alkupalat ja pikkusuolaiset/ jälkiruoat/ keitot

Ateria neljälle hengelle alle 30 eurolla?

Sain haasteen kokata neljän hengen aterian alle 30 eurolla. Lähdin tietysti mukaan, koska mielestäni hyvän ruoan ei missään nimessä tarvitse olla kallista! Ruoan hinta jatkaa koko ajan nousuaan, mutta suosimalla sesongissa olevia ja muuten edullisia raaka-aineita saa helposti tehtyä ruokaa myös kokonaan itse. Erityisesti erilaiset juurekset ovat ympäri vuoden edullisia ja muita sesonkikasviksia kannattaa myös suosia. Myös lihaa voi helposti sisällyttää edulliseenkin ruokaan, kunhan suosii halvempia ruhon osia. Mikäli mahdollista, kannattaa pitää ruoat simppeleinä, sillä iso määrä erilaisia raaka-aineita näkyy aina aterian kokonaishinnassa.
Päätin tehdä kolmen ruokalajin menun neljälle. En halunnut keksiä menulle tällä kertaa mitään erityistä teemaa, vaan tein sitä mitä mieli teki ja jolla onnistuisin pysymään budjetin rajoissa. Alkuruokana tarjoilin porkkanakeittoa, joka sai hienon makunsa inkivääristä ja chilistä. Pääruoan maut on napattu Marokon suunnalta: paahdettujen punajuurten makean maun tuovat esiin appelsiini, sitruuna, valkosipuli ja chili, kun taas lampaan jauhelihasta tehdyt kebab-vartaat maistuvat reilusti korianterilta ja harissatahnalta. Jälkiruoan osalta palataan taas koti-Suomeen: piimäpannacotan päällä keimailevat kotimaiset vadelmat. Täytyy sanoa, että tässä menussa osuivat kyllä maut kohdilleen. Erityisesti nuo kebab-vartaat olivat harissatahnoineen erittäin maukkaita!

Reseptien yhteydessä on esitetty niihin käytetyt rahasummat. En ottanut hinnassa huomioon perusmausteita (suolaa, pippuria, oliiviöljyä, voita tms.), joita kotoa löytyy ainakin minulta aina ja joiden hintaa olisi aika vaikea arvioida. Käytin esimerkiksi kermasta puolet porkkanakeittoon ja puolet pannacottaan, kummankin kohdalle on merkitty puolet hinnasta. Laskin kaikista ruoista hintaan vain käytetyn osuuden: esimerkiksi harissatahnasta käytin vain puolet. Porkkanakeitto maksoi leivän kanssa reilun 6 euroa, pääruoka nappasi budjetista isoimman loven eli melkein 15 euroa ja jälkiruoka syntyi reilulla 3 eurolla. Menun kallein osa olikin tuo lampaan jauheliha. Koko menulle tuli hintaa reilut 24 euroa, jäin siis vahingossa aika kauaksi budjetista. Annoskoot ovat tarkoituksella aika pieniä, kun tarjolla on kolme ruokalajia. Mielestäni menu ei maistunut yhtään siltä, että se olisi yritetty tehdä jotenkin erityisen edullisesti. Pannacotan päälle laitoin pakkasesta itse kerättyjä vadelmia, mutta vadelmien sijaan voit käyttää mitä tahansa saatavilla olevia marjoja. Menun hintaan mahtuisi kyllä vielä hyvin myös kaupasta ostetut marjat!
Porkkanakeitto inkiväärillä ja chilillä
1 kg porkkanoita 1,58€
pala tuoretta inkivääriä 0,52€
1 mieto tuore chili 0,22€
2 valkosipulin kynttä 0,1€
nokare voita 
vettä
suolaa
2,5 dl kuohukermaa 1,6€
2 dl ranskankermaa 1,05 €
keiton seuraksi tummaa leipää 1€

Keiton hinta yhteensä 6,07€ 

Kuori porkkanat, pese ne ja pilko pieniksi paloiksi. Hienonna myös inkivääri, chili ja valkosipulin kynnet. Kuumenna kattilassa nokare voita ja freesaa porkkanoita, inkivääriä, chiliä ja valkosipulia kymmenisen minuuttia. Kaada sitten kattilaan vettä niin, että kasvikset juuri ja juuri peittyvät, mausta suolalla. Keitä, kunnes porkkanat ovat pehmeitä. Soseuta keitto. Halutessasi voit myös siivilöidä keiton, mutta minä halusin pitää sen hiukan rustiikkisena ja jätin siivilöimättä. Lisää lopuksi kerma ja kuumenna keitto. Annostele keitto kulhoihin, lusikoi päälle hiukan ranskankermaa ja tarjoile tumman leivän kera. 

