan näköisen.

Suklaakakun resepti löytyi Glorian Ruoka ja Viini -lehdestä 1/2016. Sokeria, voita, pähkinöitä, kahvia, suklaata ja kermaa… Tuolla raaka-aineluettelolla ei voi mennä pahasti pieleen. Kakku olikin aikamoinen kaloripommi, mutta herkuteltaessa niin pitää mielestäni ollakin. Pähkinät, kahvi ja suklaa ovat kyllä upea makukolmikko. Sisältä mehevä kakku oli ihanan suklainen, mutta kahvia laittaisin kyllä seuraavalla kerralla reilusti enemmän, sillä se ei maistunut suklaan ja pähkinöiden rinnalla mielestäni tarpeeksi. Kakun olisi voinut tehdä myös tupla-annoksena tai pienempään vuokaan, jolloin siitä olisi saanut korkeamman ja vielä mehevämmän. Kakun kruunasi suklaakuorrute, jonka pinnalle heitin vielä rennosti keon pähkinöitä ja ripauksen suolaa. Korkemmassa kakussa myös kuorrutteen valumat olisi saanut kauniimmin näkyviin. Molemmat olivat superherkullisia, joten pistä muistiin lähestyviä kevään juhlia varten!

 Kinkkuvoileipäkakku
250 g laadukasta kinkkua
2 paprikaa
150 g juustoraastetta
nippu ruohosipulia
1 dl sinappikurkkusalaattia
2 dl majoneesia
suolaa
pippuria
1 pkt ruispaahtoleipää
1 pkt tavallista paahtoleipää
1/2 sitruuna
 
3 dl majoneesia
200 g ranskankermaa
muutama kinkkusiivu
herneenversoja

Tee ensin täyte. Hienonna kinkku, paprika ja ruohosipuli mahdollisimman pieneksi silpuksi. Sekoita pilkotut aineet sitten keskenään ja lisää juustoraaste, sinappikurkkusalaatti ja majoneesi. Mausta suolalla ja pippurilla, testaa maku.

Leikkaa paahtoleivistä reunat pois. Asettele leivät kakkualustalle ja kostuta leivät sitruunalla maustetulla vedellä. Annostele päälle täytettä, kerros leipiä ja kostuta leivät. Jatka samaan malliin, kunnes täyte ja leivät on käytetty. Kääri kakku kelmuun ja anna sen vetäytyä jääkaapissa seuraavaan päivään.

Koristele kakku hieman ennen tarjoilua. Sekoita majoneesi ja ranskankerma keskenään. Kuorruta kakku seoksella. Asettele pinnalle ruusun muotoon käärityt kinkkusiivut ja herneenversot.

 

Kahvilla ja pähkinöillä maustettu suklaakakku
 
175 g tummaa suklaata
2 dl hasselpähkinöitä
175 g voita
3 kananmunaa
2 dl sokeria
1/2 dl jauhoja
3 tl murukahvia
 
150 g suklaata
1,5 dl kermaa
1 rkl voita
 
pähkinöitä
sormisuolaa
 
Kuumenna uuni 175 asteeseen. Voitele ja jauhota irtopohjavuoka. Rouhi pähkinät pienemmäksi ja paahda hetki paistinpannulla (varo polttamasta pähkinöitä). 
 
Sulata suklaa vesihauteessa ja voi mikrossa. Erottele kananmunista keltuaiset ja valkuaiset. Sekoita sokeri ja keltuaiset voisulaan. Yhdistä sulatettu suklaa voi-sokeriseokseen. Lisää jauhot, murukahvi ja paahdetut pähkinät. Vispaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Kääntele vaahto varoen suklaamassan joukkoon. Kaada taikina vuokaan ja paista uunissa noin 35-45 minuuttia. Kakku saa jäädä keskeltä hiukan tahmeaksi. Anna jäähtyä ennen kumoamista. 
 
Tee kuorrute lämmittämällä suklaata ja kermaa kattilassa niin kauan, kunnes suklaa on sulanut kermaan. Vispaa joukkoon voi ja anna jäätyä hetki. Valuta sitten kuorrute kakun päälle. Koristele kakku vielä pähkinöillä ja sormisuolalla. 

You Might Also Like

Ei kommentteja

Kommentoi