Yleinen/ yleistä

Arkiruokaa

Välillä minulta kysellään, syönkö oikeasti aina niin erikoisia ruokia mitä blogissa näkyy. Kyllä, kaikki blogissa esitellyt ruoat olen itse kokannut (ravintola-arvosteluja luonnollisesti lukuun ottamatta) ja itse syönyt. Yleensä kokkailen blogiin päätyvät jutut viikolla töiden ohessa, mutta välillä joukossa näkyy toki myös pidempää paneutumista vaativia juttuja, joihin keskityn sitten viikonloppuisin. Viikonloput olen kyllä yleensä pyörinyt ihan eri touhuissa kuin blogin parissa… 
Olen viime aikoina pohdiskellut paljon arkiruokaa ja sitä, mitä se kenellekin merkitsee. Omat arkiruokareseptini toistavat varioiden yleensä samaa kaavaa, mutta blogin ansiosta niitä tulee ehkä vaihdeltua hiukan enemmän. Minulle on tärkeää, että syömme kotona (ainakin melkein) joka päivä kunnon ruoan yhdessä. Arkiruoassa arvostan sitä, että se on vaihtelevaa, maukasta, alusta asti itse tehtyä ja helposti sekä nopeasti valmistuvaa. Käyn yleensä kerran tai kaksi kertaa viikossa kaupassa ja välttelen eineshyllyjä. Syömme pääasiassa alusta asti itse tehtyä ruokaa, mutta toki oikaisen aina välillä joissain jutuissa. En koe, että ruoan laittaminen alusta asti olisi jotenkin työlästä tai aikaavievää, vaan nautin yleensä kokkailusta myös arkena.

Kokosin tähän postaukseen viime aikoina suosimiani arkiruokia ja vastaisuudessa ne löytyvät myös arkiruokaa-tunnisteen alta. Meillä syödään aika harvoin perinteisiä arkiruokia, kuten nakkikastiketta tai makaronilaatikkoa, ihan vain siksi, koska minä tykkään kokata vähän erilaisia juttuja. Välillä toki pöydässä on ihan perinteisiäkin arkiruokia. Tässä on muutamia sellaisia ohjeita, joihin palaan usein ja joihin ainesten hankkiminen sujuu helposti.

Näin syksyn pimeydessä olen suosinut aika paljon keittoja, ja erityisesti sosekeittoja. Säilyketomaateista keiteltyä tomaattikeittoa söimme pari päivää putkeen valkosipulileivän kanssa. Kurpitsakeitto sai ihanan maun kookosmaidosta, inkivääristä ja chilistä. Vaniljalla maustettu kukkakaalikeitto tuo arkeen pientä luksusta. Pidemmän hauduttelun vaativista keitoista borssikeitto chorizolla maistui ihanan tuhdilta ja lämpimältä. Sienikeitto sai pekonista kaipaamaansa rasvaisuutta. 


Yksi arjen luottoruoistani on nopeasti valmistuva ja helposti varioitava pasta. Usein lautaselleni päätyy avokadopastaa, joka hurmaa helppotekoisuudellaan ja runsaalla maullaan. Toinen ikisuosikki on jättikatkarapu-tomaattipasta. Tuhdin pastan himossa ainoa oikea valinta on pasta carbonara, joko tavallisena tai ruusukaalilla höystettynä versiona. Lisäksi syömme aika usein sienipastaa, jonka ohje muuttuu jokaisella kokkauskerralla sen mukaan, mitä aineksia kotoa sattuu löytymään. 


Arkisin tykkään myös syödä erilaisia täyttäviä salaatteja. Syksyinen panzanella on simppeli, mutta täyttävä salaatti. Aika usein lautaselle eksyy myös lohi-avokadosalaatti. Näin syksyllä olen suosinut myös kurpitsasalaattia, johon tulee linssejä, pekonia ja sieniä. Yksi ihana arkisalaatti on myös guacamole-kanasalaatti, joka taisikin juuri päätyä ensi viikon ruokalistalle! 

Mikä on sinun arkiruokareseptisi, jota kokkaat aina silloin, kun on kiire, ruoka pitää saada nopeasti pöytään eikä ehdi kehitellä muuta? Jakakaa inspiraatiota muillekin kommenttiboksin puolella!

You Might Also Like

Ei kommentteja

Kommentoi