Marokkolaiset paahdetut punajuuret ja kebab-vartaat harissamajoneesilla


1 punajuurinippu 3€
1 tuore chili 0,22€
2 valkosipulin kynttä 0,1€
oliiviöljyä
balsamiviinietikkaa1 sitruuna 0,49€
1 appelsiini 0,39€
sokeria
suolaa
pippuria 
400 g lampaan jauhelihaa 6€
valmista harissatahnaa 1,5€
nippu korianteria 1,89€
2 valkosipulin kynttä 0,1€
1 dl majoneesia 1€
suolaa
pippuria

Pääruoan hinta yhteensä 14,69€

Kuori ja pilko punajuuret. Esikeitä pilkottuja punajuuria suolalla maustetussa vedessä noin 15 minuuttia. 
Valmista sillä välin punajuurten marinadi: pilko chili ja valkosipulin kynnet ja heitä ne kulhoon. Kaada sitten kulhoon reilu loraus oliiviöljyä ja pienempi loraus balsamiviinietikkaa. Raasta joukkoon puolet sekä sitruunan että appelsiinin kuoresta. Purista sitten joukkoon puolet sekä sitruunan että appelsiinin mehusta. Mausta sokerilla, suolalla ja pippurilla, tarkista maku.  

Kun punajuuret ovat pehmenneet, kaada keitinvesi pois ja kippaa ne saman tien kuumina marinadin joukkoon. Sekoita huolellisesti, jotta kaikki punajuuret saavat osansa mausta. Paahda sitten punajuuria uunissa 200 asteessa vielä 15 minuuttia. 

Valmista punajuurten kypsyessä kebab-vartaat. Sekoita jauhelihan joukkoon makusi mukaan harissatahnaa, korianterin hienonnetut varret ja hienonnetut valkosipulin kynnet. Mausta suolalla ja pippurilla. Muotoile taikinasta 8 kappaletta pötkylöitä vartaiden ympärille. Paista vartaita uunissa 250 asteessa noin 10 minuuttia (tarkkaile, etteivät pääse palamaan). Sekoita vartaiden kypsyessä vielä makusi mukaan harissatahnaa majoneesiin kastikkeeksi ja laita hetkeksi tekeytymään jääkaappiin. 

Tarjoa kebab-vartaat paahdettujen punajuurten, harissamajoneesin ja tuoreen korianterin kera.

Piimäpannacotta vadelmilla


3 liivatelehteä 0,3€
2,5 dl kuohukermaa 1,6€

1 vaniljatanko 1€
1 dl sokeria 0,1€
3,5 dl piimää 0,47€
vadelmia 0€

Jälkiruoan hinta yhteensä 3,57€

Laita liivatelehdet hetkeksi likoamaan kylmään veteen. Kuumenna kerma kattilassa, lisää halkaistu vaniljatanko ja sokeri joukkoon. Kiehauta. Purista liivatelehdistä ylimääräinen vesi pois ja sekoita kermaseoksen joukkoon. Anna seoksen jäähtyä ja sekoita joukkoon sitten vielä piimä. Kaada tarjoiluastioihin ja jätä hyytymään jääkaappiin vähintään neljäksi tunniksi. Koristele annokset juuri ennen tarjoilua tuoreilla tai pakastetuilla vadelmilla.

You Might Also Like

2 Kommentit

  • Reply
    Lumo
    19.8.2014 at 20:05

    Niinpä, hyvän ei tarvitse olla kallista!

  • Reply
    Sini
    23.8.2014 at 12:11

    Niinpä, tuntuu vain että nykyään kovin moni ei viitsi nähdä vaivaa tehdäkseen hyvää ruokaa…

  • Kommentoi