alkupalat ja pikkusuolaiset/ leivät ja leivonnaiset/ sesonkiruoat/ syksy

Sieni-pekonipiiras

Keräsin viikonloppuna syksyn ensimmäiset sienet – pari kokonaista korillista kantarelleja. Oli ihanaa päästä pitkästä aikaa metsään ja vielä löytää niin hyvät sieniapajat. Sienestys on kyllä jotenkin ihan huippua puuhaa. Saaliista pääosa hyppäsi pakastimeen odottelemaan talvea, mutta tietysti sieniä piti päästä syömään tuoreeltaankin. Leivoin sienistä vakiopiirakkani eli sieni-pekonipiiraan, joka on jokaisella syöntikerralla yhtä hyvää! En tiedä miksei piiras ole aiemmin päätynyt blogiin asti, sillä leivon tätä mielestäni aika usein. Jos tarvitsee tehdä suolainen piiras, tämä on ensimmäinen, mikä tulee minulla mieleen.

Sienten ja pekonin liitto on toimiva – rasvainen ja suolainen pekoni tekee piiraasta hiukan tuhdimman ja korostaa samalla sienten metsäistä makua. Täytteen ranskankerma raikastaa makua ja voimakas juusto sitoo kokonaisuuden yhteen. Sieninä käytin tällä kertaa kantarelleja, mutta ihan yhtä hyvin tähän sopivat vaikkapa suppilovahverot. Kevythän tämä piiras ei ole, mutta tarvitseeko sen ollakaan? 

Sieni-pekonipiiras
1 pkt voitaikinaa
1 litra sieniä, esim. kantarelleja
1 iso sipuli
1 ptk pekonia
nokare voita
150 g ranskankermaa
2 dl kuohukermaa 
3 kananmunaa
100 g voimakasta juustoa, esim. gruyère
suolaa
pippuria

Sulata voitaikina. Puhdista ja pilko kantarellit. Pilko sipuli ja pekoni. Pehmennä sipulia hetki pannulla voissa ja heitä perään kantarellit. Anna kantarellien paistua ja saada hiukan väriä pintaansa. Lisää sitten pekoni ja paista kunnolla ruskeaksi. 

Sekoita ranskankerma, kuohukerma, kananmunat ja raastettu juusto keskenään. Mausta täyte suolalla ja pippurilla. Kaulitse voitaikina piirakkavuokasi kokoiseksi ohueksi levyksi ja painele se vuoan pohjalle. Kaada päälle täyte. Ripottele päälle sitten sienet, sipulit ja pekonit. Paista piirasta 200-asteisessa uunissa noin puoli tuntia.

You Might Also Like

2 Kommentit

  • Reply
    lentura
    14.8.2014 at 08:58

    Tätä täytyy kokeilla, mieheni kun rakastaa pekonia.

  • Reply
    Sini
    14.8.2014 at 09:01

    Kukapa EI rakastaisi pekonia?!

  • Kommentoi