Aiemmin keräsin nokkosia ja niistä innostuneena kävin toisellakin villiyrttiretkellä. Keräsin tällä kertaa horsmanversoja, joita viime postauksen kommenttiosiossakin kehuttiin herkullisiksi. Horsmia kasvaa vähän joka nurkalla, mutta suosittelen keräämään jostain vähän syrjäisestä paikasta ja nimenomaan noita pieniä, noin parikymmensenttisiä pätkiä. Horsmien tunnistus noin pieninä on ehkä hiukan hankalaa, mutta kun kerran tajuaa, miltä ne näyttävät, niin sen jälkeen ne kyllä tunnistaa. Horsmien latvat ovat tuollaisia hiukan punaisia ja ne muistuttavat kyllä hiukan sellaisia ohuita parsoja, joissa on vain nupun sijaan lehtiä. Horsmat ovat ruoanlaittoon parhaita, kun niiden varret ovat ohuita ja lehdet vielä tuollalailla nupullaan.
Horsmien lisäksi keräsin ketunleipiä: ne varmasti aika moni muistaa lapsuudestaan, ainakin minä olen syönyt niitä lapsena metsässä. Ketunleivissä on paljon oksaalihappoa, samaa kuin esimerkiksi raparperissa, joten sitä suositellaan nautittavan vain pieniä määriä kerrallaan ja silloinkin maitotuotteiden kera. Tosin nuo ketunleivät ovat niin hentoisia, että niitä saisi kyllä kerätä aikamoisen määrän, että saisi syötyä liikaa. Myös nuo kauniit hentoiset kukat ovat syötäviä! Ketunleivillä maustoin majoneesin, jonka tarjosin sitten simppelin kesälounaan kera: parsaa, ketunleipämajoneesia ja ilmakuivattua kinkkua. Valmis hetkessä ja tosi herkullista!
Horsmat sen sijaan syötiin itse kalastetun kuhan kanssa. Horsmat pestiin ja paistettiin pannulla voissa, sen jälkeen vain ripaus suolaa pintaan – halusin pitää näin ensimmäisellä kerralla maut simppeleinä. Horsmat maistuivat hiukan parsan ja pavun yhdistelmältä, tosi hyviä siis! Lisäksi tein varhaiskaalisalaatin, jossa oli tällä kertaa kaalin lisäksi fetaa, ruohosipulia (kukkineen) ja kevätsipulia. Kastike oli oliiviöljypohjainen ja siinä oli hunajaa ja sinappia. Olipa muuten taas kerran uskomattoman maukasta varhaiskaalisalaattia! Tästä tuli kerralla uusi suosikkini – kevyt ja raikas, mutta silti samalla täyteläinen fetan ansiosta.
Ei kommentteja