Tammikuun salaattikimaran jatkoksi hyppää tämä hiukan erilainen fetasalaatti. Olen törmännyt jo useampaankin kertaan netissä uunissa pehmennettyyn fetajuustoon. Kai nyt juustohiiren on sellaista kokeiltava! Talvisin syön enemmän jollain tapaa lämmitettyjä salaatteja (kuten porkkana-avokadosalaattia, panzanellaa tai guacamole-kanasalaattia), koska vaikka sitä tammikuussa kaipaa jotain keveyttä, kaipaa sitä kuitenkin viileämmällä kelillä myös lämpöä. Tämän salaatin ideana on siis lämmittää ja pehmentää kokonainen fetapala mausteiden kera uunissa. Minä laitoin fetan kanssa uuniin myös talvenkalpeita tomaatteja…
Veriappelsiinikauden ollessa nyt parhaimmillaan halusin tehdä siitä myös jotain ruokaa. Olen syönyt veriappelsiineja sellaisenaan ja mehuksi puristettuna jo kilokaupalla, mutta tällä kertaa ne päätyivätkin salaattiin. Veriappelsiinin seuraksi paahdoin salaattiin punajuuriviipaleita, marinoin pikaisesti punasipulia ja lisäksi heitin sekaan vielä fenkolia, erilaisia salaatteja ja minttua. Kastikkeeseen tuli oliiviöljyä, veriappelsiinista puristettua mehua, sitruunamehua ja valkoviinietikkaa. Veriappelsiinin mehu antoi kastikkeelle kauniin hennon punaisen värin. Salaatista tuli superraikas, mutta kuitenkin kivalla tavalla makea ja talvinen…
Olen kokkaillut paellaa blogiin aiemminkin, mutta päätin uusia reseptin, koska tämä on yksi niistä ruoista, joita minua pyydetään tasaisin väliajoin kotona kokkaamaan. Eikä siinä mitään, koska onhan tämä herkullista! Käytän paellaan varioiden kaikkea, mitä sattuu kaupasta ja/tai kaapista löytymään ja se onkin juuri yksi paellan hienouksista: sitä voi muutella oman makunsa ja sesongin mukaan. Muutama tärkeä juttu paellassani kuitenkin on, joita en jättäisi pois. Ykkösenä voimakkaan mausteinen chorizo, joka paistetaan…
Näin alkuvuodesta tekee mieli keventää ja syödä pelkkää salaattia – ainakin meillä on näin tehtykin ja melkein joka päivä on ruokapöydästä löytynyt salaattia muodossa jos toisessakin. Hiukan haasteita tähän talvikauden salaattihimoon aiheuttaa se tosiasia, että suurin osa kasviksista ei ole tällä hetkellä sesongissa. Olenkin yrittänyt kehitellä salaatteja mahdollisuuksien mukaan kaikista nyt parhaimmillaan olevista raaka-aineista. Tähän maukkaaseen talvisalaattiin päätyi granaattiomenaa, päärynää ja sinihomejuustoa sekä pähkinöitä – joista kaikki ovat nyt tavalla…
Talvisin syön paljon enemmän lihaa kuin kesäisin. Tuntuu, että talvella kaipaa niin paljon tuhdimpaa ruokaa. Myös kaali maistuu pelkästään talvella, ja sitäkin olen nyt syönyt reilusti. Kaalikääryleet ovat nykyään sellainen ruoka, joita tekee tasaisin väliajoin mieli. Sen verran kova työ kaalikääryleissä on, että kovin usein en niitä jaksa kokkailla, mutta joskus viikonloppuisin on kiva nyhertää niiden parissa – ja lopputulos todella palkitsee. Kannattaa suosiolla tehdä näitä kerralla tosi iso erä,…