pastat ja risotot/ sesonkiruoat/ syksy

Kukkakaalirisotto

Kun kelit ovat hiukan viilenneet, on alkanut tehdä mieli kokkailla jotain lämpimämpää kuin salaatit ja monimutkaisempaa kuin uusien perunoiden keittäminen. Siispä tartuin kaupassa kauniisiin kukkakaaleihin ja aloin risoton tekoon. Oikeaoppisen risoton tekeminen vaatii hiukan aikaa ja viitseliäisyyttä, sillä risotolle pitää antaa kaikki huomio sen parinkymmenen minuutin ajan kun se kypsyy.  Tämän ihanan, alkusyksyyn hyvin sopivan risoton idea on uunissa paahdetussa kukkakaalissa. Kukkakaalin makuun tulee ihan uudenlainen syvyys, kun sen paahtaa…

Jatka lukemista...

alkupalat ja pikkusuolaiset/ jälkiruoat/ keitot

Ateria neljälle hengelle alle 30 eurolla?

Sain haasteen kokata neljän hengen aterian alle 30 eurolla. Lähdin tietysti mukaan, koska mielestäni hyvän ruoan ei missään nimessä tarvitse olla kallista! Ruoan hinta jatkaa koko ajan nousuaan, mutta suosimalla sesongissa olevia ja muuten edullisia raaka-aineita saa helposti tehtyä ruokaa myös kokonaan itse. Erityisesti erilaiset juurekset ovat ympäri vuoden edullisia ja muita sesonkikasviksia kannattaa myös suosia. Myös lihaa voi helposti sisällyttää edulliseenkin ruokaan, kunhan suosii halvempia ruhon osia. Mikäli mahdollista, kannattaa…

Jatka lukemista...

alkupalat ja pikkusuolaiset/ leivät ja leivonnaiset/ sesonkiruoat/ syksy

Sieni-pekonipiiras

Keräsin viikonloppuna syksyn ensimmäiset sienet – pari kokonaista korillista kantarelleja. Oli ihanaa päästä pitkästä aikaa metsään ja vielä löytää niin hyvät sieniapajat. Sienestys on kyllä jotenkin ihan huippua puuhaa. Saaliista pääosa hyppäsi pakastimeen odottelemaan talvea, mutta tietysti sieniä piti päästä syömään tuoreeltaankin. Leivoin sienistä vakiopiirakkani eli sieni-pekonipiiraan, joka on jokaisella syöntikerralla yhtä hyvää! En tiedä miksei piiras ole aiemmin päätynyt blogiin asti, sillä leivon tätä mielestäni aika usein. Jos tarvitsee…

Jatka lukemista...

alkupalat ja pikkusuolaiset/ Yleinen

Mummon kotijuusto

Kun Suolaa ja hunajaa -blogin Jonna haastoi heinä-elokuun ruokahaasteessa ruokabloggaajat kokkaamaan aiheella mummola, en epäröinyt hetkeäkään, millä reseptillä osallistuisin. Mummoni on ollut minulle pienestä saakka suuri inspiraation lähde ruoanlaiton suhteen. Mummon keittiössä valmistuivat niin sämpylät, korvapuustit, piimäkakut, lätyt, sienisalaatit kuin jouluiset lipeäkalatkin. Juuri mummon kanssa olen oppinut sienestämään ja arvostamaan itse kotona tehtyä ruokaa. Kaikista mummon ruoista on aina kuitenkin ollut yksi ylitse muiden: kotijuusto. Vaikka minäkin olen nykyään oppinut…

Jatka lukemista...

salaatit/ Yleinen

Mausteinen tabbouleh

Nyt kun ilmassa alkaa olla jo aavistus syksyn tuntua, tein karitsapullia ja niiden seuraksi alkusyksyyn hyvin sopivaa mausteista tabboulehia. Tabbouleh on samaan aikaan raikasta ja kevyttä, mutta siinä on kuitenkin jo hiukan tuhtiutta mausteisuuden muodossa. Couscous tekee salaatista täyttävän, granaattiomena ja minttu tuovat siihen huikeasti raikkautta ja kaneli sekä savupaprika antavat salaatille hiukan yllättävän maun. Ainakin minun makuhermoihini tuo yllättävä mausteisuus toimi ihan täysillä! Salaatti sai inspiraationsa Glorian Ruoasta&Viinistä. Salaatti…

Jatka lukemista...