pasta/ Yleinen

Sitruuna-parsapasta

Toukokuu on ollut yhtä kiirettä sekä töiden, juhlien että erilaisten tapahtumien merkeissä, joten en ole ehtinyt blogin puolelle päivittelemään, vaikka olenkin valokuvannut ahkerasti (kiitos tuon ihanan ihanan valon!). Joka vuosi kesän lähestyessä käy sama juttu: kun kaupan hyllyt alkavat täyttyä parhaimmillaan olevista sesonkivihanneksista ja tarjonta alkaa olla ylitsevuotavan runsas, ruoanlaitto yksinkertaistuu huimasti. Ei tarvitse tehdä taikatemppuja, että saisi raaka-aineista houkuteltua parhaan maun esiin, kun ne ovat jo luonnostaan niin herkullisia. Kokkailenkin kesäisin supersimppeleitä, raaka-aineiden omaa makua korostavia ruokia.

Tämä sitruunainen parsapasta on malliesimerkki tuollaisesta ruoasta. En ole tänä vuonna vielä ehtinyt syödä yliannostusta parsaa (kuten yleensä), joten nappasin kaupasta nipun mukaani. Koska paistan usein parsan pannulla lisukkeeksi esimerkiksi kalalle, päätin tällä kertaa tehdä sen sijaan pastaa. Parsan lisäksi pastaan päätyi sitruunaa tuomaan raikkautta ja kastikkeeksi tietysti kunnon kermaa. Näin yksinkertaisessa ruoassa on tärkeää kiinnittää huomiota juuri sopivaan pastan kypsyyteen eikä keittää sitä missään nimessä ylikypsäksi. Annoksen viimeistelee pinnalle raastettu hyvä pecorinojuusto. Parsa, kerma, sitruuna ja juusto muodostivatkin vähän yllättäenkin niin hyvän kokonaisuuden, että tämä simppeli ruokalaji taitaa tarttua kevään arkiruokarepertuaariin aika tiukasti. Pasta sai jopa kehun “paras parsa-annos ikinä”. Meilläkin kun parsaa syödään aika reiluja määriä joka kevät, tämä on jo aikamoinen meriitti. Testaa itse, helppoa ja herkullista!

Sitruuna-parsapasta

Tulosta resepti

Raaka-aineet

  • 1 nippu parsaa
  • 1 valkosipulin kynsi
  • voita
  • 1 sitruuna
  • 0,5 dl kuohukermaa
  • pippuria
  • 1 pkt tuorepastaa
  • suolaa
  • pecorino-juustoa

Valmistaminen

1

Valmistele parsat napsimalla niiden kuivat päät pois ja pilkkomalla parsat pienemmiksi. Kuori ja hienonna valkosipulinkynsi. Paista parsat ja valkosipuli voissa. Lisää joukkoon kerma, sitruunan raastettu kuori ja puolikkaan sitruunan mehu. Anna kerman keittyä hiukan kasaan ja mausta pippurilla.

2

Keitä pasta paketin ohjeen mukaan reilusti suolatussa vedessä al denteksi. Sekoita kastike pastan joukkoon ja viimeistele annokset raastetulla pecorino-juustolla.

You Might Also Like

Ei kommentteja

Kommentoi