Sipulikeitto lämmittää ihanasti pakkaspäivinä. Teen yleensä sipulikeiton valkoviinipohjaisena, mutta tällä kertaa halusin testata Prahan reissulta mukaan tarttunutta ideaa tehdä keitto olutpohjaisena. Muuten resepti noudattelee samaa hyväksi havaittua kaavaa kuin…
Kun kerran kypsensin ylikypsää porsaan kylkeä vietnamilaisia bánh mi -leipiä varten, tein sitä kerralla isomman erän ja käytin loput näihin vietnamilaisiin rulliin. Olen aiemminkin tehnyt rullia, kurkkaa aiempi postaus…
Näin joskus aikoja sitten Glorian ruoka ja viini -lehdessä reseptin vietnamilaisille bánh mi -leiville ja kauniit leivät jäivät kummittelemaan mieleeni. Termillä tarkoitetaan Vietnamissa kaikenlaisia leipiä, mutta länsimaissa sillä tarkoitetaan…
Törmäsin jo aikaa sitten Kulinaarimuruja-blogissa supermainioon ideaan käyttää parsakaalin varsia coleslaw-tyyppisessä salaatissa kaalin sijaan. Varmaan aika moni – niin minäkin! – heittää parsakaalin varret pois ja käyttää vain nuput.…
Nyt osui Jamie O. taas kultasuoneen. Tässä salaatissa ei ole lihaa tai edes juustoa (poikkeus minun salaattirepertuaarissani!), mutta silti siitä ei puutu mitään. Porkkanat paahdetaan valkosipulia, chiliä ja tuoretta…